Junioreiden EM-kilpailuissa keilattiin perjantaina single, jossa suomalaiset jäivät mitalisijoitusten ulkopuolelle. Päivän parhaan tuloksen keilasi hyvin pelannut Roni Leskinen, joka oli singlessä lopulta seitsemäs tuloksella 1381. Kaikki Suomen poikien joukkueen pelaajat ylsivät kuitenkin Mastersiin, joka pelataan sunnuntaina. All Event -pisteissä Markus Lahti jäi 17 pisteen päähän sijoittuen viidenneksi. 

Haasteellinen oli perjantaipäivä suomalaisittain. Roni Leskinen keilasi aamupäivällä ison tuloksen 1381 ja oli erän toiseksi paras. Iltapäivän erässä keilattiin kuitenkin paljon isoja tuloksia, ja mitalipeleihin vaadittiin singlessä 1423 pistettä, jonka keilasi neljänneksi sijoittunut Tanskan Nicolas Carter. Singlen karsinnan ykkönen oli Saksan Max Lorenz huimalla tuloksella 1473.

Suomalaisten pisteet singlessä tänään:

Roni Leskinen 1381
Jussi laine 1293
Markus Lahti 1267
Luukas Väänänen 1214

Markus Lahti taisteli viimeiseen sarjaan saakka All Event -mitaleista, mutta jäi vain 17 pistettä henkilökohtaisesta mitalista ja  sijoittui viidenneksi All Eventissä. Loistava on arvokisadebytantin pistesaalis näissä kilpailuissa: 18 sarjaan 4054 pistettä (KA 225,2). All Event -kulta matkasi Ruotsin Kevin Melinille, hopeaa Ruotsin Carl Eklundille ja pronssia Tanskan Nicolas Carterille.

Kaikki Suomen neljä poikaa pelaavat sunnuntaina Mastersissa, kun kaikki ylsivät All Eventissä 24 parhaan joukkoon. Markus Lahti etenee suoraan toiselle kierrokselle viidenneltä sijaltaan. Roni Leskinen on tehnyt parikilpailun jälkeen huiman nousun tuloksissa ja singlen pisteillään hän oli lopulta kymmenes All Event -pisteissä. Jussi Laine sijoittui 14. ja Luukas Väänänen 20. sijalle.

– Ronilta hyvä päivä tänään ja myös Jussi pelasi hyvää omaa peliään. Iltapäivän erässä oli hankalampaa. Markus ja Luukas eivät tänään saaneet peli-ideastaan oikein kiinni. Yksi huonompi ratapari oikeastaan tuhosi sitten Markuksen All Event -mitalin. Markus kokosi siitä hyvin itsensä, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.  Hieno asia on kuitenkin se, että kaikki pojat pelaavat vielä Mastersissa, summasi poikien valmentaja Juha Immonen.

Tytöt keilaavat lauantaina singlessä. Aamupäivällä pelaavat Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors. Iltapäivän erässä keilaavat Emma Palermaa sekä Melina Vikström. Tyttöjen joukkueen tunnelmia luvassa erillisessä uutisessa myöhemmin tänään.

Seuraa junioreiden EM-kilpailuita:

Livestream

Tulossivu 

Rataolosuhde

EM-kilpailuiden aikataulu

EM-kilpailuiden kotisivut

Teksti ja kuvat: Henri Havusela