U.S. Women’s Openin Californian Rohnert Parkissa on voittanut USA:n 33-vuotias Josie Barnes. Hän lähti loppuotteluun ykkössijoitettuna ja kohtasi Singaporen Cherie Tanin CBS Sports Network -kanavalla näytetyssä lähetyksessä. Voitto on Barnesin ensimmäinen major-titteli ja kokonaisuudessaan uran neljäs PWBA-kiertueella. 100 000 dollarin lisäksi Barnes pokkasi voitosta komean kotka-pokaalin ja perinteisen vihreä takin. Barnesin kausi on ollut vaikea, joten hän oli luonnollisesti todella iloinen, että hänen kautensa päättyi tällaiseen voittoon. Barnes aikoo keskittyä syksyn valmentamiseen Vanderbiltin yliopistossa ja jättää väliin kiertueen päättävän Fall Classic Seriesin. 100 000 dollarin voittopalkinto on PWBA-kiertueen historian suurin voittosumma.

Loppuottelu Barnesin ja Tanin välillä oli tasainen ja tiukka. Ratkaisu nähtiin kymppiruudussa. Barnes lopetti sarjansa ensin paikkaamalla ysikeilan ja ottamalla kuusi keilaa ylimääräisellä heitollaan. Tan tarvitsi tuplan ja viisi keilaa voittoon. 33-vuotias vasenkätinen teki ensimmäisen kaadon, mutta jätti pystyyn keilat kolme ja kuusi toisella heitollaan. Historiallinen voitto kirjattiin Josie Barnesille lukemin 198-194. 

Semifinaaliottelussa Cherie Tan kohtasi toisen vasenkätisen, USA:n Shannon Pluhowskyn. Tämäkin ottelu oli tiukka, mutta vielä heikompitasoinen kuin loppuottelu. Tan teki kaksi kaatoa sarjaansa ja otti voiton paikkaamalla kolmen keilan “siiven” kymppiruudussa. Pluhowsky sai sarjaansa ainoastaan yhden kaadon ja se ei riittänyt. Tan eteni loppuotteluun lukemin 178-166. Edellisessä ottelussa Pluhowsky teki peräti kymmenen kaatoa sarjaansa ja päihitti vuoden tulokkaan tittelissä vahvasti kiinni olevan Stephanie Zavalan 279-211. 

Pudotuspelilähetyksen ensimmäisessä ottelussa Zavala sai vastaansa Latvian Diana Zavjalovan, joka oli ainut pudotuspeleihin selvinnyt eurooppalainen. Zavala iski viisi peräkkäistä kaatoa viidennestä ruudusta lähtien eikä Zavjalova pystynyt iskemään takaisin, vaikka heittikin 11 kertaa taskuun, mutta keilat vain eivät kaatuneet tarpeeksi usein. Zavjalovan kohtaloksi jäi viides sija, kun Zavala eteni seuraavaan otteluun 220-199.

Maanantaina keilatut kaksi viimeistä roun robin -kierrosta sekoittivat tuloslistaa melkoisesti. Toisen kierroksen jälkeen kärjessä oli kaksi Shannonia, Pluhowsky ja O’Keefe, kolmantena Cherie Tan, neljäntenä Valerie Bercier ja viidentenä Barnes. Viimeisellä kierroksella Josie Barnes nousi kärkeen voittamalla kuusi ottelua kahdeksasta ja meni niukasti viidellä pisteellä ohi kakkossijoitetun Cherie Tanin. Shannon Pluhowsky putosi kärjestä kolmannelle sijalle, Diana Zavjalova nousi seitsemällä voitolla neljänneksi ja Stephanie Zavala pystyi nostamaan itsensä kuudennelta sijalta viidenneksi ja pudotuspeleihin. O’Keefe jäi ensimmäisenä ulos tv-peleistä 49 pisteen erolla Zavalaan. Birgit Noreiks oli Zavjalovan jälkeen parhaana europpalaisena 12:s, Dasha Kovalova 14:s ja Verity Crawley 18:s. Maria Bulanovalle ja Daria Pajakille jäi kilpailussa sijat 23 ja 24.

Näin on vuoden 2021 PWBA-kiertue yhtä tapahtumaa ja kolmea kilpailua vaille valmis, kun naiset kohtaavat toisensa vielä kerran lokakuussa Nevadan Renossa pelattavassa Fall Classic Seriesissä.

 

Kilpailun tulokset

 

Eliisa Hiltunen

 

Kuva: PWBA