Emma Palermaa ja Neea Pöllänen saavuttivat parikisan pronssia EM-radoilla. Kaksikko keilasi alkukilpailun ykköstuloksen 2404, mutta välierässä Kreikan Artemis Manthoun ja Alexandra Giannadakin nappasivat voiton ja etenivät loppuotteluun. Singlessä hopealle yltäneelle Emmalle mitali oli jo toinen tässä arvoturnauksessa. Arvokisadebytantti Neealle kyseessä oli puolestaan ensimmäinen EM-mitali.

EM-kisat jatkuvat perjantaina sekä poikien että tyttöjen joukkuekilpailuiden kolmen sarjan avausblokeilla. 

– Ensimmäinen arvokisamitali ensimmäisistä kisoista tuntuu hyvältä. Ylpeä pitää olla ja sen eteen on tehty töitä, että tähän pisteeseen on päästy. Hieno saada palkinto siitä mitalin muodossa.

Näin kommentoi Neea Pöllänen pitkän päivän päätteeksi mitali kaulassa. Alkukilpailussa Emma Palermaa jatkoi siitä mihin singlessä jäi tehden kuuteen sarjaan loistavan tuloksen 1274. Emma johtaa tuloksen myötä tyttöjen All Eventiä.

– Kyllä tämä pieni yllätys on, että jo kaksi mitalia näistä kisoista. Tänään meillä tulos oli hyvä, vaikka tuntui, että omat vedot eivät olleet niin hyviä kuin singlessä. Se kertoo, että vieläkin on tulospotentiaalia lisää, Emma kertoi.

Kreikan Artemis Manthoun ja Alexandra Giannadakin saavuttivat maalleen kautta aikojen ensimmäisen arvokisamitalin junioritytöissä. Se oli lopulta hopeinen, kun finaalissa voittoon nousivat Norjan Emilie Marie Aas ja Madelen Thorsrudhagen Danielsen.

Suomen toinen pari Julia Vesanen ja Salla Hautala olivat parikisan yhdeksänsiä tuloksella 2162.

– Perustekeminen löytyi tänään.  Paikkopeli ja tarkkuus paranivat sekä tuntui, että jännitystä ollut pelaamisessa samalla tavalla kuin avauspäivänä. Hyvillä fiiliksillä lähdetään joukkuekisaan, kun peli-idea on löytynyt, kuvaili Salla Hautala.

Julia Vesanen on vain 14 pisteen päässä All Eventin 16 parhaan joukosta. Hän sanoo, että oma pelaaminen oli parikilpailussa alkuun haasteellinen, mutta parani sarjojen edetessä.

– Alku oli tänään vähän vaikea, mutta se parani, kun otin uretaanin käyttöön. Oma pelaaminen on mennyt kuitenkin viikon aikana eteenpäin ja tästäkin varmasti otetaan oppia huomiselle ja uskotaan siihen, että peli huomenna sujuu. Hyvillä mielin huomiseen ja uskon meillä olevan hyvät saumat mitaliin. Joukkueena on aina kiva pelata, Vesanen kertoo.

Tyttöjen joukkueen valmentaja Simo Uosukainen summasi myös pelaajien parikilpailua.

– Hieno päivä, joka päättyi mitaliin, mutta ei missään nimessä ollut tämäkään helppo päivä. Kunnolla sai töitä tehdä. Emma pelasi hienosti omalla tasollaan. Neea taisteli koko päivän sen kanssa, että saako keppiä lähtemään ja teimme hyvät muutokset hänen kanssaan. Neea onnistui suorittamaan ihan taitojensa ylärajoilla, kun piti pystyä hiljentämään vauhtia niin paljon kuin pystyi viimeisissä sarjoissa. Hän pystyi sitä myös toistamaan ja sen ansiosta loput kolme sarjaa menivät hyvin ja tärkeitä kaatoja tuli. Se oli Neealta todella kova suoritus tuohon paikkaan, Uosukainen sanoo ja jatkaa.

– Ylipäätään hyvä fiilis on tyttöjen joukkueesta kaiken kaikkiaan. Jos laskee meidän joukkuetuloksen tänäänkin, niin se parani ja noustiin maiden välisissä vertailuissa keskiarvossa, mikä tietysti antaa hyvää osviittaa huomiseen. Usko, että olemme huomenna iskukykyisiä.

Ja huomenna joukkuekisassa hyvää starttia hakee myös poikien joukkue, joka aloittaa päivän klo 9.00 erässä. Tytöt ovat radoilla klo 13.15, ja tosiaan huomenna pelataan vain kolmen sarjan avausblokit, eli huomenna ei mitaleita jaeta.

Tulokset

Livestream

EM-kilpailuiden kotisivut 

Live Scoring

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela