PBA Playoffsin toiset puolivälierät päättyivät jo totuttuun tapaan uusintoihin. Kun pelitapa on kaksi sarjaa ja vain sarjavoitot lasketaan, menevät ne usein tasan ja sitten ottelun voittajaa haetaan kahden ruudun uusinnalla.

Ensimmäisessä ottelussa EJ Tackett otti helpon voiton aloitussarjassa pistein 257-213 ja siis johdon pelissä 1-0. Toiseen sarjaan suunta vaihtui, nyt Cristian Azcona pötkötti seitsemän kaatoa jonoon ja tasoitti kisan selvällä sarjavoitollaan 240-214. Peli oli tasan 1-1 ja tarvittiin uusintaa. Sen aloitti Azcona vasemmanpuoleisella radalla ja teki kaadon. Tackett tasoitti pelin omalla kaadollaan. Hän teki kymppiruutuun tuplan, mutta ylimääräisellä jäivät pystyyn keilat neljä ja kahdeksan, joista vain nelonen lähti paikkoheitolla. Hänelle siis tuli tulos 47. Azconan piti voittaakseen tehdä kaato ja ottaa ylimääräisellä yhdeksän keilaa pois. Ja juuri tuon puertoricolainen teki ja paikolla tuli tulokseksi 49. Hän siis voitti matsin ja eteni välieriin.

Tom Daugherty kaatoi Sam Cooleyn ottelun ensimmäisessä sarjassa 226-209 ja otti sarjavoiton, jolla hän varmisti sen, että ei ainakaan häviä ottelua suoraan kahdella sarjalla. Toisessa sarjassa Daugherty otti alussa pienen johdon, mutta australialainen Cooley paukutti viisi kaatoa peräkkäin, mihin Daugherty ei pystynyt vastaamaan. Sarja päättyi Cooleylle 236-218 ja taas oli edessä uusinta. Korkeammin sijoitettuna Daugherty valitsi aloituksen ja vasemman radan, jolla tuli paikko. Cooley meni koko uusinnan ilman kaatoja ja sai kokoon 37 pistettä. Näin Tomille olisi riittänyt voittoon ysipaikko-ysi, vaan sitä hän ei saanut. Hänen heittonsa liukui pahasti vajaaksi jättäen pystyyn 2-4-10 reiän, mikä jäi paikkaamatta. Cooley eteni semifinaaleihin 37-26 voitolla.

Välierät, joissa kohtaavat Kyle Troup ja Francois Lavoie, sekä Azcona ja Cooley, keilataan ensi lauantaina. Radalla on siis vain yksi yhdysvaltalainen, muut pelaajat tulevat Puerto Ricosta, Australiasta ja Kanadasta.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille

Kuva PBA