Keilahallipomo David Small isännöi sadatta PBA-turnaustaan, kun PBA50 Monacelli Championship keilattiin hänen JAX 60-hallissaan Michiganin Jacksonissa. Turnauksen loppuottelusta tuli jännäri, vaikka ei kovin hyvätasoinen. Hallitseva seniorikiertueen Vuoden Keilaaja John Janawicz pinnisti kymppiruudussa vaaditun tuplan ja otti uransa kahdeksannen voiton Ronaldo Sebelénistä pistein 191-186.
Janawicz aloitti loppuottelun tyhjällä kotiportista ja vaikeroi muutenkin vasemmanpuoleisen radan kanssa ilman yhtään kaatoa. Vailla voittoa oleva Dominikaanisen tasavallan Sebelén johti puolivälissä kymmenellä pisteellä, ilman tuplaa hänkin. Eikä sitä tuplaa tullut loppusarjassakaan, mutta ehjää hän pelasi loppuun saakka, mukaan lukien 4-9 reiän paikko kahdeksannessa ruudussa. Sen verran hukkapisteitä huonoista avausheitoista tuli, että pisteitä kertyi vain 186. Janawicz oli 14 pistettä jäljessä vielä kasiruudussa, mutta kun vastustaja hukkasi kahdessa viimeisessä ruudussa yhdeksän irtopistettä, jäi hänelle ovi auki. JJ pääsi keilaamaan kymppiruudun mieluisammalla oikeanpuoleisella radalla ja teki vaaditut kaksi tanakkaa kaatoa ja vielä ylimääräisellä yksi lisää paikkopallolla vedetyllä varmistusheitolla. Pisteet 191 riittivät kauden ensimmäiseen voittoon ja 5000 dollarin ykkösshekkiin.
Välierässä Sebelén murskasi pari matsia voittaneen Dino Castillon selvästi 225-159.
Castillo oli ennen sitä lyönyt hyvän kaverinsa Tom Daughertyn 219-195 ja lajilegenda Pete Weberin 231-205.
Koivuniemi sijoittui kuudenneksi
Mika Koivuniemi kohtasi paras viidestä matsien ensimmäisellä kierroksella vuoden 2017 PBA50 Vuoden Keilaajan, Brian LeClairin. Koivuniemi, joka on menestynyt melko hyvin seniorikiertueella viime vuosina, on kuitenkin voittanut viimeksi vuonna 2018, jolloin hän otti ainoan PBA50 tittelinsä Senior U.S. Openissa.
Ensimmäisen sarjan suomalainen voitti selvästi 258-210. Toisessa jenkki löysi jyvän ja takoi kymmenen kaadon siivittämänä 269-204 voiton ja tasoitti pelin sarjoihin 1-1.
Kolmannessa sarjassa rataolosuhde muuttui kahden oikeakätisen käsittelyssä ja tulokset putosivat radikaalisti. Mika aloitti sarjan klipillä 3-6 keiloista ja jäi takaa-ajajaksi. LeClair ei saanut peräkkäiskaatoja aikaan koko sarjassa ja teki pari tyhjää, 4-9 neljänteen ja 3-6-9-10 ysiruutuun. Hänen sarjakseen jäi 170. Koivuniemi sai aikaan tuplan sarjan puoliväliin ja vaikka heti seuraavaan ruutuun tuli viiden keilan reikä, ”iso kirkko”, loppusarjaan vedetyt pari kaato-paikkoa riitti tulokseen 178 ja 2-1 johtoon.
Neljännessä sarjassa miehet saivat otteen radoista ja tulokset paranivat. Mika aloitti tuplalla, johon vastustaja vastasi viiden kaadon jonolla. 6-7-10 reiän myötä Koivarin tilanne näytti huonolta, hän oli kasiruudussa 35 pistettä jäljessä. Kaverin kaadot loppuivat ja suomalainen paukutti loppuun neljä kaatoa peräkkäin. Kymppiruutuun LeClair tuli johdossa, sarjavoittoon vaadittiin kaadon päälle yhdeksän keilaa kahdella heitolla. Hänen avauksensa liukui ohi ykkösen ja jätti keilat 1-2-4 seisomaan. Paikkoheitto oli iso shokki, hän veti jälleen oikealta ohi ykkösen ja missasi keilat kokonaan. Näin Koivuniemi voitti sarjan 224-222 ja koko matsin sarjoin 3-1 ja eteni seuraavalle kierrokselle.
Mikan viesti pelin jälkeen oli hämmästynyt: ”Joo, ei ole vastaavaa kertaakaan tapahtunut 26 PBA-vuoden aikana mulle. Pitäis nyt käyttää tilaisuus hyväkseen”.
Toisella kierroksella Mika sai vastaansa Janawiczin, joka oli voittanut edellisen matsinsa suoraan 3-0 ja ykkössijoitettuna siten jo varmistanut paikkansa illan porraspeleissä, kyseessä oli vain sijoitus, joko ykkönen tai viides.
Ensimmäisessä sarjassa JJ:n peli yski ja Koivuniemi vei sen rutiinipelillä kahdella triplalla 221-184. Toiseen sarjaan Janawiczin voimakaskierteinen pallo löysi taskun ja vaikka Mika jopa paikkasi 4-9 reiän kahden triplan väliin, vei jenkki tuon sarjan 259-234. Kolmannen voitti taas suomalainen mahtipelillä. Toiseen ruutuun hänelle jäi ysikeila ja ylimääräisellä heitolla nelonen, kaikki muut olivat kaatoja. Siinä yritti JJ turhaan taistella tutkainta vastaan. Koivuniemi voitti sarjan 279-236 ja johti peliä 2-1.
Neljännessä sarjassa oli Johnin vuoro hurjastella, hänelle jäi kerran imuysi kaatojen väliin ennen kymppiruutua. Mikalla keiloja seisoi kolmasti ja näin Janawicz tasoitti ottelun 256-226 sarjoilla.
Ratkaisusarjassa jenkki johti pisteellä puolisarjassa, kunnes hän jatkoi tuplansa neljän kaadon jonoksi ja otti selvän johdon. Koivarin pallo nousi loppusarjassa kolme kertaa hieman vahvaksi ja ysiruutuun jäi peräti hankala reikä 3-9-10, joka jäi paikkaamatta. Kympin umpeen muuraaminen ei enää auttanut, Janawicz voitti sarjan oman lopputuplansa avulla 239-202. Näin hän voitti matsin 3-2 ja lähti porraspeliin ykkösaskelmalta. Mikan loppusijoitus oli kuusi ja palkintorahaa kertyi 1150 taalaa.
PBA50 WSOB jatkuu heti maanantaina Petraglia Championshipilla, jonka karsinnan aloittaa Koivuniemen B-ryhmä klo 16 Suomen aikaa. Kahdeksan sarjaa jälleen pelataan kahdessa erässä ja 16 etenee jatkopeleihin.
Pekka Korpi
Kuva PBA