Weber Cup alkaa kallistua Yhdysvaltain voitoksi. Lauantain iltapäivällä ero repesi jo pahimmillaan viideksi pisteeksi, mutta vanhan mantereen loppukiri kavensi sen kolmeen. Euroopan on silti voitettava monta matsia peräjälkeen, jos se mielii vielä nousta mukaan kisaan.

Lauantain iltapäivän hoidoksi radalle lanattiin 42 jalkaa pitkä Katanaksi nimetty rasvaus. Sen Euroopan joukkue osoitti hallitsevansa, kun kilpailun toinen baker-joukkuesarja meni taas isäntien nimiin komeasti 255–212. Ratkaisevan kaadon niittasi Stu Williams. Ero kaventui yhteen pisteeseen 8–9.

Siitä eteenpäin pelattiin pitkään vain yhtä maalia. Ensin Tom Daugherty kepitti Thomas Larsenin hienossa matsissa 266–255 ratkaisun tullessa kymppiruudun heitolla. Tomin tuuletukset olivat todella hurjat matsin päätteeksi. Tuolla sarjalla Amerikan johto palautui kahteen pisteeseen, 10–8. Dominic Barrett ja Chris Via tarjoilivat yleisölle todellisen jännärin. Via johti yhdellä pisteellä ennen viimeistä ruutua, Barrett heitti ensin. Dom teki kaiken mitä voi, kaato ja sarjaksi 267. Chris ei ollut Pekkaa pahempi, kaato ja 268. Yksikin piste riitti sarjavoittoon ja USA karkasi 11–8 johtoon. Skandinaavipari Larsen ja Jesper Svensson saivat vastaansa Kyle Troupin ja Daughertyn. Matsi oli kaiken aikaa jenkkien hallinnassa ja he ottivat selvänlaisen 235–213 voiton ja kasvattivat eron jo neljään pisteeseen, 12–8. Seuraavaksi radalle astelivat joukkueiden kapteenit, Dom Barrett ja Chris Barnes. ”Captain America” oli kahdesta kokeneesta keilaajasta parempi tällä kertaa lukemin 255–235 ja joukkueiden välinen ero kasvoi jo viiteen pisteeseen, 13–8. USA:n matka tämänvuotisen Weber Cupin voittoon on enää viisi pistettä, viisi voitettua ottelua.

Stu Williams piti isäntien taistelun hengissä kaatamalla Anthony Simonsenin kolmannen kerran viikonlopun aikana, nyt kovilla tuloksilla kaatojuhlassa 278–257. Larsen jatkoi Euroopan taistelua kaatamalla Troupin sarjoin 255–244. Kumpikaan näistä miehistä ei vielä ollut voittanut singlepeliä tämän vuoden kisassa. Tupla matkalla ja loppu umpeen, oli Thomasin resepti. Kyle avitti tekemällä johtotilanteessa tyhjän seiskaruutuun. Noilla lukemilla ero kaventui kolmeen pisteeseen 10–13. Homma ei ole vielä ohi.

Kaksi kahdella kädellä keilaava nuorta miestä otti yhteen seuraavassa pelissä, vasenkätinen Svensson ja oikeakätinen Simonsen. Simo hoiti homman 256–244 ja lopetti Euroopan kirin kahteen matsiin. Ero oli jälleen neljä pistettä, 10–14 ja USA tarvitsee vain neljä pistettä kilpailun voittamiseen. Iltavuorossa keilataan siis vähintään kolme ottelua.

Iltapäivän viimeinen matsi oli paripeli Williams-Teece vastaan Via-Barnes. Ja siinä nähtiin todella hieno lopetus ja ratkaisu. Tilanne oli tasan 226–226 ennen viimeistä ruutua. Richie heitti ensin, televisiokuvassa näkyy, kuinka Amerikan ankkuri Barnes sulkee taustalla silmänsä ja keskittyy jo omaan heittonsa. Teece teki vakuuttavan pesäkaadon ja kaikki paineet siirtyivät jo seniori-ikäiselle Captain Americalle. Chrisin heitto aukeaa liikaa oikealle ja vajaasta osumasta jää kakkoskeila pystyyn. Voitto Euroopalle 256–246 ja tilanne kaventui lukemiin 11–14. Kaikki on auki illan peleissä.

Iltapäivän pisteet menivät amerikkalaisille 5–4 ja kokonaistilanne on siis heille 14–11. Voittoon tarvitaan 18 pistettä, illalla keilataan vielä tosissaan.

Iltapelit alkavat Suomen aikaa klo 20 ja jatkuvat niin kauan kuin tarvitaan.

 

Pekka Korpi

Järjestäjän sivuille

Kuva: Matchroom Sports