Suomen hallitus kertoi maanantaina linjauksistaan liittyen koronarajoitusten purkamiseen ja jatkamiseen. Uusien linjausten myötä myös Suomen Keilailuliiton aiemmin tekemä päätös kilpailutoiminnan keskeyttämisestä jatkuu 31.5. saakka.

Keilailun kilpailutoiminnan aloittaminen hallitusti ja asteittain on linjausten mukaan mahdollista, tämän hetken tiedon mukaan, aloittaa 1.6. alkaen. SKL:n kilpailu- ja sarjavaliokunta pitää kokouksen asian tiimoilta keskiviikkona 6. toukokuuta. Kokouksen agendalla on muun muassa ohjeistus hallitun kilpailutoiminnan aloittamiseen keilailussa, jonka pohjalta SKL:n hallitus tekee asiasta päätöksen.

SKL noudattaa valtioneuvoston linjauksia poikkeustilan aikana. Tällä hetkellä on voimassa seuraavat keilailuakin koskevat toimenpiteet;

  • Urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin.
  • Seuraavat julkiset sisätilat avataan 1.6. alkaen hallitusti ja asteittain: valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.
  • Kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus muutetaan 50 henkilön kokoontumisrajoitukseksi 1.6. alkaen
  • Ravitsemusliikkeiden asteittainen avaaminen voidaan aloittaa tietyin edellytyksin 1.6. (Se, mitä tarkoittaa ”hallitusti ja asteittain”, jäi kuitenkin vielä avoimeksi).

 

Puheenjohtaja Olli Hossi 040 506 3651
Toiminnanjohtaja Sami Järvilä 050 535 9668
Suomen Keilailuliitto