Haastattelussa Sanna Oksanen – viimein Euroopan mestari

Kesäkuussa Tanskan Odensessa pelatut naisten EM-kilpailut olivat Suomen maajoukkueelle jättimenestys, sillä suomalaiskeilaajat voittivat yhteensä peräti seitsemän mitalia. Kokenut arvokisakävijä Sanna Oksanen teki paluun maajoukkueeseen tyylillä, kun mitaleita ropisi useastakin eri kilpailuosiosta. Oksanen aloitti EM-kisat tyylilleen epäuskollisesti, sillä heti ensimmäisenä kisapäivänä tulosta syntyi tehokkaasti. Napakka kisa-aloitus vei hänet heti single-pelien finaaliin.

Oksanen heitti singlen ensimmäisessä erässä kuuden sarjan tulokseksi 1296, millä irtosi erän kärkipaikka. Tilannetta mahdollisten mitalipelien suhteen sai tuolloin kuitenkin odottaa pitkään ja hartaasti.

– Yleensä olen aloittanut arvokisat heikosti ja sitten on mietitty, että mites tästä nyt parannetaan. Sellainen ”dieselmeininki”, että käynnistyy hitaasti, lämpenee loppua kohden ja sitten tuleekin olo, että kisat loppuvat kesken, kun pääsi vauhtiin. Nyt oli itselleni uusi tilanne, kun kisat alkoivat niin hyvin, Oksanen kertoo.

Toisesta erästä Oksasen ohi ei mennyt yksikään keilaaja. Kolmannesta edelle kiilasivat joukkuekaveri Peppi Konsteri ja tanskalainen Karen Kærgaard Nielsen. Viimeisestä erästä ohi meni vain Ruotsin Nora Johansson, joten Oksanen matkasi neljän parhaan mitalipeleihin.

– Ei voinut asennoitua, että on välipäivä, vaan että illalla varmaan keilataan vielä. Piti olla koko ajan valmiudessa. Sillä oli iso merkitys, että kisat alkoivat heti mitalilla.

Hopeinen startti

Singlen välierässä Oksanen kohtasi Konsterin. Hyvät ystävykset olivat harvinaisen hetken äärellä keilaten toisiaan vastaan. Oksanen nappasi suomalaisten kohtaamisesta voiton lukemin 211–192 ja eteni loppuotteluun Ruotsin Johanssonia vastaan.

– Siinä puhuimme Pepin kanssa, että nyt olemme sarjan verran vihollisia ja kumpikin haluaa tietty voittaa. Se oli minulle vaikea hetki ja olin aika herkilläkin tilanteessa. On henkisesti vaikeaa pelata ystävää vastaan, jonka kanssa pelaat normaalisti aina samaan pussiin, toteaa Oksanen.

Loppuottelu oli lopulta yksipuolinen näytös Johanssonin voitettua kultaa lukemin 257–179. Vaikka tappio Oksaselle tulikin, maistui EM-mitali silti hyvältä.

– Kaveri lähti niin hyvin telineistä siinä ja itse en saanut kaatoja, niin se oli nopeasti taputeltu. Toki yritin loppuun asti ja toivoin, että se kääntyy, mutta ei ollut mitään jakoa. Ainahan sitä haluaa voittaa, mutta en jäänyt murehtimaan. Hyvältä se hopea tuntui ja oli minulle iso juttu. Olin tehnyt paluun maajoukkueeseen ja sellainen jännitys purkautui siinä.

– Samalla se oli kuitenkin hieman katkeraa, sillä siinä kohtaa oli tullut naisten EM-kisoista vain hopeaa. Se oli viides EM-mitalini ja taas hopeinen.

Maamme-laulun aika

EM-kisat jatkuivat pian jo parikilpailulla, jossa Oksanen sai parikseen reilut 15 vuotta nuoremman Emma Palermaan. Kaksikon yhteispeli toimi loistavasti ja karsinnassa etenkin Oksanen oli liekeissä nakuttaen kuuteen sarjaan huipputuloksen 1361(ka. 226,83).

– Menimme tekemään hyvän suorituksen ja pitämään hauskaa. Oli siistiä pelata Emman kanssa. Sain siihen vielä älyttömän hyvän pelin.

