Brunswick Ballmaster Openin avauspäivä päättyi junioreille suunnattuun erään, jossa vasta 14-vuotias ruotsalainen Carl Eklund ylsi loistotulokseen 1385, jolla mahdollisesti irtoaa paikka myös jatkopeleissä. Karsintaraja selviää vasta turnauksen edetessä, kun kaikkien karsintaerien jälkeen 72 keilaajaa jatkavat jatkopeleihin. 

Erässä nähtiin myös varttuneempia keilaajia. Eklund oli junioreiden ykkönen, mutta tuloksissa hänen edellään oli Jarno Marjakangas tuloksella 1390, joten myös hän kuuluu niihin keilaajiin, joilla on mahdollisuus päästä avauspäivän tuloksella jatkopeleihin. Perjantain avauserässä vastaaviin tuloksiin ylsivät Juhani Tonteri (1392) ja Jarno Lahti (1391).

Erän päätteeksi palkittiin erikoispalkinnoilla kolme parasta juniorikeilaajaa. Eklundin jälkeen toiseksi paras juniori oli Otso Kahila (1334) ja kolmanneksi paras Sebastian Ros (1319).

Eklund saa jännittää riittääkö hänen tuloksensa jatkopeleihin, mutta oli tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Päivä alkoi vaihdellen, mutta tulos oli lopulta hyvä. Radoilla tuli paljon muutoksia ja jouduin tekemään pelaamiseeni muutoksia sarjojen aikana. Olen todella innoissani Ballmaster Openista ja tämä on ensimmäinen kertani täällä, ruotsalaisnuorukainen kertoi.

Kahilalla puolestaan oli kaksijakoiset fiilikset. Hän heitti turnauksen avauserässä ja paransi tulostaan siitä, mutta nappisuoritusta ei vielä tullut.

– Hyvää pelaamista oli tässä erässä viisi sarjaa kuudesta. Pystyin kuitenkin parantamaan siitä päivän ensimmäisestä erästä ja tästä on hyvä jatkaa.  Tämä on kuitenkin yksi kauden tärkeimmistä tapahtumista ja hienoa, että Suomessa tällainen järjestetään. Kyllä täällä haluaa myös pärjätä. Ei tänne ole tultu vain osallistumaan, Kahila summasi.

18-vuotias Sebastian Rosille pitkä 50-jalkainen rataolosuhde tuntui sopivan.

– Ihan hyvältä tuntui keilata ja linja löytyi aika nopeasti. Ei tuo olosuhde ollut niin vaikea. Aion vielä keilata kerran karsinnassa, jos saisi parannettua tulosta. Tänäänkin parempaan tulokseen oli ollut mahdollisuudet.

Ballmaster Open jatkuu seuraavalla karsintaerällä lauantaina klo 10.00.

Kilpailujärjestäjän sivut

Tulokset

Rataolosuhde