PBA50 Petraglia Championshipissa koettiin jonkinlainen yllätys, kun karsintaykköseksi keilasi Liz Johnson. Olen näissä jutuissa koko ajan puhunut miehistä, mutta nyt Johnson näpäytti minua, ja kaikkia muitakin, pelaamalla komeasti 1857 (keskiarvo 232,1) ja kuittaamalla sillä kahdeksan sarjan kärkipaikan. Ei Johnson ole ensi kertaa asialla, sillä hänen meriittilistaansa kuuluu kaikkiaan 25 naisten PWBA voiton lisäksi myös voitto miesten puolella, 2017 Chameleon Championshipissa.
Johnny Petraglian mukaan nimetyssä kisassa käytettiin hänen nimikkoradanhoitoaan, joka on 46 jalkaa pitkä, eli uretaanit olivat harvassa ja pelipaikka suhteellisen keskellä. Johnson keilasi samalla rataparilla Mika Koivuniemen kanssa ja heidän tähtäyspisteensä oli samoilla haminoilla, mutta karsintavoittaja keilasi lähes suoraan kolmosen-nelosen tienoilta, kun Mika lenkitti palloaan käymään kääntymässä kymppiriman maisemissa. Hyvin keilasi Koivuniemikin. Hän johti pelikaveriaan parhaimmillaan yli seitsemälläkymmenellä pisteellä aina seitsemänteen sarjaan saakka. Siinä Johnson teki 11 kaatoa ennen viimeisen heiton kymppikeilaa, 299. Mikalla puolestaan kuutosessa jäi paljon yksittäisiä keiloja ja seiskan 247 ei riittänyt pitämään pelikaveria takana.
Koivuniemen kilpailu oli hienoa katsottavaa, kun alku meni lukemin 235, 235, 225 ja 245, eli keskiarvolla 235. Sitten tahti särky, toki ylöspäin, 238. Kuudes sarja oli Mikalle hankala, ensin jäivät vuorotellen keilat 9, 10 ja 8, sitten 6 ja 10 kerralla. Tuplan jälkeen tuli peräkkäin kaksi reikää, 4-9 ja 7-10 ja lopputupla riitti nostamaan sarjaksi vain 190. Kaksi viimeistä sarjaa meni taas mukavasti, 247 ja 226. Yhteensä tulosta kertyi 1841 (230,1) ja sillä hän päätyi sijalle seitsemän. Mikan keilailussa silmään pisti todella tarkka pelaaminen, pallo suorastaan asui pesässä. Yksittäiset keilat kuitenkin kiusasivat monessa sarjassa. Viidennessä neljän kaadon jälkeen oikeanpuoleisella radalla jäi joka kerta kymppi, kun vasemmalla pulikat lähtivät iloisesti aina. Viimeisessä sarjassa kaatojen sekaan jäi kolme kymppiä ja yksi seiska.
Sijoitus seitsemänneksi tietää jälleen jatkopelejä mies miestä vastaan. Vastustajaksi astuu ensin John Dillard. Pelataan siis paras viidestä pelejä. Ottelu alkaa klo 17 Suomen aikaa tänään tiistaina.
Kolmen ensimmäisen kisan karsintojen perusteella Koivuniemi nousi aivan World Championshipin jatkorajan tuntumaan. Hän on sijalla 19, vain yhden pisteen Pete Weberin takana, joka on tällä hetkellä karsintarajalla.
Pekka Korpi
Kuva PWBA