Nuori, 26 vuotias, meksikolainen Benjamin ”Benjy” Martinez järjesti varsinaisen näytöksen Indiana Classicin toisessa karsintaerässä. Hän jahtasi tosissaan PBA:n kuuden sarjan ennätystä 1635, jota pitävät hallussaan Norm Duke ja Dave Wodka. Jahti päättyi kolmen pisteen pettymykseen, kun Martinezin pöytäkirjaan merkittiin tulokseksi 1632 (keskiarvo 272). Kolme ensimmäistä sarjaa sujuivat paikko per rivi tahdilla, 276, 279, 277. Neljänteen sarjaan ei sitten tullut yhtään paikkoa, vaan 12 kaatoa. Viimeistään tuossa vaiheessa Benjyn taakse alkoi kertyä kansaa katsomaan miten käy ennätysjahdin. Viidenteen sarjaan nähtiin sitten sellainenkin ihme, kuin tyhjä ruutu. Kahden viiden kaadon jonon väliin lipsahti yksi paikko ja yksi reikä. Sarja 254 tarkoitti sitä, että tehdäkseen uuden ennätyksen, nuorukaisen piti väkertää viimeiseen sarjaan 250. Ennätyksen tavoittelu alkoi surkeasti, ensin vajaasta osumasta jäi 2-4-6-10 reikä, joka jäi paikkaamatta. Toiseen ruutuun pallo kiersi jopa ylipuolelle ja pystyyn jäi kotireikä 3-10. Tuonkin paikkaaminen epäonnistui ja matematiikka sanoi, että nyt oli tehtävä yhdeksän kaatoa peräkkäin. Martinez vaihtoi palloa ja siirsi hieman lähtöpaikkaa ja Lyyti alkoi kirjoittaa. Kaatoja tuli taas jonoon, mutta kuuden rastin jälkeen osumat alkoivat olla hieman paksun puolella. Mies teki jälleen pienen muutoksen ja pallo löysi takaisin syvälle taskuun ja keilat saivat kyytiä. Kymppiruudun ensimmäinen heitto oli sarjan paras ja se kaato petasi mahdollisuuden ennätykselle. Kympin toinen heitto osui nätisti pesään, mutta jollain ihmeellä kymppikeila ei hievahtanutkaan. Katsomo ja heittoa seuraamaan kertyneet kanssapelaajat huokaisivat pettymyksestä. Viimeiseen sarjaan tuli 246 ja yhteensä siis 1632. Tuolla rymistelyllä meksikolainen otti haltuunsa turnauksen johtopaikan siihen asti kärkeä pidelleeltä EJ Tackettilta. Melko erikoinen oli myös Martinezin ensimmäinen blokki. Alkusarjojen 254 ja 259 jälkeen hänen jyvänsä katosi tyystin, tuli sarjat 188 ja musertava 132. Lopun kaksi hyvää sarjaa nostivat peliin tulosta kuitenkin 1333. Kahden karsintapelin jälkeen Benjyn johtolukema oli 2965 (247,1). Tackett hengitti niskaan 28 pisteen päässä, eivätkä Christian Azcona ja Marshall Kent olleet kaukana, molemmat 2921. Myös Kyle Troup oli samalla sataluvulla, 2915. Kuten yhteistuloksista näkyy, myös muut keilasivat kovaa toisen blokin. Kent kirjasi kakkoslukeman 1579 (263,2) ja päälle 1400 teki kymmenkunta muuta ukkoa.

