Uutiset
Uutiset
Keilailuliittoa ja kilpailijoita koskevat uutiset luettavissa aikajärjestyksessä.
Noreiks jatkaa kärkipaikalla
Naisten U.S. Openissa on saatu toinen karsintablokki kokonaan pelattua. Saksan Birgit Noreiks piti kärkipaikkansa yli sadan pisteen erolla, muiden erien kärkipelaajat eivät häntä pystyneet horjuttamaan. Lähimmäs pääsi ukrainalainen Dasha Kovalova, [...]
Hyvää ja huonoa U.S Openissa
Naisten U.S. Openin toisen karsintapelin olosuhde lyheni ensimmäisestä. Hoitoöljyä radalle levitettiin 38 jalan matkalla ja öljyn määrä radalla oli 21,3 ml. Reunan ja keskiriman suhde oli 2,5, eli vieläkin kovasti [...]
Joukkuekisasta iso pettymys -Ruotsille EM-kulta
EM-kilpailujen joukkueosion kolme viimeistä sarjaa pelattiin päätökseen Ranskassa. Suomi oli ennen viimeistä sarjaa vielä kolmannella sijalla, mutta huono viimeinen sarja pudotti sijoituksen lopulta kahdeksanneksi. Ensimmäisen sarjan joukkue osui kaikki heitot [...]
Suomalaisten U.S. Open alkoi vaihtelevasti
Naisten U.S. Openissa New Yorkin Gatesissa on keilattu avauspelin kaksi erää kolmesta ja kaikki neljä suomalaista ovat kisansa avanneet. Parhaiten ensimmäisen ratahoidon salaisuudet selvitti Ani Juntunen, joka keräsi kahdeksaan sarjaan [...]
Suomi hyvistä asemista huomiselle
EM-kilpailujen joukkueosion kolme ensimmäistä sarjaa pelattiin tänään Ranskan Wittelsheimissa. Suomen joukkue pelasi kohtuullisen hyvän päivän ja tuloksella 3322 ollaan viidennellä sijalla. Suomen joukkueessa pelasivat Tomas Käyhkö, Juhani Tonteri, Jarno Lahti, [...]
Suomen trio keilasi EM-pronssia
Tomas Käyhkö, Juhani Tonteri ja Santtu Tahvanainen hävisivät semifinaalipelinsä Ruotsin Pontus Anderssonille, Jesper Svenssonille ja James Blomgrenille 673-713 ja kaulaan ripustettiin EM-pronssit. Peli eteni kolmannen ruudun loppuun tasapistein, mutta sarjan [...]





