PBA50 National Championshipissa pelattiin illansuussa kahdeksan sarjan round robin ja siinä yksi parhaista oli Mika Koivuniemi, joka on noussut jo viiden parhaan joukkoon ja hätyyttelee paikkaa yöllä pelattaviin porraspeleihin.

Mika voitti kahdeksasta ottelustaan viisi ja teki puhdasta tulosta 1970 (246,3). Yksi noista hävityistä oli ensimmäinen sarja, jossa hän aloitti sarjan yhdeksällä kaadolla, ennen kymppiruutuun jäänyttä kymppikeilaa, ja tulosta 279. Harmittavaa on, että John Shreve Jr. jätti myös vain kerran keilan seisomaan, mutta sopivasti kakkosruutuun, hän voitti tuon matsin pistein 280-279.

Koivuniemi on ennen viimeistä kahdeksaa sarjaa viidentenä, ja viisihän porraspeleihin etenee, tuloksella 6170 (231,5). Eroa kärjessä menevään Pete Weberiin on kolmisen sataa pistettä, mutta neljäs, Michael Haugen Jr., on vain reilun 60 pisteen päässä. Toisaalta takana vaanivat Brad Angelo ja Tom Hess vaarallisen lähellä.

Illan pelit alkavat klo 21.00 Suomen aikaa ja porraspelit aamukahdelta.

 

Pekka Korpi

PBA:n turnaussivuille