Naisten U.S. Open on porraspeliä vaille valmis. 24 sarjan round robinissa pakka meni kunnolla sekaisin, kun kisaa karsinnoissa mielin määrin hallinnut saksalainen Birgit Noreiks menetti otteensa ja putosi kauas kärjestä, seitsemänneksi. Ykköseksi viidenneltä sijalta nousi vakuuttavan kansainvälisen uran tehnyt Kolumbian Clara Guerrero. Hän keilasi koko joukon parasta tulosta, kolme kahdeksan sarjan blokkia 1723 (keskiarvo 215,4), 1714 (214,3) ja 1651 (206,4). Kun 30 bonuspistettä antavia voittoja 24 ottelusta kertyi 16, riittivät pisteet nostamaan hänet ykköstilalle 54 pinnan turvin. Guerreron kokonaistulos 56 sarjaan oli 1027 pistettä yli parivauhdin (209,8). Vielä enemmän voittoja, 18/24 otti Bryanna Coté, mutta kaadettuja keiloja kertyi sen verran vähemmän, 973 päälle parin (207,7), että hän joutui tyytymään kakkossijaan. Kolmantena porraspeleihin lähtee Latvian Diana Zavjalova, 61 pistettä Cotén takan. Hän oli kisan alkuvaiheessa aivan kärjessä, mutta hiipui jo aika syvälle. Round robinin alussa hän näytti tehokkuutensa voittamalla kaikki ensimmäisen blokin matsinsa. Myös jatkossa voittoja tuli sen verran paljon, kaikkiaan 18/24, että Diana lunasti kolmannen peräkkäisen porraspelipaikkansa kesän kiertueella. Kiertueen konkari, 25 kertainen voittaja Liz Johnson raivasi loppua kohti tiensä mukaan 16 voiton avulla. Eroa Zavjalovaan jäi lopulta vain kymmenen pistettä. Kilpailun toiseksi eniten keiloja kaatoi Danielle McEwan, keskiarvolla 208,2. Hän voitti vain puolet otteluistaan, 13/24, mutta tulos riitti viemään hänet viidentenä tiistain, tai keskiviikkoaamun Suomen aikaa, porraspeleihin. Eroa ensimmäisenä rannalle jääneeseen kolumbialaiseen Maria Jose Rodrigueziin tuli 42 pistettä. Noreiks jäi viimeisestä porraspelipaikasta lopulta paljon, 102 pistettä. Hänen round robinin blokkinsa olivat 1605 (200,6), 1585 (198,1) ja 1559 (194,9), eikä voittoja kertynyt kuin kymmenen.

Neljän karsintapelin jälkeen kolmantena ollut Shannon O’Keefe ja 20. Juliana Franco keskeyttivät kilpailunsa RR:n ensimmäisessä blokissa ja heidän tilalleen peliin pääsivät karsinnan seuraavista Haley Richard ja Puerto Ricon Estefania Cobo. Viimeksi mainittu oli listalla Sanna Oksasen ja Ani Juntusen takana, mutta ilmeisesti järjestäjät eivät suomalaisia tavoittaneet ratkaisevalla hetkellä. Richard ja Cobo keilasivat täytemiehinä, eivätkä tienanneet lisää palkintorahoja, mutta olisihan U.S. Openin round robinin keilaaminen ollut hieno kokemus.

Viiden parhaan porraspeli keilataan keskiviikkoaamuna klo 2 Suomen aikaa.

 

Pekka Korpi

Kuva: Bowling Digital

Tulokset

U.S Openin sivuille

PWBA:n sivuille