USBC Mastersin kaksoiseliminointi saatiin pelattua loppuun sunnuntaina aamuyöllä ja selvillä ovat ne viisi keilaajaa, jotka keilaavat loppupeleissä illalla. 58-vuotias Norm Duke eteni läpi kilpailijajoukon kuusi ottelua ilman tappiota ja ansaitsi paikan porraspelin ylimmällä askelmalla. Voittajien lohkon viimeisessä ottelussa Duke kohtasi karsinnan ykkösen Anthony Simonsenin ja kukisti tämän tasaisessa kähinässä 666-644. Ensimmäinen sarja oli tasainen, Duke otti kymmenen pisteen johdon. Ottelu kääntyi Normille toisessa sarjassa, johon hän pystyi tekemään viiden kaadon jonon ja otti 45 pisteen johdon ennen kolmatta sarjaa. Sen alussa Simonsen hyökkäsi ja kavensi eron alle 20 pisteeseen, mutta lopussa häneltä katosivat kaadot, kun Duke taas puolestaan pystyi tekemään ratkaisevat tuplan ysiruutuun. Duke on voittanut Mastersin kerran vuonna 1993, joten tovi on tuosta vierähtänyt. Simonsen, jolla on myös Masters-voitto, vuodelta 2016, lähtee porraspeliin kakkospaikalta.

Duke eteni loppuotteluun voittamalla Brent Bohon ylivoimaisesti 644-503. Omassa välierässään Simonsen löi lähes yhtä selvästi Brad Millerin 629-544.

Kolme muuta porraspelipaikkaa oli jaossa hävinneiden lohkon loppuvaiheessa. Seitsemännellä kierroksella lyötiin ulos kaksi ennakkosuosikkia, nelinkertainen Masters-voittaja Australian Jason Belmonte kaatui Shawn Maldonadolle 541-633 ja AJ Johnson pudotti EJ Tackettin 628-562. Jäljellä oli neljä miestä, jotka olivat kärsineet yhden tappion: Maldonado, Johnson, Miller ja Boho. Nämä keilasivat kolmen sarjan pelin kolmesta paikasta finaaliin, yksi jäisi nuolemaan näppejään. Tällä kertaa tuo onneton oli nuori Boho. Porraspeliin sijalle kolme menee Miller, joka otti selvän voiton sijoitusottelussa tuloksella 676. Neljäs on Johnson 597 ja viides Maldonado 591. Bohon tulos oli 561.

Porraspeli alkaa Suomen aikaa klo 20

 

Pekka Korpi

Kuva: USBC

USBC:n Mastersin tuloskaavio