Seniorien mestaruussarjan runkosarjan viimeinen kierros päättyi dramaattisesti, kun Porin keilahallin oma joukkue XO voitti viimeisen kierroksen ja nousi pitkältä takamatkalta pois karsintapaikalta.

Ennen kierrosta XO oli sarjataulukossa sijalla seitsemän, eli karsijan paikalla, lähes 700 pistettä Jyrää jäljessä. Tuon eron olisi luullut olevan liian suuri, mutta niin vain porilaiset kuroivat sen kiinni ja menivät vielä yli sadalla pisteellä ohi. XO voitti kuusi seitsemästä ottelustaan, ironisesti ainoa tappio tuli juuri Jyrälle kolmannessa sarjassa ja tuon olisi luullut joukkueen masentavan, vaan ei. Voittojen lisäksi XO keilasi kierroksen parasta keskiarvoa, 791,4 ja kirsikkana kakussa oli se, että porilaisten Ari Valaranta oli kierroksen paras keilaaja.

Vaikka XO keilasi kotihallissaan, voidaan sen kierrosvoittoa pitää yllätyksenä. Muuten kierros kulki suunnilleen odotusten mukaisesti. Keväällä piristynyt Tornados keilasi kakkoseksi viidellä voitollaan ja 781,4 keskiarvollaan. Eroa Porin joukkueeseen tuli 190 pistettä. Kolmas oli Patteri, neljä voittoa, 788,1. Runkosarjan ykkönen TKK voitti myös viisi sarjaansa, mutta tulosta se teki 25 pistettä vähemmän per sarja, kuin XO. GB ja Juvel-Team olivat seuraavat ennen Jyrää ja täysin pelinsä hukannutta Mainareita. Mainarit johti sarjaa ennen koronataukoa, mutta syöksyi sitten viidenneksi.

Porin kierroksen tulostaso oli selvästi aiempia matalampi, yksikään joukkue ei siis saavuttanut parivauhtia keskiarvoksi. Myöskään yhtään yli 900 pisteen sarjaa ei tehty, kierroksen parhaan sarjan keilasi Patteri, 685. Juvel-Team ja Jyrä eivät saaneet aikaiseksi yhtään parisarjaa. Lieneekö syynä ollut kauden pisin hoito, 44 jalkaa, vai se, että öljyä oli ohuelti.

Viiden kierroksen jälkeen sarjataulukon selvänä ykkösenä on hallitseva mestari TKK. 35 pelistä voittoja on tullut 23 ja keskiarvo on kunnioitettava 822,1. Eroa kakkosena olevaan Patteriin on 504 pistettä, kun jäljellä on jatkosarja, jossa keilataan kymmenen ottelua. GB on kolmantena 672 pistettä kärkeä jäljessä. Kolme muuta joukkuetta, jotka kuukauden kuluttua Kaupissa pelaavat loppurähinässä, ovat Tornados -1021, Mainarit -1637 ja XO -1660. Jyrä, -1787 ja Juvel-Team, -2897, joutuvat karsimaan sarjapaikastaan ykkössarjan parhaiden joukkueiden kanssa. Jatkosarjassa ovat mukana kauden aikana tehdyt pisteet, joten yllä olevista eroista lähdetään liikkeelle. Mutta jäljellä on siis kymmenen peliä, kaikki kohtaavat toisensa kahteen kertaan, paljon voi vielä tapahtua, kuten nyt Porissa nähtiin. Jatkosarjan jälkeen kolme parasta keilaavat mestaruudesta. Kakkonen ja kolmonen keilaavat yhden sarjan välierän ja sen voittaja kohtaa ykkösen loppuottelussa. Jos ensimmäisen sarjan voittaa ykkössijoitettu, homma on selvä. Jos välierän voittanut joukkue vie ensimmäisen sarjan, keilataan toinen, jonka voittaja on Seniorien Suomen mestari.

Ari Valaranta oli siis kierroksen tehokkain keilaaja, 1554 seitsemään sarjaan (222,0). Toinen 1500 ylittänyt mies oli myös kotijoukkueen Antti-Pekka Lax, 1501 (214,4). Patterin Kimmo Huurinainen hävisi Aa-Peelle vain kaksi pistettä, mutta oli siis eri sataluvulla, 1499

Kausikeskiarvoissa vähintään 21 sarjaa keilanneista paras oli TKK:n Petri Mannonen keskiarvolla 221,6/21. Mainarien Jarmo Sinilaakso sai 21 sarjaan aikaiseksi 218,3. Täydet 35 sarjaa keilanneiden ykkönen oli Valaranta keskiarvolla 215,6 perässään Tornadoksen Peter Strömberg, 213,4.

Seniorien mestaruussarjan loppuhuipennus keilataan Tampereella Kaupin keilahallissa 9.–10. huhtikuuta.

 

Pekka Korpi

Kuva: Risto Tuomala

Tulokset