PWBA-kiertueen Summer Series -turnauksen ensimmäinen kilpailu, Rochester Open, saatiin eilen torstaina päätökseen. Kilpailun voitti Stefanie Johnson ja samalla hän kuittasi itselleen 10 000 dollarin rahapotin. Toiseksi sijoittui Peppi Konsteri, joka sai kakkossijastaan 5000 dollaria.

Torstaina New Yorkissa keilattiin ensin kaksi lohkokierrosta ennen finaalipelejä. Ensimmäisessä 16 parhaan matsipelien lohkokierroksella keilattiin paras viidestä -pelitavalla. Peppi keilasi Kayla Verstraeteä vastaan. Ensimmäisen ottelun voitti Kayla lukemin 207-199. Sitten Peppi voitti seuraavat kolme ottelua sarjoilla 244, 245 ja 279. Viimeinen neljäs ottelu meni erittäin jännittäväksi, koska Kayla hävisi sen vain pisteellä, 278, eikä viimeistä sarjaa tarvinnut enää pelata. Näin Peppi eteni kahdeksan parhaan joukkoon.

– Aika jännitys trilleri oli, varsinkin viimeinen sarja mikä onneksi kääntyi minun onneksi. Hyvää keilaamista ja hyviä muutoksia, pidetään tätä yllä, kertoi Peppi ensimmäisen matsipelin jälkeen.

Viimeisessä kahdeksan parhaan matsipeleissä Konsteri keilasi seuraavaksi Bryanna Cotea vastaan. Peppi oli erittäin ylivoimainen ja voitti kolme ottelua peräkkäin sarjoilla 237, 267 ja 191. Kolmannen ottelun ysiruudussa Bryanna oli Peppiä yhden pisteen edellä ja hän päätti sarjansa ensin, 182. Peppi tarvitsi kymppiruutuun tuplan ja onnistui sen tekemään, myös yksi ekstra kaato tuli lisää päättämällä sarjan 191. Peppi pääsi jatkamaan semifinaaliin.

Ensimmäisessä semifinaalissa pelasivat Daphne Tan ja Stefanie Johnson. Johnson aloitti neljällä kaadolla ja paikolla viidenteen ruutuun, kun Tanilla oli alla vain kaksi kaatoa alussa. Johnson jatkoi kaadoilla sarjan loppuun asti voittamalla Tanin 257-167.

Toisessa semifinaalissa Peppi sai vastaansa kämppäkaverinsa Nora Johanssonin. Peppi aloitti vahvasti tekemällä seitsemän kaatoa kahdeksanteen ruutuun asti, kun Noralla oli vaikeuksia ja sai reikiä alussa, vain kolme kaatoa tuli koko sarjan aikana. Peppi voitti semifinaalin lukemin 243-157 ja seuraavana vuorossa oli mestaruusottelu.

Mestaruusottelussa vastakkain keilasivat Konsteri ja Johnson. Ottelu eteni naisten välillä tasaisesti. Sarjan lopussa Johnson sai kaadon, ysikeila jäi pystyyn ja siitä vielä paikko ja lopetti sarjan ensin 200 pisteellä. Konsteri olisi tarvinnut tuplan voittamalla ensimmäisen tittelinsä, mutta pallo osui liikaa päälle ja tuli 3-6-7-10 reikä. Pepin sarjaksi tuli 183 ja Johnson voitti lukemin 200-183.

– Aika hullu päivä kyllä oli. Ei oikein edes tiedä mitä sanoa. Keilasin koko päivän tasaisen hyvin, vihdoin tuntui että asiat loksahti paikalleen ja voittokin oli jo ihan näppituntumassa. Mutta ei vielä ollut sen aika, pitää jättää tulevaisuuteen vielä jotain tavoiteltavaa. Vaikka jännittikin aika paljon, niin silti olin jotenkin tosi rauhallinen, en mennyt paniikkiin missään kohtaa ja nyt jos joskus mentiin heitto kerrallaan. Aika siisti fiilis, kun uhraukset tuottaa joskus tulosta, Peppi kertoi iloisena finaalin jälkeen.

Turnaus jatkuu seuraavalla kilpailulla, BowlTV Openilla, tänään kahdella kuuden sarjan karsintablokilla. Ensimmäinen alkaa klo 17 Suomen aikaa ja toinen keskiyöllä. 12 parasta jatkavat blokkien jälkeen round robineihin. Kilpailuja voi seurata BowlTV:n kautta.

Kokonaistulokset

PWBA:n kilpailusivut

BowlTV

 

Teksti ja kuva: Bertta Hartikka