Yhdysvallat voitti kolmannen kerran peräkkäin Weber Cupin, tällä kertaa Englannin Coventryssa.

Kuuden pisteen takamatkalta iltapeleihin lähteneen Euroopan kova taistelu tuli liian myöhään, vaikka isännät kavensivat eron jo neljään pisteeseen, oli ero sittenkin liian suuri. Loppupisteet olivat USA:lle 23-18. Osku Palermaa löysi lopussa parhaan tehonsa voittamalla illalla kolme otteluaan.

Palermaa aloitti Euroopan kirin komealla 268-256 voitolla jenkkien kapteenista Chris Barnesista. Euroopan kapteeni Dominic Barrett otti vinkistä vaarin ja kaatoi puolestaan Bill O’Neillin 243-226. Euroopan toiveet nousivat, varsinkin kun seuraavaksi radalle tuli heidän ykköstykkinsä Jesper Svensson. EJ Tackett kuitenkin pysäytti sekä Svenssonin että isäntien kirin 253-235 voitollaan. USA tarvitsi enää kolme pistettä.

Pohjoismainen pari Thomas Larsen/Palermaa pitkitti taistelua lyömällä Barnesin ja Kyle Troupin 257-234. Ero oli jälleen neljä pistettä. Sitten tuli amerikkalaisten tehohetki. Ensin Anthony Simonsen kepitti tiukassa matsissa Stuart Williamsin 258-256 ja heti perään O’Neill ja Tackett voittivat Svensson/Barrettin 265-223. Näin USA oli siinä tilanteessa, että heidän seuraava sarjavoittonsa lopettaisi ottelun.

Tuota pistettä lähti hakemaan Kyle Troup, mutta ei siihen pystynyt. Hyvän vireen löytänyt Osku Palermaa jatkoi pelejä 245-220 voitollaan. Kapteenien ottelussa Barrett osaltaan pitkitti iltaa kaatamalla Barnesin 263-231.

Ratkaisevan voiton otti EJ Tackett. Hän kohtasi toistamiseen illan aikana Jesper Svenssonin ja kaatojonon siivittämänä voitti myös tällä kertaa, nyt 278-244. Juhlat voivat alkaa.

”Minulla oli maailman helpoin homma”, naureskeli kapteeni Barnes. ”Minulla on joukkueessa neljä maailman kahdeksasta parhaasta keilaajasta ja moni muu olisi myös pystynyt kipparoinnin hoitamaan. Heidän kanssaan on todella helppoa tulla toimeen, he kannustavat toisiaan ja osaavat tehdä kaikenlaista radalla.

Tämä on ollut erikoinen tapahtuma. Meillä oli loistava ensimmäinen osio, mutta en muista koskaan voittaneeni tätä kisaa ilman voittamatta enää yhtään osiota. Tänään Euroopalta vain loppuivat sarjat ja onneksi EJ hinasi meitä parissa tiukassa pelissä ja paikkasi minua ja Kylea, joilla ei ollut paras päivä tänään”, onnellinen kapteeni jutteli kisan jälkeen.

Arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu EJ Tackett kertoili: ”On erittäin hienoa olla arvokkain pelaaja. Viimeksi tätä kilpailua keilatessani pelasin varmaan yhden urani heikoimmista viikoista, ja tulla nyt tänne tällä kertaa ja keilata kuten tein, tämä pysti on joukkueelle. Arvokkaimman pelaajan titteli ei missään vaiheessa käynyt mielessäni, tein kaiken joukkueen eteen.

Tämä asettuu aika korkealle urallani. Olen tehnyt aika paljon, mutta tämä on yksi niitä asioita, joita kaikki eivät pääse tekemään. Joten tulla tänne takaisin ja nostaa Weber Cupin palkintoa on aika fantastista”, Tackett ilakoi.

Yhdysvallat johtaa nyt Weber Cupin voittoja 11-10. Euroopalla on jälleen mahdollisuus tasoittaa tilit ensi vuonna.

Pekka Korpi

Kuva Matchroom Sport

Weber Cupin sivuille