Hämeenlinnan keilahallissa puhaltavat uudet tuulet. Tai oikeastaan ne ovat puhaltaneet jo hyvän tovin, kun kokeneet halliyrittäjät Jouni Helminen ja Juuso Tiainen ottivat hallin vetovastuun vuodenvaihteessa omiin hyppysiin. Yrittäjät pyörittävät jo valmiiksi useampaa keilahallia ja ovat nyt tuoneet osaamisensa hallin sekä kilpakeilailun pyörittämisestä myös Hämeenlinnalaisten iloksi.  Hämeenlinna on myös sopivien kulkuyhteyksien päässä kilpailuita kiertäville kilpakeilaajille. 

Jouni Helmisen ääntä kuulit viimeksi mahdollisesti naisten ja miesten SM-kilpailuiden finaalien aikana, sillä Helminen oli tuttuun tapaan asiantuntijan roolissa kommentaattorina Ylen suorassa lähetyksessä SM-finaalien mitalipeleissä. Helminen on toiminut keilapallojen maahantuojana 20 vuoden ajan. Lisäksi hän toimii Tuusulan ja nyt myös Hämeenlinnan keilahalleissa yrittäjänä. Aikaisemmin Helminen oli halliyrittäjänä Lahden keilahallissa, jonka kiinteistön hän edelleen omistaa yhdessä puolisonsa Pauliina Aallon kanssa. Tuusulan hallia hän vetää yhdessä Juuso Tiaisen kanssa. Tiaisella on vetovastuu myös tällä hetkellä Tuusulan lisäksi Riihimäen hallista, joten erittäin kokeneet kädet pyörittävät nyt Hämeenlinnan keilahallin toimintaa.

Juuso Tiainen on Helmisen lisäksi toinen Hämeenlinnan keilahallin uusista yrittäjistä.

– Tuusulassa meillä Juuson kanssa ovat asiat onnistuneet hyvin ja ajattelimme, jos saisimme jollain tavalla monistettua sen tänne Hämeenlinnaan. Talousalueena tämä on tietysti hieman erilainen kuin Uusimaa, mutta kilpakeilailun osalta täällä on todella hyvä potentiaali ihan jo siitä syystä, että Hämeenlinna on helppo saavuttaa useasta suunnasta. SKL:n entinen puheenjohtaja Olli Hossi totesikin kesken kisan meidän hallissa, että ”täällähän on 13 eri jäsenliitosta pelaajia”. Se kuvastaa aika hyvin sijainnin etuja, Jouni Helminen kertoo.

Hämeenlinnan halli on tiloiltaan ollut aikaisemmin lähes alkuperäisessä kunnossa, mutta siihen on uusien yrittäjien myötä tulossa muutosta.

Helminen sanoo, että tänä päivänä hallin liiketoiminta ei voi olla kokonaan kilpakeilailua.

– Mutta kilpakeilailu voi muodostaa hyvän perustan toiminnalle. Siitä me lähdemme Hämeenlinnassa, hän korostaa ja kertoo, minkälaista kilpailutoimintaa Hämeenlinnassa nähdään jatkossa.

– Aika samanlaisia, millä aloitimme alkuvuodesta täällä. Meidän yksi päämäärä on järjestää erilaisia kisoja erilaisille ryhmille. Järjestimme esimerkiksi naisten kilpailun, joka sai todella hyvän vastaanoton. Sitten meillä oli senioreille suunnattu kilpailu, johon osallistui toista sataa kilpailijaa. Meillä oli myös samalla parikilpailu, jossa parin keskiarvo ei saanut olla yhteensä yli 415. Siihen saimme yli 40 paria. Mielestämme koko kilpakeilailun ydin tällä hetkellä on järjestää erilaisia kilpailuita erilaisille keilaajille, Helminen kuvailee.

Tullaanko Hämeenlinnassa näkemään suuremman luokan turnauksia?

– Ei vielä mitään isompaa. Sen tiedän, että saimme veteraanien SM-kisat keväälle 2028. 12 rataa on isommissa kilpailuissa vähän siinä ja tässä, että miten asiat saa järjestymään. Esimerkiksi tällaista isoa kansainvälistä turnausta ei välttämättä tässä hallissa tulla näkemään, Helminen sanoo.

Yksi esimerkki monipuolisesta toiminnasta on se, että Hämeenlinnassa panostetaan myös dartsiin.

– Paikallinen darts-seura Wanaja Darts Club muutti meille samaan aikaan, kun me tulimme hallia vetämään. Heillä on erittäin aktiivista toimintaa ja heidän kanssaan tulee hyvä yhteistyö, mikä on meille hyvä asia. He ovat järjestäneet täällä jo kilpailun, jossa oli yli 60 osallistujaa. Lisäksi meillä on jatkossa tarkoitus panostaa aikaisempaa enemmän hallin ravintolatarjontaan, Helminen sanoo.

Tähän saakka Helmisen mukaan Hämeenlinnan hallilta on saanut eväiksi lähinnä kahvia ja pullaa, mutta jatkossa listalle on tarkoitus saada myös muuta suolaista syötävää.

– Tässä näitä tämän hetken suunnitelmia on ollut lueteltuna. Kauheasti emme ole vielä uudistunutta hallia markkinoineet, kun töitä on riittänyt ja hommat ovat olleet monelta osin kesken. Meille ei varmasti ollut paras hetki aloittaa tammikuussa, kun tavallaan emme saaneet sitä parasta sesonkia tältä kaudelta, mutta vuodenvaihteessa tiedämme paremmin, miten meillä on tämä alku mennyt. Nyt on tärkeä asia saada alkavalle kaudelle halli hämeenlinnalaisille hyvään kuntoon. Ihan hetkessä uudistukset eivät tapahdu. Postiviisin mielin olen, koska täällä on iso potentiaali keilailulle.

Hyvissä käsissä halli ainakin on.

– Kyllä aktiiviset kävijät ovat ottaneet meidät hyvin vastaan. Nämä kesät alkavat vain olla halliyrittäjille turhan pitkiä ja tuo lämmin kevätkin näytti meille vähän keskisormea. Aika nopeasti hiljenivät hiihtostadionit huhtikuussa, Helminen naurahtaa.

Yrittäjäkaksikolla on siis kaikkien projektien osalta kiireinen ensi kausi tulossa.

– Tuusulan halli on onneksi niin vakaassa toiminnassa, ettei se tarvitse niin paljoa huomiota Juusolta, joka on tehnyt siellä hienoa työtä ja saanut asiakkailta kiitosta. Nyt sama työ jatkuu Hämeenlinnassa. Näissä hommissa harmittavinta on se, ettei hienosti hommiaan hoitavia henkilöitä pysty monistamaan moneen paikkaan samaan aikaan. Toivottavasti saamme infran kesän aikana siihen kuntoon, että halli kiinnostaa asiakkaita heti kauden alusta., Helminen sanoo.

Hämeenlinnan keilahallin kotisvut

Teksti: Henri Havusela