Tammikuisen Kickoff Classicin jälkeen on aika siirtyä naisten ammattilaiskiertueen peruskilpailujen pariin. Kauden neljäs kilpailu Twin Cities Open pelataan perjantaista lauantaihin Minnesotan Eaganin Cedarvale Lanes -keilahallissa. Eilen naiset harjoittelevat, tänään Suomen aikaa klo 18 alkaen he keilaavat kuusi plus kuusi sarjaa karsintaa, jonka jälkeen 32 parasta jatkavat kuusi sarjaa lauantaina. Tämän jälkeen 12 parasta keilaavat vielä kuusi sarjaa ja sitten pudotuspelien neljä parasta ovat selvillä. Pudotuspelit keilataan lauantai-iltana eli sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Tämä on PWBA:n peruskilpailun formaatti, jota on hieman toissa vuoden kiertueesta muokattu. Aiemmin karsinta näissä kilpailuissa oli 8 + 8 sarjaa eli 16 sarjaa, mutta nyt sarjamäärää on hieman helpotettu kahteentoista. 

 

Eurooppalaisia on mukana hieman enemmän kuin Kickoff Classicissa ja pelaajia kaiken kaikkiaan on mukana 66, kun Kickoff Classicissa naisia oli vain 36. Kickoffin tapaan pelaamassa ovat Maria Bulanova, Dasha Kovalova ja Diana Zavjalova sekä Yhdysvaltoihin palannut Verity Crawley ja Saksasta kiertueelle matkustava Birgit Noreiks (ent. Pöppler). Tämän hetken tietojen mukaan Daria Pajak tulee mukaan ensi viikon kilpailuun Lincolniin. Edellisen kerran Cedarvalen radoilla voiton vei Shannon O´Keefe vuonna 2019 päihitettyään Verity Crawleyn loppuottelussa 189-182.

 

Kilpailua voi seurata BowlTV-palvelun kautta.

 

PWBA:n sivulle

 

Eliisa Hiltunen