Jason Belmonte ei säikkynyt, vaikka Nick Pate piti häntä todella tiukalla PBA David Small’s Kokomo Championshipin loppuottelussa. Kymppiruudun ylimääräisiin heittoihin ratkenneen ottelun voitti Belmonte 249-243. Voitto oli hänen 27. PBA-kiertueella.

Loppuottelussa keilattiin komeasti. Belmo veteli kuutosmerkistä irrottaen pallon vasemman rännin päältä. Pate oli pykälän alempana viitosessa. Miehet paiskoivat toisiaan kaadoilla, molemmat tekivät kuusi kaatoa alusta alkaen. Kuudennen kaadon jälkeen nähtiin Belmolta ensimmäinen hänelle tyypillinen tuuletus, nyrkkiä alas kohti vauhtirataa. Se oli hieman ennenaikainen, sillä seitsemäs heitto oli ehkä aivastuksen hiljainen, ainakin neloskeila jäi seisomaan. Pate teki sen seitsemännen kaadon ja otti matsissa edun. Sitten hänkin, myös oikeanpuoleisella radalla, veti pallonsa paksuksi, selvemmin. Pystyyn jäi 6-7-10 reikä, eikä paikko onnistunut, vain kymppikeila kaatui. Yhdeksänteen ruutuun Nick paikkasi pois itsepäisen kymppikeilan. Belmo oli tehnyt kasiruutuun kaadon, ysiruudun hän pelasi oikealla radalla, jossa edellinen heitto oli noussut paksuksi. Nyt tuli ylikompensaatio, vajaa heitto, josta seisoivat nelonen ja kasi. Paikon jälkeen Belmo johti kuudella pisteellä ennen viimeistä ruutua ja hän heitti ensin. PAM! Sen vakuuttavampi ei kaato olisi voinut olla. Ylimääräinen ei ollut yhtä hyvä, sen verran vajaa, että sanomaan pääsee. Kymppi jäi, talonmies tuli sinkoseinästä, mutta ei osunut. Paikolla tuli 249. Patelle jäi ovi auki, kahdella kaadolla hän voittaisi uransa ensimmäisen tittelin. Ensimmäinen heitto oli syvällä taskussa ja kaikki kymmenen keilaa poistuivat kiltisti. Toinen heitto oli yhtä hyvä, ainakin melkein, mutta se kymppi jäi seisomaan. Paten tulokseksi jäi 243 ja se ensimmäinen voitto jäi saamatta.

Voittohaastattelun Belmonte hoiti rutiinilla.

  • Kiitos David Smallille, sinä ja henkilökuntasi kohtelitte meitä kuin elokuvatähtiä täällä ja viime viikolla Jacksonissa. Kiitos teille faneille. Keilaaminen teidän kanssanne on paljon hauskempaa. Terveisiä kotiin Australiaan, kai te siellä katselette. En edes tiedä mitä kello on siellä, mutta menkää ajoissa nukkumaan. Lopuksi onnittelut Nickille. Sait minut hermostumaan lopussa. Keilasit hienon kilpailun, vielä se voitto tulee, Jason jutusteli.

Illan ensimmäisessä sarjassa Pate, joka keilaa perinteisellä tekniikalla, kaatoi kahden käden tyylillä heittävän Anthony Simonsenin 237-226. Pate teki kuusi kaatoa alusta ja otti tukevan johdon, kun Simon kaatojono oli vain neljän mittainen. Nick päästi Anthonyn peliin mukaan ysiruudun 2-8-10 reiällä. Simo teki mitä voi, kolme kaatoa loppuun, mutta Paten kaato kympin avaukseen riitti voittoon.

Toisessa sarjassa radalle tuli naapurikaupungin poika EJ Tackett. Hänelle jäi toiseen ruutuun ”mahdoton” reikä 2-8-10. EJ paukkasi kovaa kakkosen vasempaan poskeen lennättäen sen kymppiin. Keila pomppasi takaisin pöydälle ja kolahti kasiin. Osui, mutta ei uponnut, kasi jäi pystyyn. Tackett nousi takaisin kisaan triplalla, kun Pate ei saanut kaatoja oikeanpuoleisella radalla. Triplan viimeiseen kaatoon viidenteen ruutuun päättyivät Tackettin kaadot. Hän teki kolme paikkoa ja ysiruudussa heitto kaartui jo niskan puolelle jättäen kotiportin. Sen EJ missasi, kun sai vain kolmosen pois ja homma oli selvä. Nick sai vihdoin oikeankin radan haltuun ja lopetti viiden kaadon jonolla voittaen sarjan 237-186.

 

PBA-kiertue jatkuu ensi viikolla, kun vuorossa on legendaarinen Tournament of Champions, joka keilataan yhtä legendaarisessa AMF Riviera Lanes keilahallissa Ohion Akronissa. Tai sen esikaupungissa Fairlawnissa. Kilpailu alkaa tiistaina ja poika nousee ilmaan myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Ja mukana on myös Osku Palermaa. On mukava saada Ode taas mukaan kisoihin.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

PBA:n sivuille