Brunswick Ballmaster Openin 50-vuotisjuhlaturnaus pelattiin päätökseen menneenä viikonloppuna Talin keilahallissa. Vaikka suomalaisia ei nähty kuuden parhaan televisioitavissa ratkaisupeleissä, oli turnaus kokonaisuudessaan onnistunut spektaakkeli keilailu-urheilun maailmankin kategoriassa ja jäänee historiaan.

Usea maailman tähtikeilaaja nosti kisan parhaaksi koskaan järjestetyksi. Euroopan Bowling Tourin ennätykset lyötiin uusiksi, osallistuja- ja pelimäärissä. 690 urheilijaa ja 1334 suoritusta puhuvat järjestäjien onnistumisen puolesta. Paljon kiinnostavuudesta kertoo myös se, että sunnuntai, finaalipäivä, oli hallilla loppuunmyyty ja televisioitavaa lähetystä seurasi TV2:lta tulleesta suorasta lähetyksestä keskimäärin (alusta loppuun) 142 00 henkilöä ja tavoitettavuus oli 462 000 katsojaa (vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoisesti katsoneet)! Onnistuneesta lähetyksestä vastasivat Pertti Tapola, Pasi Uotila ja Hannele Impola. Tämän lisäksi päivittäin näytettävän livestreamin kautta turnausta seurasi kymmeniätuhansia katsojia Suomesta ja maailmalta, esimerkkinä n. 15 000 katsojaluvut sunnuntailta finaalipäivältä. Nämä luvut ovat mahdollistaneet Timo Palermaa, Pertti Tapola ja Rauli Kärki.

Loistava, Suomen keilailun lippulaiva Brunswick Ballmaster Open, ei onnistuisi ilman paikallista ja kattavaa järjestelyorganisaatiota. Bowling Oy:n järjestämä turnaus on hyvä esimerkki kovasta työstä ja panostuksesta lajimme eteen, joka on synnytetty 1971 vuodesta lähtien. Brunswick Ballmaster Openin maailman yhdeksi merkittävimmäksi tapahtumaksi nouseminen ei olisi onnistunut ilman yrittäjä Kimmo Lehtosen aikanaan antamaa panosta. Kimmon jälkeen hatun noston ansaitsee nykyinen Bowling Oy:n toimitusjohtaja Kai Virtanen, joka on henkilökuntansa kanssa vaalinut perinnettä ja nostanut viime vuosina turnauksen sen ansaitsemaan asemaan, maailman parhaiden turnausten joukkoon. Seija Lankisen vuosikymmenten turnauksen eteen tekemä työ on mittaamattoman arvokas ja ansaitsee erityisen maininnan. Kun tähän yhdistetään maailman paras kilpailunjohtaja Pekka Korpi ja Suomen Keilailuliiton tuki tiedotuksineen on toimiva paketti valmis.

Mikään tapahtuma ja turnaus ei toimisi ilman keilaajia ja katsojia. Nöyrimmät kiitokset kaikille kisaan osallistuneille ja turnausta seuranneille sekä tapahtumaan sosiaalisen median välityksellä vaikuttaneille yhteistyökumppaneita unohtamatta.

Sami Järvilä
toiminnanjohtaja, SKL