David Small´s Victory Lanes keilahallissa Illinoisin Decaturissa nähtiin Illinois Classicin loistava loppuottelu, jossa lopulta Anthony Simonsen voitti Santtu Tahvanaisen 290-279. Kuten numerot kertovat, ottelu oli kaatojuhlaa. Molemmat miehet keilasivat viitosmerkistä ja kumpikin käytti eri palloja rataparin eri radoilla. Simonsen aloitti sarjan ja jätti avausheitollaan neloskeilan pystyyn. Paikon jälkeen hän ei sitten paikkopalloon koskenutkaan koko pelin aikana, koska kaikki heitot olivat tanakasti taskussa ja pulikat lähtivät kiltisti. Myös Santulle jäi ykkösruutuun keila pystyyn, mutta se oli kymppi, jonka suomalainen varmasti paikkasi. Ja sitten vain kaadettiin! Santtu pelasi ensin kymppiruudun ja heitti avauksensa aivan keskelle nokkaa. Lyönnistä jäivät pystyyn nelonen ja kymppi, mutta sen verran keilapöydällä oli hulinaa, että kumpikin lopulta ymmärsi mennä nurin, yhdeksäs kaato. Seuraava heitto ei sitten ollutkaan yhtä onnekas, täydellinen taskuosuma, mutta kuutoskeila ei kymppiä tavoittanut ja se jäi seisomaan. Paikolla tuli siis 279. Simon piti voittaakseen tehdä kaksi kaatoa. Hän heitti kaksi täydellistä suoritusta, eikä kaadoista ollut mitään epäilystä. Suuren hälyn keskellä hän nakkasi vielä kolmannenkin kaadon ja otti PBA-voiton lähes kahden vuoden tauon jälkeen.

Loppuhaastattelussa pytty sylissään Simonsen herkistyi hieman. Hän sanoi: ”Tein lopussa monta hyvää heittoa ja se ratkaisi voiton. Santtu pakotti minut keilaamaan hyvin, toivottavasti minun ei enää koskaan tarvitse heittää päälle 279-sarjaa loppuottelussa.”

Tappiosta huolimatta Santtu oli tyytyväinen iltapäiväänsä: ”No eihän toi harmittamaan voi jäädä. Tosi hyvää keilaamista ja kyllä jos 279 pystyy keilaamaan titteli matsissa, oli sitten tilaa missata tai ei, niin oikee suunta on keilaamisessa ja tekemisessä! Koitetaan pitää tekeminen tällä tasolla ja eiköhän tästä hyvä kausi rakenneta!”

Välierässä Tahvanainen sai vastaansa ”Planeetan parhaan keilaajan”, EJ Tackettin. Santtu keilasi viitosmerkistä, EJ selvästi alempaa, kolmosesta. Lieneekö hentoinen EJ pelästynyt Santun raavasta olemusta, mutta hän oli koko ottelun aivan pihalla oikeanpuoleisella radalla. Ensimmäiseen ruutuun jäi 4-6 reikä, kolmanteen hän paikkasi kakkosen, viidenteen ja seitsemänteen pystyssä oli 2-8-10. Kun Tahvanainen teki tuplan ennen puolisarjaa ja kymppipaikon jälkeen muutaman ruksin lisää, oli peli selvä jo varhain. Tackettille tuli jossiteltavaa, kun hän loppusarjassa vaihtoi palloa ja nousi viitosmerkkiin ja lopetti sarjan neljään komeaan kaatoon. Niin tai näin, suomalaisnuorukainen veti lopun umpeen kaatoja ja otti loppuottelupaikan murskaavasti 248-185.

Illan toisessa matsissa Tackett ja Matt Ogle olivat tasoissa puolisarjassa, molemmilla oli yksi paikko kaatojen seassa. Kuutoseen Tackett paikkasi kympin, Ogle ei kotiporttiaan paikannut ja loppukaateluilla EJ voitti sarjan selvästi 258-224.

Myös illan aloitusmatsi oli pitkään tasainen. Ogle ja Shawn Maldonado olivat pisteen erolla ysiruudussa, pari paikkoa mieheen. Maldy jätti viimeisen ruudun ylimääräisellä heitolla neloskeilan ja Matt kiitti muuraamalla lopun umpeen ja viemällä sarjan pistein 268-258.

Alkavalla viikolla PBA-kiertue siirtyy reilut neljä sataa kilometriä itään päin, Fort Wayneen Indianaan. Siellä kilpailun nimi on mielikuvituksellisesti Indiana Classic. Tiistaina klo 16.30 Suomen aikaa alkaa esikarsinta, jossa mukana ovat jälleen Jarno Lahti ja Luukas Väänänen. Tahvanainen ja Tomas Käyhkö aloittavat omat pelinsä keskiviikkona. Kilpailussa keilataan neljä kuuden sarjan karsintablokkia, joiden jälkeen 32 miestä keilaa jälleen kuusi sarjaa ja siitä 16 kaveria vielä kuusi sarjaa. Näin haetaan viisi ukkelia sunnuntain TV-peliin.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Tulokset

PBA:n sivuille