Joensuun Cosmicissa keilattiin kesäkisan loppukilpailu tiistai-iltana. Kesän aikana kilpailusuorituksia tuli kaikkiaan yli 400 kpl ja näiden joukosta finaaliin selvisi 16 parasta keilaajaa.

Varsin nimekäs joukko saatiin Joensuuhun, kun finaalissa olivat muun muassa vuoden keilaajaksi valittu Tomas Käyhkö ja hallitseva suomenmestari Juho Rissanen. Alkukilpailua kävi keilaamassa myös miesten maajoukkuetta kolkutteleva Santtu Tahvanainen Ylöjärveltä, mutta tällä kertaa 215 pisteen keskiarvo ei riittänyt loppukilpailuun saakka.

Finaalissa keilattiin kahdeksan sarjaa ja Luukas Väänänen otti komennon jo heti kahdella ensimmäisellä sarjallaan heitettyään 279 ja 265 pistettä. Juho Rissanen oli tässä vaiheessa toisena (sarjoin 245 ja 248), Tomas Käyhkö kolmantena ja joensuulainen Tomi Turunen neljäntenä.

Luukas Väänäsen tahti ei tästä hiipunut, vaan sarjat 231 ja 188 pitivät nuoren miehen yli 50 pisteen johtoasemassa kisan puolivälissä. Viidessarja oli sitten Väänäsen näytöstä. Kun muut olivat vaikeuksissa, kaatoi keilaajalahjakkuus uransa seitsemännen 300 pisteen sarjan ja kasvatti eron muihin jo yli 150 pisteeseen. Loput kolme sarjaa olivat enää muodollisuus ja sarjoin 229, 192 ja 247 varmistui kilpailun ylivoimainen voitto ja 500 euron palkintoraha. Tomi Turunen nousi kolmella viimeisellään sarjallaan hienosti toiseksi. Tomas Käyhkö oli kilpailun kolmas ja Juho Rissanen neljäs.

– Kun voittaa kaksi suomen parasta keilaajaa, niin kyllä se hyvältä tuntuu. Aika monesti olen jäänyt heidän taakseen, mutta nyt meni kaikki nappiin ja tietenkin 300 pisteen sarja kruunasi koko illan, kommentoi Väänänen reilun kolmen tunnin iltaurakkaansa.

Cosmicin Kesäkisan lopputulokset 31.8.2021 (8 sarjaa)

  1. Luukas Väänänen 1931
  2. Tomi Turunen 1816
  3. Tomas Käyhkö 1747
  4. Juho Rissanen 1714
  5. Markku Veijanen 1667
  6. Joni Mustaniemi 1656
  7. Nico Kärkkäinen 1654

Teksti: Tomi Väänänen