Miesten parikisan toinen erä pelattiin päätökseen senioreiden MM-kilpailuissa Dubaissa. Erää ennen tiedossa oli arvio, että 2056 pistettä tulisi keilata päästäkseen 16 parhaan lohkovaiheeseen. Petri Mannosella ja Kimmo Lehtosella ei ollut pelinsä missään vaiheessa hätää tämän rajan saavuttamiseksi ja jo kolmen sarjan jälkeen oltiin sata päälle parivauhdin. Loppusarjat pysyivät kohtuu hyvin kasassa ja tulos 2153 pistettä kymmeneen sarjaan toivat miehille kymmenen tilan ja pääsyn lohkovaiheeseen.

Suomen toinen parin Ari Halmeen ja Ari Valarannan vaikeudet alkoivat kolmannesta sarjasta ja kestivät liian pitkään. Kahdeksas ja yhdeksäs sarja kulkivat Areilta ja viimeiseen sarjaan jäi vielä mahdollisuus isolla sarjalla, mutta ei onnistuttu. Yhteistulosta 2018 ja jatkopaikka 38 pisteen päähän.

Miesten parikisan kovimman tuloksen 2363 keilasivat USA:n Bob Learn Jr. ja Parker Bohn III. Myös toiseksi parhaan parin Kuwaitin Alamirin ja Alshin 2303 tulos on mainitsemisen arvoinen saavutus.

Parikisan lohkovaiheen pelit sekä puolivälierät keilataan sunnuntaina. Mannosen ja Lehtosen lohkossa keilaavat Kuwaitin Alamiri ja Alsh, Ruotsin Ljung ja Jansson sekä Isalnnin Sigurdsson ja Thorbjorn.

Pelit jatkuvat huomenna lauantaina toisilla singlen viiden sarjan peleillä. Erät ovat samat kuin singlen viiden sarjan ensimmäisessä osiossa.

klo 8.00 alkavassa erässä keilaavat seniorimiehistä Kimmo Lehtonen ja Petri Mannonen. Veteraaneista Rauli Raita ja Jouko Kuossari sekä Leif Enfors ja Juha Hård.

Klo 12.00 alkavassa erässä keilaavat senioreista Ari Halme ja Ari Valaranta sekä Tuula Tamminen ja Reija Lundén. Veteraaneista Terttu Kohtanen ja Aila Koivisto sekä Hillevi Huhta ja Riitta Björkengren.

klo 16.00 alkavassa erässä keilaavat senioreista Jaana Taavitsainen ja Jaana Anttas.

Kilpailun järjestäjän sivuile

Livelähetys

Kokonaistulokset

MM-kisojen aikataulu

 

Sami Järvilä