Varkauden Ysisata -seuraa tällä kaudella edustava mikkeliläinen Aleksi Märkälä voitti Mikkelin Keilakukossa pelatun kilpailun. Märkälä nousi kisan voittoon hyvän loppukirinsä ansiosta.

Lahden SM-olosuhteella pelatun Simulaattori-kisa ratkaistiin suoraan 8 sarjan loppukilpailulla. Kisa eteni kärjen osalta suhteellisen tasaisena ja lopulliset ratkaisut nähtiin vasta viimeisessä sarjassa.

Ennen viimeistä sarjaa kärkipaikalla kaateli St.Michel Bowlersin Janne Huotari ja toisena väijyi saman seuran Jaakko Oinonen. Huotari oli selvästi ja Oinonenkin mukavasti edellä Aleksi Märkälää, Mutta Märkälä kaatoi viimeiseen sarjaan hyvät pisteet 234 ja kun Huotarilla ja Oinosella oli loppusarjassa vaikeuksia, Märkälä nousi viiden pisteen turvin kisan voittoon.

Aleksi Märkälä kaatoi 8 sarjaan 1755 pistettä. Toiseksi sijoittunut Janne Huotari teki 1750 ja kolmanneksi tullut Jaakko Oinonen 1735 pistettä. Kovan loppukirin ottanut Boomin Antti Antikainen jäi isä-Oinosesta vain yhden keilan päähän ja kukisti 12 pinnalla poika-Oinosen, Teemun.

Kuudenneksi kisassa kaatoi Boomin Heikki Määttä (1711), 7.tilan nappasi saman seuran Jari Aikioniemi (1689) ja seuraaviksi sijoittuivat Boomin keilaajat Jaakko Valjakka (1641) ja Niina Muukka (1633). St.Michel Bowlersin Timo Liukkonen oli 10.tilalla pistein 1621. 

Teksti: Markku Lahikainen