Facebookissa yli tuhannen ryhmäläisen voimin kasvanut Keilailu Suomi -yhteisö ottaa perjantaina ensiaskeleitaan nyt myös muissa sosiaalisen median kanavissa.

Yhteistyössä Suomen Keilailuliiton kanssa perustettu yhteisö pyrkii tavoittamaan keilaajien lisäksi entistä vahvemmin nyt myös keilailun ulkopuolisia ihmisiä. Erilaisten sisältömateriaalien tavoitteena on palvella sekä aktiivisesti keilaavaa väestöä että muita lajista kiinnostuneita.

Jo toukokuun aikana Keilailu Suomi -yhteisö tulee aktivoitumaan omana tilinään Instagramissa sekä TikTokissa. Seuraavan elokuun aikana sisältöä tullaan tuottamaan entistä laajemmin myös YouTubeen, missä materiaali liitetään Suomen Keilailuliiton YouTube-tilin alle. Tuotettavan sisällön on kaikissa kanavissa tarkoitus olla innovatiivista ja ajan hengessä pysyvää. Tavoitteena on tuoda keilailua entistä enemmän tutuksi myös valtaväestölle ja siten rakentaa sekä vahvistaa keilailun imagoa houkuttelevana urheilulajina. Facebookissa Keilailu Suomi -ryhmä jatkaa edelleen toimintaansa keskustelualustana keilaajien kesken.

Somenäpit siis syyhyämään! Uudet sekä vanhat tilit löydät sosiaalisen median kanavissa seuraavilla käyttäjätunnuksilla:

Facebook: Suomen Keilailuliitto ja Keilailu Suomi (-ryhmä)
YouTube: Suomen Keilailuliitto
Instagram: @suomenkeilailuliitto ja @keilailu_suomi (uusi)
TikTok: @keilailusuomi (uusi)