Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta keilailun aloittamisesta Kokkolassa. Kokkolan urheilutalo keilahalleineen valmistui vuoden 1964 alussa ja virallisia avajaisia juhlittiin 1.2.1964. Avajaisista löytyy myös filmimateriaalia Esa Jalkasen arkistoista, joissa näkyy uudenkarheat viisi rataa ja otteita keilailusta pallonnostajineen. Ensimmäinen kilpailuerä keilattiin 22. helmikuuta 1964.

Syksyllä perustettiin Kokkolan Keilailuliitto, joka liittyi Suomen Keilailuliittoon viidentenätoista jäsenenä. Uusiin uimahallin kellarissa sijaitseviin tiloihin keilaajat siirtyivät vuonna 1985.

60-vuotista taivalta Kokkolassa juhlitaan tietenkin keilaten. Hallin perustamisen 60-vuotis Juhlakilpailun alkukisa pelattiin 5.1-17.2.2024 ja finaali viime sunnuntaina 18.2.2024. 5s / AM jälkeen johdossa oli Matti Knutar CPS tuloksella 1288, sarjat 266, 278, 217, 268 ja 259, toisena Niko Talviaro CPS 1099.  Viimeisenä kahdeksan parhaan round-robin peleihin selvisi Markku Puurunen Mainarit 1004.

Kilpailusta muodostui tasainen. Voittajaksi keilasi lopulta Niko Talviaro tuloksella 2760, toiseksi sijoittui Jani Kumpulainen CPS 2694, kolmanneksi samalla tuloksella Milla Rusila FHB 2694 ja neljäs oli Matti Knutar 2671.

Tulevana torstaina 22.2.2024 järjestetään juhlaerä, johon on kutsuttu jo urheilutalolla kilpaa keilanneita ja vielä kuluvalla kaudella rekisteröityjä keilaajia. Kokkolan Keilailuliitto tarjoaa juhlan kunniaksi kakkukahvit kilpailijoille ja myös paikalle saapuvalle yleisölle.

Syksyllä perinteinen Venetsia kisa toimii samalla myös Kokkolan Keilailuliiton Juhlakisana. Siitä tulee myöhemmin lisätietoa.

Tällä hetkellä Kokkolan, Kruunupyyn ja Pietarsaaren keilahalleissa on menossa kilpailut, joiden finaalit pelataan samana viikonloppuna 23-24.3.2024. Palkintojen yhteissumma kilpailuissa on yli 5000 €.

Tarkemmat aikataulut ja tiedot hallien sivuilta.

Kokkolan keilahallin kotisivut

Kruunupyyn keilahallin kotisivut

Pietarsaaren keilahallin kotisivut

Teksti: Veli-Matti Tissarinen