Euroopan kiertue jatkuu tällä viikolla Saksan Langenissa, jossa on käynnissä Bowl for Fun Open. Kyseessä on silver-tason osakilpailu, jonka voittaja kuittaa itselleen 7 000 euroa. Kilpailussa on perinteinen kuuden sarjan karsinta, jonka saa uusia niin monesti kuin haluaa. Karsinnasta suoraan loppukilpailuun etenee 36 keilaajaa, joista 18 parasta suoraan loppukilpailun toiseen vaiheeseen.

Lisäksi loppukilpailupaikan voi itselleen lunastaa eräkategorioista 1-8 ja 9-15 (molemmista 3 paikkaa), erillisestä high-low -listauksesta (jossa pelin paras ja huonoin sarja lasketaan yhteen, 2 paikkaa), alle 19-vuotiaiden sarjasta (3 paikkaa), senioreiden sarjasta (3 paikkaa) sekä desperadosta (4 paikkaa). Näin pelipaikan loppukilpailuun saa yhteensä 54 keilaajaa. Loppukilpailussa keilataan aluksi neljän sarjan osioita, joista toisen vaiheen pisteet lasketaan mukaan kolmanteen vaiheeseen ja kolmannen vaiheen jälkeen viisi parasta pääsevät pudotuspeleihin.

Suomalaisia on mukana yhteensä kymmenen ja heistä osa on jo tänään saapunut kilpailupaikalle ja pelannut, osa matkustaa paikalle huomenna perjantaina. Jesse Kallio on parhaana suomalaisena tällä hetkellä karsinnan kolmannella sijalla tuloksella 1399 ja 11:nä on Niko Oksanen tuloksella 1353. Tomas Käyhkö ja Juho Rissanen ovat sijoilla 25 ja 27 tuloksilla 1301 ja 1297. Essi Pakarinen on 70:s tuloksella 1211 ja Onni Riikonen 116:s tuloksella 1121. Santtu Tahvanainen keilaa parhaillaan ensimmäistä kilpailusuoritustaan Langenissa. Kaaron Salomaa, Jarno Lahti ja Juhani Tonteri aloittavat kilpailunsa vasta huomenna tai lauantaina.

Karsinnan kärkitulos on tällä hetkellä Ruotsin Teodor Samuelssonin 1437.

 

Kilpailusta löytyy sekä youtube-lähetys että online scoring, joiden kautta pelejä voi seurata.

 

Kilpailun tuloksiin

 

Eliisa Hiltunen

Kuva: Streamforce4bowling