Talissa keilattiin lauantaina veteraanien SM-loppukilpailut, jossa koettiin jännittäviä hetkiä ja nähtiin isoja tuloksia. Erityisesti mieleen jäi miesten loppuottelun huima tulostaso, kun  Tampereen TKK:n Kauno Mäkelä varmisti kultamitalinsa voittamalla viime vuoden mestarin, GB:n Jouko Kuossarin lukemin 286- 257. Naisten Suomen mestari on puolestaan Seinäjoen SQB Bowlersin Terttu Savioja, joka voitti loppuottelussa Alecia edustavan Hannele Uotilan 190-172. Pronssimitalit jaettiin miehissä Juha Hårdille (JBC) ja naisissa Tuula Tammiselle (aCat). 

78-vuotias Kauno Mäkelä oli iskussa koko veteraanien SM-kilpailuiden ajan. Mäkelä oli karsinnassa kolmas ja lauantaina pelatussa kahdeksan sarjan mittaisessa avausosiossa hän keilasi itsensä ykköseksi tuloksella 1922 (ikähyvitys 152) KA 221,25, jolla hän varmisti suoran paikan loppuottelussa. Toiseksi keilannut Jouko Kuossari puolestaan kohtasi Juha Hårdin välierässä.

Lähes kaiken mahdollisen keilailu-urallaan voittanut ja veteraanikisoja hallinnut Kuossari lähti mitalipeleihin puolustamaan viime vuoden Suomen mestaruuttaan. Välierässä Hård joutui taipumaan lukemin 225-197. Edessä oli loppuottelu, josta koitui lopulta upea taistelu.

Finalistit Mäkelä ja Kuossari heittivät loppuottelussa kaatoa kaadon perään. Kuossari aloitti viiden kaadon jonolla, mutta Mäkelä onnistui tekemään kuusi kaatoa alusta. Molemmat pelasivat ehjää peliä, kunnes ratkaisu syntyi ysiruudussa. Kuossari lähti paikkaamaan kymppikeilaa, mutta tähän kohtaan tuli ratkaiseva missi.

Lopulliset pisteet Mäkelän hyväksi 286-257 ja näin varmistui hänen ensimmäinen veteraanien Suomen mestaruus.

– Erittäin hyvältä tuntuu. Kaikki meni todella hyvin tällä kertaa, kun karsinnassa olin korkealla ja tuossa tämän päiväisessä kahdeksan sarjan osiossa ensimmäinen. Vielä pystyin Joken (Kuossari) voittamaan. Kahdeksan sarjaa tuntui raskaalta heittää ja vähän siinä alkoi pelkoa tulla, tuore Suomen mestari sanoo.

Pelkoon oli aihetta, sillä Mäkelä kertoo sairastaneensa hiljattain koronan, mikä on tietysti vaikuttanut yleiskuntoon.

– Sen jälkeen olen keilannut ja yleensä siinä neljän sarjan kohdalla on tuntunut vähän heikolta, mutta tänään ei tuntunut mitään ja olin täysin kunnossa. Loppuottelussa teimme Joken kanssa kaatoja vuorotellen. Itselleni sopi hyvin se, että pääsin heittämään ensimmäisenä. 2016 olen ollut veteraanien SM-kilpailuiden kolmas ja se oli aikaisempi paras sijoitukseni, Mäkelä kertoo hymyillen.

Mitä voitto merkitsee Mäkelälle?

– En sillä tavalla osaa kuvailla, mitä se merkitsee, mutta tuntuu, että tietty saavutus on nyt saatu rakkaassa harrastuksessa. Valtakunnansarjoissa on tullut menestystä joukkuekilpailuissa, mutta henkilökohtaisissa kilpailuissa ei ole ennen tätä tullut mestaruuksia.

Terttu Savioja loppukirin kautta mestaruuteen

Naisten kilpailussa käytiin miesten tavoin kova kilpailu kolmen parhaan joukkoon pääsemisestä kahdeksan sarjan osiossa. Tuleva Suomen mestari 79-vuotias Terttu Savioja oli seitsemän sarjan jälkeen tuloksissa kuudentena, mutta nosti itsensä mukaan mitalipeleihin isolla viimeisen sarjan tuloksella 265, jonka turvin hän lähti pelaamaan välierää Tuula Tammista vastaan. Ykköseksi ja suoraan loppuotteluun  itsensä keilasi Hannele Uotila kahdeksan sarjan tuloksella 1599.

Naisten mitalistit: kultaa Terttu Savioja (kesk.), hopeaa Hannele Uotila (vas.) ja pronssia Tuula Tamminen.

Vastikään 60 vuotta täyttäneen Tammisen oli tehtävä tänään isoa tulosta, sillä hän ei ikänsä puolesta saanut ikähyvityspisteitä. Välierässä varmasti kovin odotuksin kilpailuun lähtenyt Tamminen ei saanut tarvittavan isoa tulosta ja Savioja raivasi tiensä loppuotteluun lukemin 209-207.

Hienon päivän keilannut Hannele Uotila taipui Saviojaa vastaan loppuottelussa lukemin 190-172.

– Olen kyllä ihan poikki. Viiden aikaan aamulla lähdettiin tänne ja ensin kahdeksan sarjaa keilaamista sekä pudotuspelit päälle. Loppuottelussa tuntui raskaalta pelata. Erittäin hyvältä tuntuu nyt ja voitto merkitsee paljon, kun en ole useampaan vuoteen ollut mukana. Ajattelin, että lopetan keilailun, mutta nyt ei taida olla hyvä hetki lopettaa, kaikkensa antanut, mutta kolmannesta Suomen mestaruudesta onnellinen Savioja sanoo hymyillen.

Myös Joukkue- ja parimitalistit palkittiin 

Lisäksi Talissa jaettiin veteraanien SM-kilpailuiden muut palkinnot. Miesten parikilpailussa kultaa voittivat GB:n Jouko Kuossari ja Teemu Raatikainen. Hopeaa saivat TKK:n Kauno Mäkelä ja Jukka-Pekka Lahti. Pronssia Tornadoksen Peter Strömbergille ja Tapani Peltolalle.

Naisten parikilpailussa kultaan nousivat Helsingin Sepottarien Eija Pasenius ja Helena Kukkonen. Hopeaa Helsingin HKV:n Inkeri Määtälle ja Anneli Haaksivuorelle. Pronssia niin ikään HKV:n Kirsti Bruunille ja Mai-Lis Ahlforsille.

Miesten joukkuekilpailun kultajoukkue oli Tornados kokoonpanolla: Aarne Nilsson, Asko Aravirta, Tapani Peltola ja Peter Strömberg.

Tornados nappasi miesten joukkuekilpailun kultaa.

Hopeaa Helsingin GB:n joukkueelle: Jouko Kuossari, Timo Raatikainen, Teemu Raatikainen ja Kyösti Karvinen.

Pronssia Lohjan RäMeen joukkue: Paavo Grönmark, Risto Halme, Kalevi Örnberg  ja Seppo Eskolin. 

Seurasimme päivän tuloksia aikaisemmin tässä uutisessa.

Teksti ja kuvat: Henri Havusela