TOC Ohion Akronissa lähenee ratkaisuja. Round robinissa on keilattu kaksi blokkia, 16 sarjaa, ja vielä on jäljellä kahdeksan sarjaa, jotka keilataan aamuyöllä lauantaina Suomen aikaa. Kisa on ollut kovin kiharainen, johtopaikka ja muut sijat ovat vaihdelleet lähes jokaisen sarjan jälkeen. Santtu Tahvanaisen ensimmäinen blokki oli mukava, hän voitti neljä ottelua, pelasi kerran tasan ja hävisi kolme matsia. Tulosta kahdeksaan matsiin kertyi 1751 (keskiarvo 218,9) ja siihen sitten päälle 135 bonusta. Seitsemän sarjaa alusta sisälsi mm. 258, 256 ja 246. Kaikki seitsemän olivat päälle parin. Mutta se kahdeksas, 134! Ja ironisinta oli, että viereisellä rataparilla Chris Via lateli täydet 300. Tuo sarja pudotti Santun viidenneltä sijalta kahdeksanneksi.
Perjantaiaamun peli sujui paljon paremmin, ainakin aluksi. Tahvanainen lateli sarjat 268 (voitto), 226 (tappio), 265 (voitto), 224 (voitto), 248 (voitto), mutta sitten tatsi katosi ja kolme viimeistä sarjaa hän hävisi sarjoin 186, 220 ja 198. Kahdeksaan sarjaan tuli kyllä mukavasti tulosta, 1833 (ka. 229,1), mutta enemmänkin oli otettavissa. Santtu nousi kolmannen sarjan myötä jo neljänneksi ja viidennellä peräti kolmanneksi, kun viisi miestä menee telkkariin sunnuntaille. Nuo kolme tappiosarjaa pudottivat sijoituksen kahdeksanneksi, mutta ennen kaikkea eroa porraspelipaikkaan venyi 114 pistettä. Toki tuo on helpostikin kurottavissa kiinni viimeisillä kahdeksalla sarjalla ja bonareitakin on vielä jaossa 240, eli mahdollisuudet ovat vielä vaikka kuinka ylös.
Perjantain peliin kärjestä lähti Via, mutta hän loukkasi alaselkäänsä ja putosi neljän ensimmäisen sarjan tappioiden myötä kauas ja vaikka lopussa tuli kolme voittoa, keiloja kaatui sen verran harvakseen, että hänet löytää nyt tulosluettelon riviltä 14. Sitten johtoon nousi Brandon Bonta, mutta hänetkin sysättiin sieltä pian pois. Zach Wilkins ampaisi piikkiin, mutta muutaman sarjan jälkeen hänet syrjäytti turnauksen nelinkertainen voittaja Jason Belmonte (otsikkokuvassa). Pian ykköspaikalla oli taas Wilkins, mutta hänen seiskasarjansa 154 nosti ykköseksi taas Bontan ja viimeisellä sarjalla kisan kärkeen kiipesi jälleen Belmo. Että semmoista menoa Akronissa. Viisi ensimmäistä miestä on 66 pisteen sisällä.
Viiden joukkoon ovat tyrkyllä kolmen kärjen lisäksi mm. Andrew Anderson, joka nakkasi perjantain avaussarjaan 300 ja muutamaa myöhemmin vielä 285. Nuori Alex Horton rullaili päiväänsä mm. 289 ja 279. Santun edellä ovat vielä Mitch Hupé ja EJ Tackett pisteen erolla alle 50 pisteen päässä telkkaripaikasta. Viimeinen blokki on varmasti mielenkiintoinen.
Pekka Korpi
Kuva PBA