Kaksikko meni karsinnan kärkeen ja jälleen koittivat jännittävät odottelun hetket.

– Oli henkisesti raskaat päivät singlessä ja parikisassa, kun sai jännittää tulosten puolesta, Oksanen muistelee.

Parikilpailun mitalipeleihin etenivät lopulta Saksan Maxine Bolek – Franziska Czech, Konsteri ja Essi Pakarinen, Ruotsin Victoria Johansson ja Josefin Hermansson sekä neljänsinä Oksanen ja Palermaa. Toinen kilpailuosio ja jälleen varma mitali taskuun Oksaselle.

Välierässä suomalaispari kaatoi Saksan Bolek–Czech-duon lukemin 375–356.

– En tykkää katsoa tuloksia, enkä vastustajien heittoja, mutta tiesin tilanteen olleen tiukka. Teimme vain oman pelimme ja pidimme ehjänä. Sen aisti, ettei heilläkään [saksalaiset] ollut peli niin hallussa. Pelasimme hyvin tiiminä ja oli tsemppi päällä, Oksanen sanoo.

Loppuottelussa Oksasen upea ura sai viimein puuttuvan kruununsa, kun hänet ja Palermaa kruunattiin Euroopan mestareiksi. Suomalaiskaksikko kaatoi ruotsalaiset Oksasen komean 224-sarjan siivittämänä 399–369.

– Kymppiruudun kaadon jälkeen kysyin, että voitimmeko ja sain vastauksen, että kyllä. Kultaa tuli ja kuulisimme Maamme-laulun. Siinä hetkessä purkautui paljon. Ja vielä, kun voitimme Ruotsin, niin se tuntui vieläkin makeammalta. Niin monta kertaa on heiltä otettu turpiin. Oli ihan älyttömän hyvät fiilikset ja se hetki pistää edelleen hymyilyttämään, Oksanen muistelee.

– Se oli tärkeää myös itseluottamukselleni. Sain luottoa takaisin siihen, että vielä on lahjoja ja mahdollisuuksia tähän lajiin, vaikka onkin kaksi lasta syntynyt välissä. Se on itse asiassa tehnyt minusta vain paremman ja tuonut järkevyyttä tekemiseen. Elämä ei ole pelkkää keilailua, vaan tässä on muutakin. Osaan ehkä ottaa tietyllä tapaa myös rennommin, enkä purista liikaa.

Loppukisat haasteita täynnä

Oksanen toteaa, että parikilpailun jälkeen kisat alkoivat mennä väärään suuntaan ja kuuma vire lähti laskuun. Trio-osiossa suomalaiset jäivät mitaleitta sijoittuen sijoille viisi ja kuusi ja vaikka joukkuekilpailu huippuonnistumisen toikin, ei Oksanen ratkaisuotteluissa pelannut.

– Sain kisojen alkuun pelata alhaalta, mutta sitten muutkin pelaajat alkoivat tulla alemmas ja kenttä meni nopeammin alta. Piti tulla paljon ylemmäs heittämään, eikä se ole oma vahvuuteni. Paikkasin todella hyvin, ihan koko kisojen ajan, mutta kaatoprosentti tippui, jolloin tulosta ei ihan hirveästi tule.

Oksanen aloitti joukkuepelin avausviisikossa, mutta sarjat jäivät vaisuiksi ja hänet vaihdettiin Palermaahan kolmen sarjan jälkeen. Suomen joukkue voitti karsinnan lopulta ylivoimaisesti ja eteni aina mestaruuteen asti.

– Aloitin joukkuepelissä, mutta ei se sitten oikein sujunut ja toivoin itsekin, että teemme pelaajavaihdon. Olin sitten tyttöjen kanssa rata-alueella tsemppaamassa ja kannustamassa, mutta totta kai se harmitti, ettei finaaleissa päässyt itse pelaamaan. Kaikkihan sellaiset pelit haluaisivat keilata. Oli todella jännittävää seurata sivusta ja stressasin paljon enemmän, kun en itse pelannut, kuvailee Oksanen.

Masters-osiossa Oksanen sai vielä mahdollisuuden hakea menestystä. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Saksan Maxime De Rooij. Saksalainen voitti avaussarjan ja toisen vei puolestaan Oksanen, joten jatkaja ratkesi kolmannessa sarjassa. Tämän De Rooij voitti 223–201 ja Oksasen kisaurakka päättyi.

