Uutiset
Uutiset
Keilailuliittoa ja kilpailijoita koskevat uutiset luettavissa aikajärjestyksessä.
Petteri Salosen keilailuvuosi on ollut kohokohtia täynnä
Kuukauden keilaajaksi syyskuussa valitun Petteri Salosen keilailuvuosi 2025 on ollut huima menestystarina. Salosen vuoteen on mahtunut useita kovan tason voittoja, joista ensimmäisen hän nappasi jo aivan vuoden alussa senioreiden EM-kisoissa. [...]
Viralliset harjoitukset edessä Renossa torstaina
Torstaina joukkueet aloittavat virallisilla harjoituksilla ja päivän päätteeksi on avajaiset klo 18. Aamulla ensimmäisenä radoille matkaavat veteraanit klo 9-10.30 paikallista aikaa (klo 19 Suomen aikaa). Miehet aloittavat rataparilta 25-26. Kaikissa [...]
MM-joukkueen matkakertomus Renoon
Keskiviikkona MM-kilpailuissa on ohjelmassa epäviralliset harjoittelut ja tekninen eli joukkueenjohtajien palaveri. Suomen pelaajat harjoittelevat paikallista aikaa klo 12-13 (Suomen aikaa 22-23). Kilpailuiden aikana saattaa olla livekuvaa saatavilla, mutta vielä ei ollut [...]
Seniorien ja veteraanien viime hetken valmistelut ennen MM-kilpailuja
Kaiken kaikkiaan seitsemännet seniorien MM-kilpailut on starttaamassa ensi viikolla Renossa Yhdysvalloissa. Samalla pelataan myös veteraanien eli super seniorien (65 v ja yli) MM-kilpailut kolmatta kertaa. Huomenna maanantaina matkaan lähtee 11 [...]
Veteraanien valtakunnansarjat alkoivat
Kauden ensimmäinen veteraanien valtakunnansarjakierros keilattiin eilen torstaina. Kuluvan kauden sääntömuutokset hyväksyttiin veteraanivaliokunnassa 5.9. ja SKL:n hallituksessa 8.10. luettavissa alla olevasta linkistä. VETERAANIEN VALTAKUNNANSARJAN SÄÄNNÖT 2025–2026 Mestaruussarjaa pelattiin kolmessa lohkossa. Ykköslohkossa [...]
Ilmoittautuminen veteraanien joukkueturnaukseen on alkanut
Veteraanien valtakunnallinen joukkueturnaus keilataan perinteisesti Tampereella Kaupin keilahallissa 21–23.01.2026. Tampereen veteraanikeilaajat toivottavat veteraanikeilaajat (s.1964 ja aiemmin syntyneet) tervetulleiksi perinteiseen joukkueturnaukseen. Turnaus järjestetään 47. kerran. Suuren suosion saanut turnauksen formaattiakin on hiukan [...]




