Turussa Kupittaalla keilattiin TuWen erikoiskisa 100 % Open 2026 maalis-huhtikuussa. Kilpailu on alun perin suunnattu aloittelijoille ja nuorille keilaajille, mutta nykyään veteraanit ovat suurin osallistujaryhmä. Tämän takia kisamuoto on 3+3 sarjaa, koska lähes kaikki rekisteröityneet veteraanikeilaajat pystyvät keilaamaan kolme sarjaa kerralla. Tasoituksena on 200–100/100 %. Loppukilpailuun pääsi yhteensä 24 keilaajaa: 16 parasta 3+3 sarjan tulosta, neljä parasta 4×3 sarjan tulosta ja näiden lisäksi neljä naista.

Naiset ovat SKL:n strategian mukaan ryhmä, jonka kilpailuaktiivisuutta pyritään nostamaan. Kaksi vuotta sitten naisia oli vain 21 ja nyt naiskiintiön aikana noin 30, joten tässä asiassa kisamme ovat onnistuneet hyvin.

Kilpailusuorituksia 123 keilaajalta tuli yhteensä noin 400.  Määrät ovat vähän pienempiä kuin viime vuonna, joten kehityssuunta on vähän huolestuttava. Kilpailu-uransa tässä kisassa aloittaneita oli kolme. Ikähaarukka oli 13–92 vuotta! Viikkokilpailijoista lähes 87 % otti osaa erikoiskisaan. Lisäksi oman seuran keilaajille oli oheiskisana Kuumemittarikisa. Kisassa oli kaksi sarjaa, MAB- ja CD-sarjat. Viikkotavoitteet olivat aika maltillisia, jotta viimeisellä viikolla olisi useampi kisaaja tavoittelemassa voittopottia. Tulostaso oli kova, sillä esimerkiksi MAB-sarjan voitto meni tuloksella 255 Jori Kaijaselle.

Tulostaso muodostui maltilliseksi. Finaalirajaksi muodostui 1359. Olosuhteena oli 44 jalkaa ja 22,67 ml öljyä. ChatGPT:n tekemä yhteenveto kelistä: vaatii tarkkaa linjaa ja toistettavuutta, ei anna ”helppoja kaistoja”, rankaisee sekä yli- että alireagoinnin. Paras lähestymistapa: kontrolli + kärsivällisyys + pieni kulma.

Alkukilpailun 3+3 sarjan paras oli D-luokkalainen TPS:n Robert Nordell (1543), joka aloitti kisauransa tässä kisassa. 4×3 sarjan paras loppukilpailuun päässyt oli C-luokkalainen TuWen Jari Rantanen (2635). Viime vuonna loppukilpailussa oli yhdeksän naista ja nyt kuusi. Kisan aikana keilattiin myös Turku-Loimaa naisten ystävyysottelu.

Loppukilpailussa keilattiin ensin viisi sarjaa, jonka jälkeen viisi parasta pääsi jatkoon. Tämän osion paras tuloksella 1241 K-29:n Henry Laine, joka meni suoraan loppuotteluun. Muut jatkon menijät olivat TPS:n Lassi Aalto (1154), K-29:n Aatos Rostedt (1122), Patterin Tommi Teivainen (1083) ja TuSKan Lauri Hautala (1079) Ensimmäinen putoaja oli TuWen Eetu Hirvonen (1075).

Playoutissa Lauri, Aatos, Tommi ja Lassi keilasivat ensin yhden sarjan tuloksin 236, 218, 210 ja 189. Näin Lassi putosi jatkosta pois. Seuraavan sarjan järjestys oli Aatos, Lauri ja Tommi (257, 228 ja 201) ja Tommi putosi jatkosta. Näin Aatos ja Lauri kisasivat pääsystä Henryä vastaan loppuotteluun. Tämäkin ottelu oli korkeatasoinen, jonka Aatos voitti pistein 247–225.

Loppuottelussa keilattiin kaksi sarjaa. Ensimmäisessä sarjassa Henry Laine takoi huippupisteet 268 ja Aatos Rostedt sai 218. Toinen sarja oli samantyyppinen, Henry 247 ja Aatos 214. Henrylle yhteispisteet 515 ja Aatokselle 432. Näin Henry kirkasti viimevuotisen kakkossijansa ykkössijaksi. Loppuottelusta teki ainutlaatuisen se, että kilpailijoiden ikäero on 57 vuotta. Aatos heitti kisapäivänä 10 sarjaa lähes 28 pistettä yli oman keskiarvonsa. Yleisö osoitti arvostusta Aatokselle kisan ratkettua nousemalla seisomaan ja taputtamaan.

TuWe Keilailu kiittää kaikkia kisaan osallistuneita keilaajia ja seuransa talkoolaisia hyvästä kisarupeamasta. Erityiskiitoksen ansaitsee loppukilpailun runsaslukuinen yleisö, joka teki loppuottelusta ikimuistoisen. Hyvää ja kaatorikasta kesää keilaajille!

Teksti: Marja Hongisto