PBA Playoffseissa saatiin ensimmäinen kierros valmiiksi Kegel Training Centerissä, Floridan Lake Walesissa. Illalla keilattiin kaksi ottelua, joista ensimmäinen ratkesi dramaattisesti jatkoruutujen kautta, toisessa nähtiin kokeneen keilaajan selvää hallintaa.

Kolmanneksi sijoitettu EJ Tackett ja sijalta 14 peleihin lähtenyt Jesper Svensson ottivat yhteen kierremiesten taistossa. Selostajat Dave Ryan ja Randy Pedersen julistivat, että radoilla oli kaksi PBA-kiertueen voimakkainta kaatopalloa. Kahden käden Svenssonin pallon kierroslukema on 550 kierrosta minuutissa ja jopa enemmän. Perinteisellä tekniikalla heittävä Tackett laittaa palloonsa n. 520 kierrosta minuutissa. Kummankin miehen pallo kulkee radalla yli 30 km/h.

Ensimmäisen sarjan ratkaisu tuli käytännössä jo toiseen ruutuun, johon Tackett jätti 2-8 ryhmän ja viskasi sitten paikkoheiton liikaa vasemmalle, kasikeila jäi pystyyn. Svensson avasi tuplalla ja teki seiskapaikon jälkeen toisen. Ero puolivälissä oli 22 pistettä ruotsalaisen hyväksi. Tackett sai pelinsä kokoon ja teki neljä kaatoa, mutta Svensson ei myöskään huilannut, vaan jatkoi kaatojononsa kuuteen ruksiin ja voitti ensimmäisen sarjan 258-223. Playoffsissa käytetty pelitapa on kisa kahteen pisteeseen. Voitetusta sarjasta keilaaja saa pisteen. Jos tilanne kahden sarjan jälkeen on tasan, ratkaisu haetaan kahdesta jatkoruudusta.
Tackett vaihtoi palloa toiseen sarjaan ja saikin tuplan alkuun ennen kymppipaikkoa. Svenssonin alku oli identtinen, paitsi että vasurina hän paikkasi seiskan kolmannessa ruudussa. Tackett missasi taskun, mutta paikkasi jääneen 3-6-10 ryhmän. Viidennen ruudun 2-10 reikä häneltä jäi paikkaamatta. Svensson jätti toisen seiskakeilan kaatojen väliin, hän johti sarjaa 17 pistettä viidennessä ruudussa. Siinä kohtaa Tackett ryhdistäytyi ja alkoi tehdä kaatoja peräkkäin, kaksi, kolme, neljä. Svenssonille jäi kuutoskeila kahden tuplan väliin ja tulos 227 jätti Tackettille oven auki. Hän heitti huonon heiton, mutta ylipuolelta tuli viides kaato. Hyvä tälli ylimääräisellä toi sarjavoiton 242-227 ja ratkaisu haettiin lisäruuduista.
Tackett heitti ensin ja teki vasemmalla radalla tanakan kaadon. Svenssonin ensimmäinen heitto oli aivastuksen vahva jättäen kuutoskeilan pystyyn. Paikon jälkeen hänelle jäi toinen kuutonen ja kun ylimääräisellä heitolla lähti myös yhdeksän, sai hän 38 pistettä. Tackettille riitti ehjä ja yhdeksän keilaa voittoon, vaan sitä ei tullut. Parin viime vuoden aikana EJ ei ole hallinnut itseään tiukoissa paikoissa ja nytkin heitto oli huono ja pallo liukui vajaaksi jättäen 2-4-6-10 reiän. Paikkopallolla lähti vain neloskeila ja varmalta näyttänyt voitto muuttui katkeraksi tappioksi pistein 24-38.
Jeppe kertoi Kimberly Presslerille pelin jälkeen: ”Luulin jo hävinneeni ottelun, mutta noin kävi. Olen kuitenkin tyytyväinen keilaamiseeni. Lopussa radat jo hieman muuttuivat, enkä tehnyt uusinnassa tarpeeksi hyviä heittoja.”

Toisessa ottelussa vastakkain asettuivat kuudenneksi sijoitettu kaiken kokenut Tommy Jones ja sijalta 11 lähtenyt nuori nouseva tähti Kyle Sherman. Alku oli missikisaa. Jones jätti ensimmäisessä ruudussa paikkaamatta 2-4 kuvion ja Sherman teki isot missit toiseen ja neljänteen ruutuunsa. Uretaanipallolla kakkosmerkistä pelannut Jones veti missinsä jälkeen luut kasaan ja paukutti kolme kaatoa napaten puolisarjaan mennessä 38 pisteen johdon. Loppusarja sitten vain lasketeltiin muutamilla kaadoilla ja sen voitti Jones pistein 237-198.
Toisessa sarjassa Jones aloitti neljällä kaadolla Shermanin tuplaa vastaan ja hän johti viidennessä ruudussa 23 pisteellä. Sherman väkersi triplan ja otti eron kiinni ja meni kasiruudussa jo yhden pisteen johtoon. Yhdeksänteen hänelle sitten tuli ratkaiseva virhe, pallo viuhui ohi ykköskeilan ja jätti pystyyn 1-2-8-10 himmelin. Myös paikkoheitto meni ykkösestä ohi ja sehän tietää missiä. Jones kiitti ja nappasi tuplalla 233-221 sarjavoiton ja 2-0 otteluvoitolla paikan puolivälierissä.

PBA Playoffs jatkuu ensi viikonloppuna otteluilla Bill O’Neill-Kyle Troup, Kris Prather-Dom Barrett, Jesper Svensson-Tommy Jones ja AJ Johnson-Shawn Maldonado.

 

Pekka Korpi

Kuva: Bowlingdigital.com

PBA:n sivuille