David “Boog” Krolin kausi on ollut satumainen. Alkukauden turnauksissa hän joutui lunastamaan paikkansa esikarsinnoista, maaliskuun alussa tuli uran ensimmäinen voitto, kun hän löi Delaware Classicin loppuottelussa Tomas Käyhkön. Krolin kausi huipentui PBA Playoffiin, johon mukaan pääsi kauden 16 eniten pisteitä kerännyttä keilaajaa. Boog oli tuolla listalla yllättäen yhdeksäntenä. Ja sadun huipennukseksi Krol voitti neljä ottelua ja sai haltuunsa voittajan pramean mestaruusvyön.

Playoffsien ensimmäisellä kierroksella Krolin vastustaja oli toinen pienikokoinen kaksikätinen keilaaja, Kanadan Zach Wilkins. Krol otti tuosta pelistä voiton 246-233. Sitten vastassa oli iso vastus, ykkössijoitettu EJ Tackett. 28-vuotias Boog aloitti puolivälierän hitaasti, mutta pitkä kaatojono lopussa kellisti ykkösmiehen selvästi 257-213 ja antoi paikan välieriin.

Välierät ja loppuottelu keilattiin Floridan Kissimmeessä. Radoilla oli tuplahoito, vasemmanpuoleiselle oli laitettu 45 jalkaa (13,7 metriä) pitkä Dick Weber -keli ja oikeanpuoleiselle 39 jalan (11,9 m) mittainen Mike Aulbyn mukaan nimetty lanaus. Krol sai vastaansa Bill O’Neillin, jonka hän oli voittanut uransa ensimmäisessä tv-pelissä matkallaan voittoonsa Delawaressa. O’Neill teki tyhjät kahdella ensimmäisellä heitollaan vasemmalla radalla ja niihin Boog vastasi viidellä kaadolla ja homma oli sitä myöten selvä. Pisteet merkittiin Krolille 243-202. Toisessa välierässä kohtasivat parhaat kaverukset ja parikilpailukumppanit Kyle Troup ja Jesper Svensson. Troup oli voittanut Playoffsin kahtena edellisen kautena ja oli siinä mielessä ennakkosuosikki. Toisaalta Svensson saattoi kerskua hallinneensa kaksikon keskinäisiä otteluita viime vuosina. Kyle karkasi alussa johtoon viiden kaadon jonollaan, mutta kuudenteen ruutuun hän teki reiän ja missasi kymppikeilan paikon kahdeksannessa, kun hän osui paikkoheitolla nilkkaansa irrotushetkellä. Näin Svensson pääsi takaisin kisaan ja hän käytti mahdollisuutensa hyväkseen. Kaadot ysiruudussa ja kaksi kymppiruudun alkuun sekä yhdeksän keilaa viimeisellä heitolla löivät Troupilta oven kiinni. Jeppe eteni loppuotteluun pistein 224-211.

Finaali keilattiin paras kahdesta -systeemillä. Kaksi sarjaa piti voittaa, jos ne menivät tasan, voitto ratkottiin kahden, 9- ja 10-, ruudun uusinnalla. Svensson voitti ensimmäisen sarjan 220-213, kun Krolilla oli ongelmia alussa rytminsä kanssa. Toisen sarjan alussa Boog otti johdon ja se kasvoi, kun ruotsalainen jätti stereot kuutosruutuun. Jenkki tasoitti peliä omalla stereo-reiällään seuraavaan ruutuun. Loppusarja oli paikkaamista ja Krol voitti sen 204-194 ja niin edettiin uusintaan.

Boog aloitti kaadolla. Vasuri Svenssonin ensimmäinen heitto oli vajaa jättäen kasikeilan paikattavaksi, minkä Jeppe hoiti. Kympin aluksi Jesper kaatoi, mutta ylimääräisellä jäi taas vajaasta 3-5-6-10 -kuva. Paikko siitä antoi tulokseksi 40. Krol paukkasi viimeisen ruudun alkuun komean kaadon ja homma oli siinä 48-40. Hän täydensi kautensa matkaksi esikarsinnoista kaksinkertaiseksi PBA-voittajaksi.

”Voin vain sanoa, että tämä on unelmien täyttymys,” Krol kertoi. ”Taistelin niin kauan tätä varten ja pystyin viimein luottamaan itseeni tarpeeksi tänä vuonna, jotta kykenin keilaamaan tarpeeksi hyvin. Nyt korjaamme sitä satoa. Ensimmäinen voitto ja nyt tämä antavat minulle tiedon ja tunteen, että pystyn lyömään nämä kaverit joka viikko ja että tästä voi tulla ura, jota voin jatkaa täällä seuraavat kymmenen vuotta”.

Playoffs päätti PBA-kauden 2024. Kesäkuun alussa keilataan vielä PBA Tour Finals, johon otetaan mukaan kahden viime kauden pistelistan kahdeksan parasta miestä, mutta se ei ole tittelikilpailu.
Tomas Käyhkön kausi oli vaisuhko, mutta Delaware Classicin kakkossijan myötä hän sijoittui pistelistalla 39:ksi ja lunasti näin pelioikeuden myös ensi kaudelle. Käyhkö aikoo osallistua PBA-kiertueelle myös ensi vuonna. Elokuussa keilataan PBA Tour Trials, jossa on jaossa 12 paikkaa kiertueelle. Suomesta on tämän hetken tietoni mukaan yrittämään lähdössä ainakin Luukas Väänänen.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

PBA:n sivuille