Lahden keilahallissa kesän aikana pelatun veteraanien kesätiistain finaali pelattiin tänään torstaina. Kisa aloitettiin 3. kesäkuuta, jolloin mukana oli 50 lahtelaista veteraania. Kesän aikana osakilpailuja oli kaikkiaan 13, viimeinen pelattiin elokuun tiistaina 26.8. Tulokset laskettiin keskiarvotasoitusten 215-145/70% mukaan.

Kilpailusuorituksia veteraaneille kertyi runsaasti, tarkalleen 729. Joka tiistai pelattiin kolme sarjaa amerikkalaisittain ja osanottajat saivat pisteitä sijoituksensa mukaan. Miesten sarjassa päivän paras sai 40 pistettä, muut siitä alaspäin pisteen välein niin kauan kuin pisteitä riitti. Naisten sarjassa vastaavasti tehtiin 20 parhaalle. Lopulliseen pistetulokseen laskettiin kummassakin sarjassa kymmenen parhaan osakilpailun pistemäärä. 14 eniten pisteitä saanutta miestä ja 6 eniten pisteitä saanutta naista pääsi torstain finaaliin. Osakilpailuihin osallistui myös kilpailijoita Lahden ulkopuolelta Kouvolasta ja Iitistä.

Miesten pistekilpailun voitti Lahden Valtin Auvo Vuorinen pistemäärällä 309. Naisten sarjassa kärkinainen oli Lahden LNK:n Maritta Kurki 174 pisteellään.

Itsekin mukana olleena haluan kiittää Lahden Keilahallia kaikkien osallistuneiden puolesta tästä veteraanien viihdyttämisestä.

Finaalissa pelattiin 5 sarjaa amerikkalaisittain samoin tasoituksin.

Miesten finaali alkoi tasaisena, ensimmäisen sarjan jälkeen kolmen kärkimiehen välinen ero oli 16 pistettä, Lahden Valtin Martti Kuitusen oli kärjessä 238 pisteellään ja Lahden Falconsin Teuvo Toivonen (232) oli toinen. Naisten sarjassa alku oli samanlainen, kolme parasta oli 19 pisteen sisällä Bayn Päivi Lähteenmäen ollessa kärkipaikalla 225 pisteellään, saman seuran Ritva Laaka (217) oli toisena.

Kahden sarjan jälkeen miesten sarjan kärjessä oli Teuvo Toivonen 460 pisteellään, Falconsin Juhani Äyrin (440) ollessa toisena ja Martti Kuitusen (428) kolmantena. Naisten sarjan kärjessä jatkoi Päivi Lähteenmäki 451 pisteellään, Ritva Laaka (404) oli toisena ja Lahden KV:n Leena Pylkkänen (370) kolmantena.

Miesten kolmannessa sarjassa Teuvo Toivonen (698) piti kärkipaikkansa, Martti Kuitunen (651) nousi toiseksi, Juhani Äyri (638) oli kolmantena. Naisten kärkikolmikon muodostivat edelleen Päivi Lähteenmäki (659), Ritva Laaka (607) ja Leena Pylkkänen (577).

Ennen viimeistä sarjaa miesten kärkikolmikossa olivat Teuvo Toivonen (912), toiseksi noussut Lahden Valtin Hannu Jääskeläinen (860) ja Juhani Äyri (841). Naisten kärkikolmikon muodostivat edelleen Päivi Lähteenmäki (817), Ritva Laaka (803) ja Leena Pylkkänen (779). Molemmissa oli odotettavissa jännittävä viimeinen sarja.

 

ja Kesän parhaat Päivi ja Teuvo

Kun viisi sarjaa oli keilattu, tuloslista osoitti, että naisten sarjan voitti Päivi Lähteenmäki (1023), Ritva Laaka (989) oli toinen ja Alli Koskinen (960) kolmas. Miesten finaalin voitti Teuvo Toivonen (1107) ennen Hannu Jääskeläistä (1073) ja Auvo Vuorista (1060).

Vielä kerran kiitokset Lahden Keilahallille mukavasta kesästä, tapaamme veteraanimerkeissä jälleen syyskuussa. Kaikki tulokset löytyvät täältä:

Lahden keilahallin tulokset

Teksti: Jaakko Vikajärvi, kuvat Lahden keilahalli

Iloiset finalistit valmiina aloittamaan ja Kesän parhaat Päivi ja Teuvo