Junioreiden EM-kilpailuita on jäljellä kaksi päivää. Lauantaina keilataan tyttöjen single, jossa Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors aloittavat ensimmäisessä erässä klo 10.00 alkaen. Emma Palermaa ja Melina Vikström pelaavat toisessa erässä klo 14.15. 

Tytöt viettivät perjantaina välipäivää, mutta lauantaina lähdetään hakemaan onnistumisia henkilökohtaisessa kilpailussa. Poikien tavoin kaikki Suomen tyttöjen joukkueen pelaajat ovat myös hyvissä asetelmissa All Event -pisteissä, kun kaikki mahtuvat ennen lauantaita 25 parhaan joukkoon. Lauantaina joukkueen keskittyminen on kuitenkin vain ja ainoataan singlessä.

– Kyllä innolla odotan singleä. Nyt kun pelataan henkilökohtaista kilpailua, toivon selkeää ja nopeatempoista pelaamista. Pari- ja joukkuekilpailussa joutuu kuitenkin odottamaan omaa vuoroaan enemmän. Toivon myös, että pystyisin parantamaan pelaamistani. Kisojen alussa parikilpailussa tuli jonkin verran turhia virheitä ja nyt pyrin saamaan heikompien sarjojen tuloksia paremmiksi. Välipäivä tuli perjantaille hyvään paikkaan ja on pystynyt tässä pelien välissä rentoutumaan. Huomenna ollaan taas valmiina pelaamaan, kommentoi aamupäivän erässä keilaava Stella Lökfors.

Arvokisadebytantit Lökfors, Emma Palermaa ja Melina Vikström pelaavat  ensimmäistä kertaa henkilökohtaista kilpailua EM-radoilla. Tiiamari Laukkanen sen sijaan on hallitseva singlen Euroopan mestari.

– Nyt on täysin eri kisat ja samalla suunnitelmalla lähdetään singleä pelaamaan kuin muitakin osoita, eli ruutu kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää. Hyvin luottavainen olo on ja uskon, että tulee hyvä päivä. Paikkopallo saisi osua paremmin kuin joukkuekilpailussa, niin se olisi hyvä asia. Joukkuekilpailun tulos oli meille kaikille pettymys, joten välipäivän aikana olemme saaneet nollata senkin asian rauhassa ennen lauantaita, Laukkanen sanoo.

Vikström puolestaan kertoo, ettei pelaamisen osalta asiat juurikaan muutu, kun joukkuepelaamisesta vaihdetaan henkilökohtaiseen osioon.

– Ei mikään oleellisesti muutu. Ainoastaan se, ettei ole koko joukkuetta vierellä tukemassa. Muuten lähdetään samalla tavalla kuin aina ennenkin. Hyvältä tuntuu lähteä pelaamaan ja parasta heittoa pyritään saamaan.

Luottavaisin mielin singleä lähtee pelaamaan myös Emma Palermaa.

– Lähden huomenna oikein hyvillä fiiliksillä. Tähän asti ensimmäinen sarja on ollut kilpailuissa se vaikein. Toivottavasti huomenna tajuaisi, että mikä siinä on ollut. Ensimmäinen henkilökohtainen kilpailu arvokilpailuissa, joten pientä jännitystä voi olla, mutta varmasti siitä hyvä tulee, Palermaa sanoo.

Seuraa junioreiden EM-kilpailuita:

Livestream

Tulossivu 

Rataolosuhde

EM-kilpailuiden aikataulu

EM-kilpailuiden kotisivut

Teksti ja kuvat: Henri Havusela