Ari Jehkinen voitti senioreiden SM-kultaa, kun hän vei loppuottelun Petri Mannosta vastaan lukemin 405-379. Pronssia sai Kai Virtanen

Tulosseuranta

Livelähetys

Loppuottelun alku oli Petri Mannoselle todella synkkä, sillä hän teki kolme reikää viiteen ensimmäiseen ruutuun ja Jehkinen siirtyi ilman peräkkäiskaatojakin 37 pisteen johtoon. Mannonen vaihtoi palloa seiskaruudussa ja teki 8-9 ruutuihin tuplan, mutta Jehkinen teki triplan 9-10 ruutuihin ja otti 50 pisteen johdon ensimmäisessä sarjassa lukemin 215-165 ja vahvan otteen SM-kullasta.
Toisen sarjan Jehkinen aloitti 7-10 reiällä ja Mannonen triplalla. Kun Jehkinen teki vielä 2,8,10 reiän neljänteen ruutuun, jota hän ei paikannut oli ero enää 15 pistettä Jehkisen hyväksi. Jehkinen teki seitsemänteen ruutuun tyhjän kymppikeilasta ja ero oli kolme pistettä, mutta Mannosella jäi seitsemänteen 7-10 ja ero oli 16 pistettä Jehkiselle. Ari teki tuplan 8-9 ruutuun ja sillä hän lisäsi johtoa kymmenellä pisteellä. Mannonen heitti ysiruutuun paikon ja kymppiruutuun kaksi kaatoa ja yhdeksän. Jehkiseltä vaadittiin kymppiruutuun seitsemän keilaa pois. Ari heitti pallon yläpuolelle, joka toi kaadon ja seniorimiesten SM-kultaa. Toinen sarja Mannoselle luvuin 214-190, mutta SM-kulta Jehkiselle pistein 405-379.

Jehkinen on voittanut senioreiden henkilökohtaisen SM-hopean kaksi kertaa vuosina 2014 ja 2017, joten nyt tullut kulta maistuu makealle.
-Todella makealle maistuu, kun ei tuolla huonoja miehiä radoilla ollut, Ari aloitti.

Jehkisen peli-idea oli erilainen kuin alkukilpailussa.
-Katselin eilen naisten loppukilpailua YouTubesta ja kun Reija pelasi hienosti kantista, niin aloitin itsekin sieltä. Joka osiossa myös pystyin vaihtamaan peli-ideaa, kun reunasta ei pystynyt enää pelaamaan, kuten tuossa finaalissa Mannosta vastaan, eli sama idea toimi läpi päivän, Jehkinen jatkoi.

Jehkisen kausi jatkuu vielä paikallisissa kisoissa sekä SM-kilpailuissa Talissa.
-SM-kisoissa saan parikilpailussa pariksi veljenpojan eli Joonas Jehkisen ja yritämme uusia viiden vuoden takaisen parimestaruuden, Jehkinen virnisti.

Välierä alkoi Kai Virtasen hallinnassa, kun hän teki alkuun kaadon ja paikon  jälkeen viisi kaatoa. Petri Mannoselle sarjan alku oli murheellinen, kun hän teki reiät 2-3 ruutuihin. Mane ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt vaan teki triplan 4-6 ruutuihin ja kasiruudusta loppuun viisi kaatoa ja kuroi Virtasen eroa, siten että sitä oli avaussarjan jälkeen 15 pistettä lukemin 226-211  Virtasen hyväksi. Toisen sarjan Mannonen aloitti tripalla ja sillä hän nousi kahden pisteen johtoon. Virtanen teki ysiruutuun reiän ja peli näytti kääntyvän Mannoselle, mutta Virtanen teki triplan kymppiruutuun. Mannoselta vaadittiin puhdas kymppiruutu. Avausheitolla jäi seiskakeila, minkä hän paikkasi ja otti ylimääräisellä heitolla yhdeksän pois ja eteni loppuotteluun. Toinen sarja Mannoselle 215-196 ja koko ottelu 426-422. Loppuottelussa vastaan asettuu Ari Jehkinen.

Round robinissa tulostaso laski ensimmäisestä osiosta eiliseen tapaan. Kärkikaksikkona osioon lähteneet Petri Mannonen ja Kai Virtanen pitivät asemansa osion alussa, mutta muut ottivat peli peliltä kaksikkoa kiinni. Ari Jehkinen nousi kärkeen viidennellä ottelukierroksella. Ennen päätösotteluita mitalipeleihin oli tyrkyllä Jehkinen, Mannonen, Virtanen ja Sami Luoto. Ensimmäisenä paikkansa varmisti Jehkinen, joka aloitti viimeisen ottelunsa kymmenellä kaadolla. Kahdesta muusta paikasta taisteltiin loppuun saakka. Kaikki kolme hävisivät viimeiset ottelunsa, joten neljäntenä ennen päätösottelua ollut Luoto jäi ulos mitalipeleistä.

Loppukilpailun ensimmäinen osio oli kovatasoinen. Kahdeksan sarjan paras oli vähemmän yllättäen Petri Mannonen, joka heitti pisteet 1908 ja johtaa kilpailua 67 pisteen erolla Kai Virtaseen. Taistelu jatkopaikoista oli kovaa aivan osion loppuun saakka. Sami Javanainen, Jouni Mäenpää ja Tapani Peltola lopettivat pelinsä yli 250 sarjaan ja nousivat niillä mukaan jatkopeleihin. Näiden viiden pelaajan lisäksi jatkossa keilaavat Ari Hilokoski, Ari Jehkinen sekä viimeisenä jatkoon keilannut Sami Luoto. Jatkoraja oli kova 1795, joka tekee keskiarvoksi 224,4. Round robinissa pelataan seitsemän ottelua ja 15 sarjan tulosten perusteella kolme parasta etenee mitalipeleihin. Mitalipeleissä pelataan kahden sarjan ottelut.

 

Olli Pakonen