Tanskan Carsten Hansen saavutti uransa ensimmäisen voiton Amerikoissa, kun hän kaatoi BJ Mooren loppuottelussa Virginian Centrevillessä aikaisin tiistaiaamuna Suomen aikaa.

Hansenin tähän saakka ainoa ammattilaisvoitto tuli viime vuonna Ruotsissa Lucky Larsen Mastersissa. Nyt hän sai ensimmäisen ”oikean” voittonsa suorassa TV-lähetyksessä Amerikan mailla.

-Vasemmalla radalla olin edellisellä heitolla jättänyt neloskeilan, joten siirryin hieman, mutta vedin hieman liikaa oikealle, Hansen selvitti viimeistä ruutua.

-Olin alussa hieman hermostunut, sain sitten itseni rauhoittumaan. Lopussa hermot taas nousivat pintaan, mutta onneksi sain aikaiseksi tarpeeksi hyviä heittoja, onnellinen tanskalainen lopetti.

Ensimmäisessä sarjassa, jolla määrättiin järjestys porraspeliin, tehokkain oli Tanskan monivuotinen maajoukkuepelaaja Carsten Hansen tuloksellaan 224. BJ Moore ja Darren Tang tasasivat pisteet 217. Kakkospaikan otti Moore uusinnan kaadolla, kun Tang kaatoi kahdeksan keilaa. Vasenkätinen kierrehirmu Jacob Butturff jäi neljänneksi tuloksella 191.

Ensimmäisessä ottelussa Butturff ei saanut palloaan toimimaan oikein millään tavalla ja Tang otti helpon voiton pistein 214–160. Toisessa pelissä Tang kohtasi erään PBA kiertueen voimakkaimman kierremiehen, BJ Mooren. Moore jätti toiseen ruutuun 2-8-10 reiän, mikä tietenkin jäi paikkaamatta. Samaan aikaan Tang teki kaatojonoa ja otti puoleen väliin mennessä 35 pisteen johdon. Moore aloitti oman kaatojononsa ja kun Tang teki missin 6–10 ryhmästä, peli tasoittui. Moore veti kaatojononsa loppuun saakka ja voitti ottelun. Tang teki toisen tyhjän samasta 6–10 kuvasta samalla radalla eikä lopputripla enää auttanut ja pisteet olivat lopulta 255–213.

Loppuottelussa molemmat keilaajat paukuttivat pesää, kaatoja tuli, kymppikeiloja jäi molemmille. Hansen sai aikaiseksi tuplan, Moore ei. Viidennessä ruudussa vasemmalla radalla Moore jätti heittonsa vajaaksi ohittaen taskun ensimmäisen kerran, mutta paikkasi jääneet 2 ja 8 keilat. Hansen hallitsi liukkaamman vasemman radan ja teki tärkeän tuplan 5–6 ruutuihin. Eroa oli tuossa vaiheessa 22 pistettä tanskalaisen eduksi. Kasiruudun avauksessa tuli ratkaisun makua, kun Mooren heitto liukui pahasti pitkäksi ja ohi ykkösen. Pystyyn jäi harvinainen kuva 1–5–7. Jenkki onnistui tuon paikkaamaan ja pallon vaihdolla ysiruutuun vasemmalla radalla tuli kaato, mahdollisuus oli vielä olemassa. Hansen tömäytti sarjan parhaan heittonsa ysiin ja tarrasi kiinni voittoon komealla kaadolla. Vaikeammalla vasemmalla radalla avausheitto kuitenkin karkasi ohi ykkösen. Pystyyn jäivät ykkönen ja kakkonen. Paikon hän siitä teki ja voittoon vaadittiin kahdeksan keilaa. Hyvä lyönti pesään vei yhdeksän pulikkaa, vain kasikeila jäi heilumaan. Lopputulokset olivat 217–193.

Pekka Korpi

PBA:n sivuille                 www.pba.com

FloBowlingin sivuille       www.flobowling.com