Brunswick Ballmaster Openin vuoden 2026 karsinta on pelattusekä myös lauantai-iltana pelattu ensimmäinen finaalivaihe. Turnauksen 32 parasta keilaajaa jatkaa sunnuntaille toiseen finaalivaiheeseen.
38 keilaajaa pääsi karsinnasta jatkoon suoraan tuloksella. Loput kymmenen paikkaa täytettiin eri karsintaerien tulosten perusteella säännöissä ilmoitetulla järjestyksellä. Lisäksi karsinnan päätteeksi pelattiin yhden sarjan legendaarinen Desperado, jossa palkintona kolmelle parhaalle oli vielä pääsy ensimmäiselle finaalikierrokselle. Lopulta Desperadosta tiensä jatkoon raivasivat Arttu Järvinen 267, Olli-Pekka Pajari 258 ja Markus Lahti 257.
Tästä linkistä näet suoraan finaalivaiheisiin edenneet pelaajat:
Karsinnan tulokset – Ballmaster Open 2026
48 finalistista peräti 30 oli tämän vuoden karsinnassa ulkomaalaiskeilaajaa. Karsinnan ykköstulokset 1495 keilasivat sekä Emanuel Jonsson että maamiehensä Jesper Svensson. 38 parhaan joukkoon vaadittiin tänä vuonna tulos 1389. 16 parhaan joukkoon puolestaan vaadittiin tällä kertaa tulosta 1408 (Elissa Mehmet). Suomalaisista 16 joukkoon ylsivät Niko Oksanen, Rami Mukkula, Tomas Käyhkö, Joonas Jehkinen ja Mika Koivuniemi.
Ensimmäinen finaalivaihe pelattu
Ensimmäisen finaalivaiheen tulokset
Finaalit polkaistiin käyntiin lauantai-iltana ja ensimmäinen vaihe on keilattu. Näistä pelaajista 16 parasta jatkaa siis sunnuntaille karsinnan 16 parhaan keilaajan kanssa sunnuntain peleihin. Viimeisen paikan eli 16. sijan tässä vaiheessa nappasi viimeisessä sarjassaan 290 pistettä tehnyt Santtu Tahvanainen.
Ensimmäisestä finaalivaiheesta jatkoon edenneet: Linus Boström, Victor Gundersen, Karo Hilokoski, Arttu Järvinen, Ben Robinson, Markus Jansson, Carsten Hansen, Juhani Tonteri, Jarno Lahti, Elissa Mehmet, William Dahlsten, Anton Andersson, Filip Wilhelmsson, Parker Bohn III, Carl Eklund ja Santtu Tahvanainen.
Karsinnan top 16: Emanuel Jonsson, Jesper Svensson, William Svensson, Niko Oksanen, Ülari Lees, Mathias Ankerdal, Rami Mukkula, Mikkel Sørensen, Tomas Käyhkö, William Berggren, Magnus Haram Mittet, Joonas Jehkinen, Emil Svensson, Mika Koivuniemi, Elliot Moulin ja Jonas Dons.
Toisessa finaalivaiheessa pelaajat keilaavat kahdeksan sarjaa tulosta ja 16 parasta etenee seuraavaan vaiheeseen, jossa pelataan kahdessa kahdeksan pelaajan lohkoissa round robinit. Lohkojen kaksi parasta etenevät neljän parhaan välieriin.
Sunnuntain aikataulu:
10.00: toinen finaalivaihe
13.30: 16 parhaan round robin
18.00: Välierät
18.30: Loppuottelu