Tulevana sunnuntaina aloitetaan tämän vuoden juniorien EM-kilpailut virallisilla harjoitteluilla. Mukaan lähtee kolme ensikertalaista ja viisi konkaria. Joukkue starttaa kohti Berliiniä lauantaina aamupäivällä. Samana päivänä käydään vielä tutustumassa ratoihin epävirallisten harjoitusten merkeissä.

Varsinaiset kilpailut alkavat maanantaina singlellä. Tiistaina jatketaan vielä singlen erillä, päälle pelataan finaalit. Keskiviikkona ja torstaina keskitytään parikilpailuun, perjantai ja lauantai keilataan joukkuekilpailua. Sunnuntaina on vielä vuorossa Mastersin pelit. Vielä ei ole varmuutta onko kilpailuista saatavilla livekuvaa.

Tyttöjen joukkue on täsmälleen sama kuin viime vuonna, joten kokemusta löytyy Emma Palermaalta, Salla Hautalalta, Julia Vesaselta sekä Neea Pölläseltä. Poikien puolella sen sijaan on mukana uutta verta, vain Aatu Tapanimäki oli mukana viime vuonna. Ensimmäistä kertaa maajoukkuepaidan pukee päälleen Kasper Koivunen, Luukas Luostarinen sekä Saku Huomo.

Valmistautuminen 

Salla Hautala
”Olen valmistautunut kisoihin keilaamalla aiempaa haastavammilla rataolosuhteilla (erityisesti runsaammin öljytyillä radoilla). Tekniikassa on viime aikoina kiinnitetty huomiota irrotukseen ja olen loppua kohden keskittynyt saamaan vain paljon hyviä toistoja, jotta heitto tuntuisi mahdollisimman helpolta ja varmalta.”

Emma Palermaa
”Valmistautuminen näihin kisoihin on minun osalta ollut lähinnä tekniikka treenejä ja paikkaamista, välillä linjakeilailua, toki tekniikkaa on säädetty sen verran kauan että en ihan odottanut että noin paljoa sitä tehtäisiin, mutta nyt heitto on ihan hyvässä kunnossa.”

Saku Huomo
”Valmistautuminen on mennyt oikeastaan niin hyvin kuin olisi voinut mennä, positiivisia kisoja ja uusia opittuja taitoja. Lisäksi olen päässyt treenaamaan valmentajan kanssa tiiviisti viikoittain. Olen pystynyt välttämään pahimmat flunssat ja ollut terveenä. Erityisesti uretaanikeilaajana olen kehittynyt valmistautumisen aikana hurjasti, mikä on tärkeintä kisoissa.”

Julia Vesanen
”Valmistautumiseen on kuulunut aika paljon uretaani keilailua ja muuta pelitaito treeniä ja nyt varsinkin viimeisillä viikoilla tosi paljon paikkaamista. Valmistautuminen on sujunut minun mielestä ihan hyvin ja on ollut huomattavasti helpompaa kun valmistautuu samoihin kisoihin kolmatta kertaa niin tietää vähän mitä vaaditaan ja mitä kannattaisi treenata. Toki valmentajat on auttanut valmistautumisessa tosi paljon niin on sujunut aika hyvin.”

Kasper Koivunen 
”Isoimpana valmistautumismuotona olen pitänyt kisaamista mahdollisimman vaikeissa olosuhteissa ja paikkaamista joka treeneissä. Omasta mielestä mennyt aika hyvin.”

Poikien puolella viime vuonna jäätiin ilman mitaleja, tyttöjen puolella mitaleja kertyi jokaisesta osiosta, kruunuksi Emma Palermaan All Event kulta. Odotukset on korkealla, joukkueen mitalinnälkä on kova.

Millaiset odotukset/tavoitteet?

Luukas Luostarinen
”Odotukset/ tavoitteet kisoista on ainakin yksi mitali, ja hyvällä mielellä lähdössä edustamaan Suomea.”

Julia Vesanen
”Tosi hyvillä fiiliksillä lähdössä kisoihin, vielä ei jännitä edes oikein vaan odotan innolla kisoja. Tottakai tavoitteena on mitali mutta se vaatii kyllä varmasti tosi hyvää onnistumista.  Odotuksena on että tullaan näkemään aika paljon uretaanilla pelaamista ja ainakin tyttöjen puolella varmasti paikkopelin merkitys on aika iso kun tulostaso usein aika maltillinen.”

