Seniorien mestaruussarjan avauksessa terävin joukkue oli kotihallissaan Talissa keilannut viime kevään hopeaseura GB. Sarjataulukon ykkössija heltisi kuuden voiton siivittämänä 93 pistettä ennen toista helsinkiläisjoukkuetta, Tornadosta. Kolmanneksi keilasi porilainen XO, joka voidaan nimetä yllättäjäksi. Kaikki nämä kolme voittivat kuusi ottelua seitsemästä.

Kausi alkoi melkoisella ravistelulla ennakko-odotuksiin nähden, kun kaikki viime vuoden mitalijoukkueet hävisivät ensimmäisen ottelunsa, ja selvänlaisesti. GB kärsi päivän ainoan tappionsa XO:lle 749-793. Tornados ja XO alkoivat päivänsä voittoputkella ja miehittivät kärkipäätä. Pian kuitenkin GB nousi mukaan kärkiryhmään keilaamalla porukan parasta tahtia, keskiarvo 824,6, ja tämä kolmikko irtautui muista ja kasvatti eroa tasaisesti. GB voitti Tornadoksen neljännessä sarjassa 849-768 ja nousi hetkeksi sarjajohtoon. XO:n putki kesti viimeiseen sarjaan saakka, jossa Tornados esti täydellisen päivän voittamalla ottelun sydäntä särkevän kolmen pisteen erolla 812-809. Tuolla tuloksella aiemmin sarjakärkeen noussut porilaisporukka taipui päivän lopuksi kolmanneksi 168 pistettä GB:n perässä, keskiarvolla 800,6. Sarjakakkonen Tornados keilasi kierroksen 811,3 keskiarvolla. Päivän neljänneksi ylsi sarjanousija Ysisata Varkaudesta, joka voitti kaksi otteluaan. Menetettyjen bonuspisteiden ja heikomman keskiarvon, 769,4, myötä savolaisten eroksi kärkeen muodostui 866 pistettä. Hallitseva mestari, Tampereen TKK, on viidentenä 16 pistettä Ysisadasta jääneenä. Myös TKK voitti kaksi otteluaan. Helsingin Jyrä saalisti kolme voittoa, mutta päivän huonoin keskiarvo, 720,9, antoi vasta kuudennen tilan yli tuhat pistettä GB:n takana. Yllätys oli viime vuoden mitalistin, Patterin, vaisu avaus. Vain yksi voitto ja kehnohko keskiarvo jättivät espoolaiset sijalle seitsemän. Juvel-Team voitti kaksi peliä neljästä ensimmäisestä, mutta sitten plakkariin kertyi vain tappioita ja hallussa on viime kaudesta tuttu taulukon häntäpaikka.

Ennakkoon vaativaksi ennakoimani keli näytti sellainen olevan, sillä tulostaso ei kovin hurjaksi noussut, vain kärkikolmikko ylsi paritahtiin. GB oli ainoa joukkue, joka pystyi lyömään tauluun yli 900 sarjan. Sen sai kolmannessa sarjassa tuta Patteri, GB:n voittopisteet olivat 918-819. Jyrä jäi ainoaksi joukkueeksi, joka ei pystynyt kertaakaan tekemään parisarjaa.

Henkilökohtaisesti tehokkain oli GB:n ”yli-ikäinen” Jouko Kuossari, joka kurmuutti nuorempiaan tuloksella 1563 seitsemään sarjaan. Tuo antaa keskiarvoksi 223,3. Tornadokseen farmisopimuksensa siirtänyt Jarmo Sinilaakso osoitti olevansa joukkueelleen arvokas vahvistus keräämällä päivän saldokseen 1508, keskiarvo 215,4. Vain kolme pistettä hänestä jäi GB:n Timo Raatikainen. XO:n vahvinta peliä esitti trion maailmanmestari vuodelta 1999, Antti-Pekka Lax, 1498. SKL:n puheenjohtaja Olli Hossi oli viides, joka rikkoi 210 keskiarvon. Hän kaatoi Tornadokselle 1489 pistettä.
Jokke Kuossari teki päivän parhaaksi sarjaksi 268, josta Härski Raatikainen jäi pisteellä.

A-P Lax jutusteli joukkuekavereineen mukavia automatkalla kohti Poria:

  • Siinä viimeisessä sarjassa Marko Tukiaisen pakaralihas kramppasi niin pahasti, että hänellä oli vaikeuksia toimittaa pallo radalle. Oli meillä silti mahdollisuuksia voittoon, mutta se tarvittava tupla viimeisessä ruudussa jäi tekemättä.
  • Ei me mielestäni mikään yllätysjoukkue olla. Koko kesä on vedetty pururataa ja valmistauduttu tähän kauteen, A-P valehteli hekotellen. No, ihan oikeesti, treenattu kyllä on.
  • Me pelattiin hyvää peliä niin kauan, kunnes hallista sammutettiin valot. Kahteen viimeiseen sarjaan toisessa päässä Talia alkoi hohtokeilailu, ja vauhtiradan päällä olleet valot sammutettiin meiltäkin. Vaikuttihan se peliin, vaikka sama tilanne oli kaikilla. Muutama jengi tuohtui oikein todella, Lax kertoili oudosta tilanteesta.
  • Pystyimme pelaamaan aika ehjää peliä, mikä noin matalatasoisessa kilpailussa oli tärkeää ja auttoi meitä saamaan voittoja. Viime vuonna meillä oli kolmen kierroksen jälkeen seitsemän voittoa, nyt on jo koossa kuusi, että hyvin tämä alkoi, Antti-Pekka lopetti kommenttinsa.

 

Pekka Korpi

Valokuva Toni Toivonen

Sarjatilanne