Tästä käynnistyy uusi juttusarja Hallilta harrastajalle, jossa esittelemme keilahalleja Suomen eri kolkista ja kerromme heidän toiminnastaan. Ensimmäisessä osassa tutustumme Kurikan keilahalliin, jonka toiminnasta kertoo halliyrittäjä Heidi Niemi. Kurikan radoilla pyöritetään aktiivista kilpailutoimintaa sekä tietysti palvellaan sekä paikallisia että kauempaa saapuvia harrastajia. Paikallisia koululaisia hallissa käy ahkerasti, mutta halliyrittäjä Niemi toivoisi, että nuorisosta saataisiin jatkossa enemmän myös pysyviä keilailun harrastajia. Kurikan halli tarjoaa harrastajille hyvät puitteet ja runsaasti kilpailuita, johon kaikki halukkaat toivotetaan tervetulleiksi.

Kurikan halli pitää sisällään kahdeksan rataa. Uudehkon vuonna 2013 rakennetun hallin arki pyörii siten, että se palvelee kaiken tasoisia harrastajia. Hohtokeilaamaan pääsee, mutta myös kilpakeilaajaa pääsee jatkuvasti kisaamaan. Nuorille aktiiviharrastajille Kurikan halli tulee tutuksi marraskuussa, kun hallissa järjestetään Finnish Youth Rankingin kauden kolmas osakilpailu.

Hallin vetovastuussa on Heidi Niemi, joka on ollut mukana hallin toiminnassa melkein alusta saakka. Ensin kahdeksan vuotta työntekijänä ja nyt vuoden verran on takana halliyrittäjän arkea.

– Meillä on kyllä hyvä porukka ja tiimi tässä. Meillä on ratamestari Kari Isomäki hoitamassa radat kuntoon. Lisäksi Konsterin Heikki on mulla apuna tässä ja Suvisalmen Pepe auttaa koneiden kanssa, jos niissä tulee isompia säädettäviä juttuja. Hänellä on osaaminen sillä tasolla, että hän osaa usein puhelimessakin kertoa, että vedät vain siitä ja siitä vivusta ja homma toimii taas. Silloin kun koneet ei toimi, se on puhelu Pepelle, Heidi naurahtaa samalla, kun kertoo hallin työporukasta ja työnjaosta.

Kurikan 8-rataisessa hallissa puitteet ovat keilaajalle kunnossa.

Paksua pohjanmaata puhuva Heidi on itse paikallisia, mutta päätynyt keilailun pariin puhtaasti töiden kautta. Lopulta lajin salat aukesivat ja keilailu vei hallin työntekijän mennessään.

– Sanotaanhan näin, että kun tulin tänne töihin, en tiennyt muusta kuin hohtokeilailusta. En tiennyt kilpakeilailusta silloin lähes kymmenen vuotta sitten ja se oli minulle ihan uusi maailma. Sitten tuli se, että halusin itsekin alkaa kisaamahan. Sen verran tulee itsekin keilattua, mitä töiltä ehtii. Olen ollut meidän paikallisen seuran Krokon (koko nimi Kropsukourat Ry ) jäsen noin kuusi vuotta, Heidi kertoo omasta lajitaustastaan.

Ja kisojahan Kurikassa pyörii.

– Melkein aina kun yksi erikoiskisa loppuu, niin toinen alkaa. Kisalähtöihin normaalit päivät ovat keskiviikko ja lauantai, mutta esimerkiksi seuroille voidaan järjestää muitakin päiviä, jos on isommalla porukalla ryhmä tulossa. Ja nyt on tosi kiva erilainen kisa tuo Finnish Youth Rankingin osakilpailu. Aika paljon meillä kilpailevat seniori- ja veteraanikeilaajat, niin nyt saadaan nuorisoa tänne. Sähköpostiin tuli silloin ilmoitus, että osakilpailuita varten haetahan järjestäjiä, niin päätin vain koittaa onnea ja yllätykseksi Kurikka löytyi sitten järjestävien hallien listalta. Kyllä tykkään, että on kaikkea erilaista mitä järjestää, Heidi kertoo.

Kurikan keilahallin kisaajat koostuvat pääosin eteläpohjanmaalaisista keilaajista.

– Valtaosa on tästä Kurikan ja Seinäjoen alueelta. Pikkaisen kauempaakin harrastajia tulee, mutta pääosin tältä alueelta. Hieno asia siinä on se, että vaikka naamat ovat aika samoja, niin kaikista on tullut kavereita keskenään ja keilailuyhteisö täällä on lämmin ja hyvähenkinen. Ihan mahtavaa porukkaa on kyllä tässä ja jotenkin hienoa, että monet näkevät toisiaan vain kisoissa, mutta ovat silti hyviä kavereita keskenään. Kaikki kannustavat tosiansa, Heidi kehuu.

Onko pohjalaisessa keilaajassa erityispiirteitä?

– Kyllä varmasti. Mun mielestä ne on avoimia ja puheliaita, jotka justiinsa kannustavat toisiansa, eivätkä keskity vain omaan suoritukseen. Mahtavaa on se, että tsempataan toista ja ollaan iloisia toisten onnistumisista. Ei karehdita sitä toisen onnistumista, Heidi kuvailee pohjalaista sielunmaisemaa.

Nuorten ja junioreiden aktivoimisen lisäksi Kurikan keilahallissa tähdätään tulevaisuudessa myös entisestään kilpakeilailuun panostamiseen.

– Tämän kilpakeilailun, kun saisi vielä isommin piristymään ja saisi houkuteltua kauempaakin pelaajia, että siihen koitetaan keksiä juttuja. Nuoria me myös todella kovasti halutaan tänne. Meillä käy hyvä määrä koululaisryhmiä keilaamassa. Tavoite olisi sieltä saada lisää harrastajia, jotka liittyisivät tähän meidän seuraan, Heidi luettelee.

Halliyrittäjä suosittelee myös tavan keilaajia saapumaan Kurikan radoille.

– Tänne on keilaajan hyvä tulla, koska täällä otetahan kaikki lämmöllä vastaan ja tänne on aina hyvä tulla. Kilpailuita on tänne myös hyvä tulla heittämään siistiin ja hyväkuntoiseen halliin.

Kurikan keilahallin kotisivut 

Teksti: Henri Havusela

Kuvat: Heidi Niemi