Saku Huomo
”Tavoitteena on mitali, värillä tai osiolla ei ole niin merkitystä, mutta mitalia lähdetään hakemaan. Kiva on lähteä kisaamaan kisaan johon on useamman kuukauden valmistautunut ja tuntuu siltä, että on huippukunnossa. Lähden kisoihin rennosti ja pyrin jättämään turhan jännittämisen ja puristamisen pois. Viikon aikana varmasti tulee hyviä ja huonoja hetkiä, joten tavoitteena on välttää negatiivisia ajatuksia reissussa.”

Emma Palermaa
”Lähden tosi hyvillä mielillä kisoihin ja on tosi kiva lähteä taas kisoihin varsinkin kun tyttöjen joukkue on sama kun viime vuonna. Minun tavoitteena näissä kisoissa on tuoda kotiin ehkä 1 tai 2 mitalia, toivottavasti kultasia sellaisia.”

Kasper Koivunen
”Minulle tavoitteena on mitali ja odotukset on että kovaa pitää pelata et pääsee siihen tavoitteeseen. Innokkaalla ja hyvällä mielellä saada lisää haastetta omalle uralle ja odotan reissua aika paljon.”

Valmentajien mietteitä tulevista kilpailuista

Heidi Manninen
”Kyllä vähän jännittää lähteä kisoihin, koska edessä on ensimmäiset junioreiden EM-kilpailut, joissa olen tyttöjen valmentajana. Viime vuonna Simo (Uosukainen) ansiokkaasti tuurasi minua äitiyslomani aikana Turkin EM-kilpailuissa. Nyt jännittääkin osittain myös siksi, että kotiin jää 1-vuotias tyttöni Annemaija.

Aiemmin minulla kokemusta apuvalmentajan roolista junnujen kisoista, toisin sekin oli jo vuonna 2017. Itse junioriaikana ehdin käydä neljät EM:t, joten EYC sinällään on tuttu juttu. Meillä on ihan mahtava joukkue ja odotan innolla, että päästään reissuun! Hassu sattuma osuu myös, koska valmentajakollega Tonin kanssa meillä oli urheilijana viimeiset yhteiset nuorten MM- kisat juurikin Berliinissä tasan 20-vuotta sitten. Niistä jäi lähinnä paha mieli ja odotankin, että näiden kisojen jälkeen taas Saksa onkin ihan kiva maa keilata kilpaa.”

Toni Palermaa
”Poikien osalta odotan että meillä on onnistuessamme joka eventissä mahdollisuus taistella paikasta mitalipeleissä. Yleisen tason odotan olevan hieman korkeampi kuin viime vuonna. Johtuen ihan siitä että osallistujia on isompi määrä ja esimerkiksi Ruotsi on tänä vuonna mukana.

Halli varmasti sopii meille paremmin kuin viime kisojen superkitkainen alusta, joten tulossa kiva reissu niin keilailullisesti kuin reissuseuran puolesta. Tavoitteena on saada kaikista puristettua parhaansa irti. Mitalitavoitteita on minimissään onnistua joukkuekilpailussa. Mutta sauma on saada muistakin eventeistä onnistuessamme.

Erittäin luottavaisin mielin olen lähdössä kisoihin, meillä on kuten joka vuosi niin todella lahjakkaita nuoria jotka onnistuessaan tyhjentää pöydän kuin pöydän. Mielestäni kaikki pelaajat on kehittyneet viimeisen puolen vuoden aikana todella hienosti ja näyttäisi että tuloskuntokin on osumassa ihan hyvin. Aina voisi varmasti jossain parantaa mutta resursseihin nähden valmistuminen on saatu mielestäni onnistumaan erinomaisesti.”

Kuka/Ketkä pahimmat vastukset?

Onko kukaan yllättynyt jos kaikkien vastaus tähän kysymykseen on Ruotsi? Viime vuonna naapurimaamme ei osallistunut ollenkaan, joten heilläkin on varmasti ennakko-odotuksia tänä vuonna. Ruotsi on selkeästi pahin vastus paperilla. Muita varmasti laadukkaita joukkueita tulossa Norjasta, Saksasta ja Tsekeistä. Unohtamatta meidän omaa joukkuetta, muistakaa kannustaa pelaajiamme kisojen aikana!

Kilpailujen aikataulut

Kilpailujen kotisivut

Kuvat: Toni Palermaa ja Heidi Manninen
Teksti: Tiina Viljakka