– Siinä löytyi enemmän taas sitä omaa pelaamista. Kolmannessa sarjassa oli tiukkaa loppuun asti ja minulla oli tunne, että nyt näytän itselleni ja kaikille muillekin, että pelaan hyvin ja menen päätyyn asti. Vastustajani tulos oli paras kaikista, jotka menivät jatkoon, joten vaikeaahan siinä oli päästä eteenpäin.

– Kisojen jälkeen oli tyhjä fiilis, mutta nyt, kun aikaa on kulunut enemmän, niin olen tyytyväinen ja EM-kisat jäivät plussan puolelle, vaikka trio- ja joukkuekisat menivätkin päin seiniä, mikä hieman harmittaa. Kaikki laitettiin kyllä peliin, huokaisee Oksanen.

Perheenlisäys on laittanut prioriteetteja uusiksi

Oksanen on ollut vuosien aikana useamman kerran pitkään sivussa maajoukkuepeleistä. Hän sai ensimmäisen tyttärensä Linnean vuonna 2021 ja perheen toinen tytär Livia syntyi 2025. Raskaudet, ja perheenlisäys ylipäätään, ovat tuoneet omat haasteensa arjen tasapainoiluun perheen, työn ja keilailun välillä.

Oksasen tuore paluu arvokisoihin ja heti Euroopan mestariksi on osoitus tinkimättömästä työstä ja sitkeydestä.

– Linnean syntymän jälkeen oli aikoinaan helpompi päästä takaisin keilailuun. Minulla oli silloin jopa kiire päästä pelaamaan, kun hän syntyi lokakuussa ja Ballmaster Open oli tammikuussa. Sain itseni hyvään kuntoon. Livian raskauden ja syntymän jälkeen on ollut haasteellisempaa, eikä palautuminen ole ollut ihan samanlaista. Se vie paljon aikaa, Oksanen kuvailee.

Arki kahden pienen lapsen kanssa ja varhaiskasvatuksen opettajan työ päiväkodissa vievät luonnollisesti leijonanosan viikoista, joten keilailussa on ollut hyvä keskittyä määrän sijasta laatuun. Välillä ajatukset ovat myös laukanneet ja Oksanen on pohtinut onko hänestä enää menestyjäksi hänelle rakkaassa lajissa. Tuoreen EM-menestyksen jälkeen näitä mietteitä voinee suosiolla jättää vähemmälle.

– Monesti sitä kotona keskusteli, että onko minusta enää tähän, mutta luotin prosessiin ja keskityin laadukkaaseen tekemiseen. Pohja oli kuitenkin tehty jo nuorempana. Taitolaji on kuitenkin kyseessä, eikä se taito ole mihinkään kadonnut, Oksanen avaa.

– Tässä on kuitenkin niin paljon monta tekijää, jotka vaikuttavat. Jos ei olisi niin hyvää lähiverkostoa ja keilaavaa puolisoa, niin ei tämä varmasti onnistuisi. Lapset ovat tässä kohtaa ykkösenä ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa. En halua heidän muistelevan lapsuuttaan, jossa äiti oli aina poissa.

Vaikka Oksasen elämä on ollut keilaratojen ulkopuolella positiivisia mullistuksia täynnä, ei hän ole vielä pitkään aikaan ripustamassa keilakenkiä naulaan. Kuten hän omin sanoin toteaa, on palo lajiin edelleen “ihan älytön”.

– Asetan tavoitteita, mutta se ei ole maailmanloppu, jos niihin ei pääsekään. Arvokisat kiinnostavat yhä ja tavoiteltavaa riittää. MM-mitaleja minulta löytyy yksi pronssi ja olisihan se hienoa olla maailmanmestari. Ballmasterissa olen ollut pari kertaa kolmas ja neljäs, niin se olisi myös hienoa joskus voittaa. Jos minulla ei ole tavoitteita, niin en osaa keilata vain rakkaudesta lajiin -meiningillä. Pitää olla tietyt päämäärät ja nälkää niihin löytyy vielä.

Teksti: Markus Viljanen

Kuvat: Bertta Hartikka