Naisten EM-kilpailuissa Aalborgissa pelattiin sunnuntaina parikilpailun kaksi erää. Jenni Heino ja Mila Nevalainen pelasivat osuutensa aamuerässä. Peli ei kokonaisuudessaan sujunut toivotulla tavalla ja yhteistulos 2143 oikeuttaa tällä hetkellä sijalle 19. Jenni Heinon tulos kuuteen sarjaan oli 1133 ja Mila Nevalaisen vaisut 1010.

Iltapäiväerässä radalle tulivat Eliisa Hiltunen ja Marjaana Hytönen. Naiset olivat myös vaikeuksissa, mutta onneksi sitä kesti vain kahden sarjan verran. Tämän jälkeen molemmille löytyi tapa ja oikea pallo pelata. Tähän kun saatiin päälle vielä mahtava peli-ilo niin keilat saivat kyytiä. Neljä viimeistä sarjaa paukutettiin 144 päälle parin! Tilanne oli kutkuttava viimeiseen sarjaan lähdettäessä. Ruotsi oli Suomen paria 67 pistettä edellä ja Ranska 61. Suomi pelasi viimeisen sarjan Ranskan kanssa samalla rataparilla ja Ruotsi viereisellä.
Eliisa ja Marjaana aloittivat triplalla ja neljän kaadon jonolla sarjansa. Ero Ruotsiin ja Ranskaan oli kurottu jo lähes seiskaruudussa. Pari tyhjää kasi ja ysiruutuun ja vaikka Marjaana teki kaatojonon myös loppuun, romuttivat lopulta Suomen haaveet ykköspaikasta huomiseen viimeiseen parikilpailun erään lähdettäessä. Ranska keilasi viimeiset ruudut hyvin ja nousi lopulta Ruotsin edelle kärkeen. Ruotsi oli lopulta neljä pistettä Suomea edellä. Upea peli kuitenkin molemmilta suomalaisilta. Marjaanan tulos kuuteen sarjaan oli 1262 ja Eliisan 1213. Suomi on näin ollen yhteistuloksella 2475 kolmannella sijalla. Kärjessä Ranskan Emma Friant ja Manon Grandsire 2498, toisena Ruotsin Josefin Hermansson ja Victoria Johansson 2479.

Marjaana Hytösellä ja Eliisa Hiltusella oli varmasti upeista peleistään huolimatta hampaankolossa niukka taakse jäänti Ranskalle sekä Ruotsille ja kommentit pysyivät pelin jälkeen varsin lyhyinä.

Eliisa Hiltunen sai tunteikkaana sanotusti seuraavasti;

– Oli kyllä hienoa pelata ja siistiä, että päästiin taisteleen loppuun saakka.

Marjaana Hytönen puolestaan kertoi silminnähden iloisempana;

– Alku oli taas aika haastava pelata, mutta koko ajan pidettiin hyvä tsemppi yllä ja noustiin lopussa hyvin. Nyt saa jännittää hieman huomenna. On kyllä vielä kovia pareja jäljellä.

Naisten parikilpailun kolmas ja viimeinen karsintaerä pelataan huomenna maanantaina klo 11.00 alkaen. Ani Juntunen ja Peppi Konsteri pelaavat osionsa radoilla 20, 6, 8, 10, 12 ja 14.
Neljän parhaan mitalipelit pelataan klo 15.30 alkaen.

Valmentaja Piritta Kantola veti illanpäätteeksi yhteen tapahtumat kolmelta pelatulta päivältä EM-kisoista.

– Edellisessä erässä oli kyllä todella hyvää pelaamista hetkittäin. Nyt tehtiin nopeita muutoksia ja mielestäni saatiin tosi hyviä loppuja sarjoihin ja siirroissa oltiin paremmin kartalla ja rohkeampia. Vielä ehkä välillä tuli huonoja hetkiä ja huonoja yksittäisiä ruutuja, mutta tässä on ollut aika haaste se, että pitää pelata vähän erilaista kuin mitä on totuttu pelaamaan. Hallin radoissa on aika paljon kitkaa radoissa ja 39 jalan hoito tekee sen, että joutuu heiton sekä pallon rektion lukemisen kanssa totuttautumaan ja adaptoitumaan. Pelattiin jo hetkittäin lavan parasta palloreaktioo ja tytöt näytti tuossa lopussa, että jonoja tulee, kun päästään alueelle ja ollaan niin kuin zonella muutenkin. Oli kyllä nautinnollista hetkittäin olla radalla. Siinä oli sitä oikeeta fiilistä. Tästä seuraa nyt vain hyvää loppuviikkoa ajatellen sekä loppukisoja. Niinkauan kuin on tuossa neljän joukossa niin on mahdollisuus, että se riittää mitaleille. Sitä ei koskaan kannata unohtaa, että muitten pitää tehdä se tulos ja tuossa 75 päälle on ihan hyvä parikisa.

EM-kisasivulle

EM-kilpailujen aikataulu

Tulokset

Livestriimauksiin;

viisi kameraa valittavissa selostuksineen

neljän radan kamera pistelaskimineen, ei selostusta

Online Scoring

 

Sami Järvilä