Weber Cupin kolmannen päivän aluksi saatiin se ennakoitu kolmesatanen. Sen teki viime vuoden arvokkain pelaaja, USA:n Anthony Simonsen. Muutenkin pelattiin isoa kovaa, sillä neljässä ensimmäisessä sarjassa voittotulos oli vähintään 278 ja viimeisessä 289. Eurooppa otti ensimmäisen erävoittonsa luvuin 4-3 ja kavensi eron kuuteen pisteeseen ennen illan viimeisiä pelejä. Pistein 19-13 jenkit tarvitsevat enää neljä pistettä koko Cupin voittoon.

 

Ensimmäisessä ottelussa siis Simonsen teki 300, Euroopan kippari Dominic Barrett sai kokoon 257.

”Olin viime vuonna onnekkaasti mukana, kun keilasimme kilpailun historian ensimmäisen baker-tyylin kolmesatasen. Tehdä se nyt itse tällä Weber Cupin radalla, tuntuu hyvin erikoiselta”, Simonsen sanoi.

Toisessa sarjassa EJ Tackett aloitti kymmenellä kaadolla, mutta kasipaikkoon viimeisillä heitoilla se jäi. Stuart Williams kaatui komeasti 288- 231. USA karkasi jo yhdeksän pisteen johtoon.

Kolmannessa sarjassa radalle asteli Euroopan hirmupari Jesper Svensson/Osku Palermaa, jotka eivät ole hävinneet kisassa yhtään sarjaa. Eivät tuota tilastoa pystyneet tahraamaan myöskään Simonsen ja Bill O’Neill. Skandinaavit jatkoivat päivän kovaa tahtia voittamalla kolmannen ottelunsa luvuin 286-245. Neljänteen sarjaan Palermaan kaveriksi vaihtui Barrett ja vastaan asettuivat Tackett sekä Chris Barnes. Jenkit takoivat sarjaan tulosta 278, eivätkä siihen eurooppalaiset pystyneet vastaamaan, vaan jäivät pisteisiin 225. Ero nousi taas yhdeksään pisteeseen.

Tanskan Thomas Larsen, joka keilaa Weber Cupissa ensimmäistä kertaa, jatkoi hyviä otteitaan ottamalla lopputriplallaan makean voiton Kyle Troupista 225-222 kaventaen kokonaiseroa yhdellä.

Troupin ongelmat jatkuivat seuraavassa sarjassa, jossa hän keilasi yhdessä Simonsenin kanssa Svenssonia ja Williamsia vastaan. Eurooppalaiset tasoittivat päivän pelit voitolla 265-211.

Päivän seitsemänteen otteluun kapteenit nimesivät miehensä vasta edellisen sarjan jälkeen. Vastakkain asettuivat joukkueidensa selvästi parhaat pelaajat Svensson ja Simonsen. Hirmuvireinen Svensson vei kaatojononsa kymppiruutuun saakka, Simonsenin lopetettua aikaisemmin. Euroopan ensimmäinen erävoitto, 4-3, tuli Svenssonin voiton myötä pistein 289-278. Ero kaventui kuuteen ja isäntien mahdollisuudet elävät edelleen.

 

”Sydämeni tykytti kiivaasti, olin hermostunut, että pystyin tekemään sen kaadon ja voittamaan sen sarjan itselleni ja joukkueelleni, siitä on kyse Weber Cupissa”, Svensson sanoi. ”Tarvitaan hieman onnea mukaan ja tällä kertaa minulla sitä oli. Meillä ei ole sitä aina ollut, mutta tässä sarjassa onnisti”.

”Meillä on vakaa luottamus toisiimme, joten meidän pitää vain jaksaa uskoa. Päivän alku oli kivikkoinen, mutta nämä kolme isoa pistettä iltapäivän päätteeksi antoivat meille mahdollisuuden ja hyvän tunteen”, Svensson kertoili.

 

Weber Cup keilataan loppuun keskiviikkoiltana alkaen klo 20.00 Suomen aikaa. Se joukkue, joka ensin saavuttaa 23 pistettä vie voiton tässä järjestyksessään 21. ottelussa.

 

 

Pekka Korpi

Kuva: Matchroom Sport

Weber Cupin sivuille