Äänekoskella kävi keilaamassa junioreiden ja nuorten SM-kilpailua yhteensä 96 keilaajaa.

Viimeisen viikonlopun kovimmasta tuloksesta vastasi Jarno Lahti TKK, Tampere pistein 1785. Tämän myötä alkukilpailun perusteella jaettava poikien parimestaruus kirjattiin TKK:n nimiin Jarno Lahdelle ja Atte Bromsille tuloksella 3272.

Atte Broms (vas.) ja Jarno Lahti voittivat poikien parikilpailun

Jarnon tulemme näkemään vielä sunnuntaina 24.4 nuorten finaalissa, johon mukaan pääsi 16 parasta nuorta miestä. Finaaliin pääsemiseksi vaadittiin lopulta tulos 1509. Nuorten naisten puolella kävi niin, että kaikki alkukilpailuun osaa ottaneet nuoret naiset nähdään myös sunnuntain finaalissa.

Tyttöjen parikilpailun voittajiksi viikonlopun jälkeen vahvistui Lahden Bayn pari Roosa Pusa ja Essi Pakarinen tuloksella 3228.

Parimestaruusmitalit jaetaan virallisesti sunnuntain nuorten finaalin palkintojenjaon yhteydessä.

Junioripoikien kärkituloksen keilasi viimeisenä viikonloppuna TKK:n Markus Lahti tuloksella 1750, finaaliin lauantaina 23.4 pääsi poikien sarjassa lopulta tuloksella 1506, joten nuoriin nähden tulostaulukko on hyvinkin tasaväkinen. Juniorityttöjen finaaliraja jäi 1399:ään. Tytöistä finaaliin pääsee siis kahdeksan parasta ja pojista 16.

Myös ikäkausimestarit ovat alkukilpailun myötä selvillä. Palkinnot näistä jaetaan lauantaina 23.3 junioreiden finaalin palkintojenjaon yhteydessä.

Ikäkausimestaruuksia vuonna 2022 voivat juhlia

Emma Palermaa GB, Helsinki 1373 (nuoremmat tytöt)

Tiiamari Laukkanen Bay, Lahti 1525 (vanhemmat tytöt)

Selim Rönn Hellas, Vaasa 1517 (nuoremmat pojat)

Markus Lahti TKK, Tampere 1750 (vanhemmat pojat)

Molemmat finaalit 23 ja 24.4 alkavat klo 11.

Ensimmäisen finaalivaiheen jälkeen on tarjolla yläkerran ravintolassa buffetlounas. Vanhempia, saattajia ja muita katsojia palvelee finaalipäivän aikana muutoinkin yläkerran kahvio rajallisten tilojen vuoksi. Yläkerrasta voi seurata kisaa kokoajan liven kautta!

Onnea jo mestaruuksia alkukilpailusta voittaneille sekä tulevan viikonlopun finalisteille!

Loppukilpailun alustava aikataulu:

1.vaihe 8s AM klo 11-15:30

16+8 pelaajaa

tauko klo 15:30-16:30

(yläravintolassa mahdollisuus ruokailla!)

2.vaihe kuuden parhaan pelaajan round robinit (samaan aikaan 6+6)

klo 16:30-18:30

3.vaihe – kolmen parhaan pudotuspelit

pudotuspelit klo 19:00 – 20.15 (tytöt ja pojat pelaavat yhtä aikaa)

palkintojenjako klo 20:30

 

Tulossivulle

Anna-Riikka Andersson