Valitettavasti tuossa isoa tulosta tehneessä joukossa ei ollut Tomas Käyhkö. Hänen alkupelinsä takkuili pahasti, aloitus uretaanipallolla ei sujunut lainkaan, ensin tuli missi 6-10 keiloista ja pari ruutua myöhemmin 3-4-6-7 reiästä. Kun loppusarjaan jäi kolme kymppikeilaa peräkkäin, sarjaan kertyi vain 177 pistettä. Ja nyt näkyi kilpailun hurja tulostaso. Karsintaraja hyppäsi yhdellä sarjalla 55 pistettä ylöspäin ja Tomaksella olikin nyt 137 pistettä kiinni kurottavaa. Vaihto reaktiivipalloon toiseen sarjaan ja siinä tehty 233 helpotti tilannetta vähän, mutta kun kolmanteen tuli kolmen ison tyhjän myötä vain 171, ero repesi jo lähes 200 pisteeseen. Neljännen sarjan 191 lukeman myötä se meni jo ylikin. Loppupelissä näkyi vanha tuttu Tomas. Viidennessä tuli kaatojen väliin vain kolme paikkoa, 247, ja kuudennessa ei paikkoja ollut enää kuin yksi, 278. Ja se yksikin oli vähällä olla kaato. Aavistuksen paksusta osumasta seiskakeila jäi pystyyn, seinästä pompannut pulikka kolautti seiskaa, mutta se ei kaatunut, vaan liukui pöydällä pystyssä kymmenisen senttiä. Olisihan muuten aika heikosti menneen kisan jatkoksi ollut kiva tehdä Indiana Classicin kuudes treba. Vähän hirvittää sanoa kuuden sarjan tulosta 1297 (216,2) aika heikoksi, mutta tässä tilanteessa näin on.
Käyhkö paljasti viestissään salaisuuden lopun hyvälle menolleen, kännykkäpelin.
– Pelasin viimeset kaks sarjaa Candy Crush Sagaa. Pää alkaa olla huonossa paikassa ja yritin saada ajatukset muualle. Vaihdoin myös palloa, mikä meni aika hyvin.

 

Kolmas karsintaerä

Just Bare PBA Indiana Classicin alkukarsinta on saatu keilattua ja 32 miehen joukko karsittua esiin jatkamaan kilpailua. Toisessa blokissa hurjia keilannut Benjy Martinez ei odotetusti kestänyt loppuun asti isojen poikien kanssa kisatessa, mutta kolmantena hän jatkosarjoille lähtee. EJ Tackett otti ykköspaikan haltuunsa heti ensimmäisessä sarjassa tekemällä turnauksen toisen kolmesatasensa. EJ ei enää tuosta piikkipaikasta luopunut, vaan kiskaisi jopa pienen, lähes 60 pisteen eron. Kakkoseksi ja Tackettin lähimmäksi kiusaajaksi nousi Kyle Troup, joka veteli sarjoja välillä 240-280. Vasta viimeiseen sarjaan hän hiipui lukemaan 224 ja sillä syntyi lopullinen ero EJ:n 258 vastaan. Tackettin päivän lukema oli 1546 (keskiarvo 257,7), Trumpin vastaava 1510 (251,7). Martinezin pisteet viimeiseen blokkiin olivat ”vain” 1386 (231). Koko erän parhaan tuloksen kumosi Kris Prather, 1551 (258,5). Vain pisteen jäi Tom Daugherty, myös Arturo Quintero ylitti 1500, yhdellä pisteellä. Isoja lukemia. Kolmesatasia päivään tuli kolme, Tackett, AJ Chapman ja Zach Wilkins. Wilkins ja Quintero keilasivat samalla radalla, Arturo lopetti kisansa 299, Zach siis pinnaa paremmin.

Tomas Käyhkö keilasi parhaan blokkinsa, mutta 1316 ei korkealle piisannut näin hurjassa menossa. Aloitus uretaanipallolla antoi vain 181 ja vaihto reaktiiviin sujui mukavasti, 266, 223, 244, sitten loppu hieman vaisummin 192 ja 210. Tomaksen loppusijoitus oli kaukana 32 jatkajan takana, rivillä 58, joten hänen pelinsä päättyivät tähän. Kysyin Tomakselta, onko hänellä tarkoitus käydä jossain lähiseudulla kisaamassa, nyt kun tuli muutama vapaapäivä? ” Raskaaksi käy. Katotaan, jos jotain pelattavaa viikonlopulle löytyy.” oli miehen vastaus.

Karsintaraja 32 jatkajan joukkoon nousi hurjaksi, 513 pistettä yli paritahdin, keskiarvo 228,5. Tuolla lukemalla listalla oli kaksi miestä, Kauden ykköstykki Bill O’Neill ja takavuosien maailmanmestari Kanadan Mitch Hupé. He keilasivat yhden sarjan uusinnan siitä, kumpi jatkaa ja kumman pelit päättyvät tähän. Tuon uusintasarjan vei nimiinsä Hupé 235-207 ja näin O’Neillille tuli listaan ensimmäinen tahra, kauden toistaiseksi ainoa putoaminen jatkosta.

Jatkopelit keilataan kuuden sarjan blokkeina, karsintapisteet kulkevat mukana. Ensimmäinen kuuden sarjan jälkeen joukko harvennetaan 24:ään, toisen jälkeen 12:ta ja kolmannella ratkaistaan viisi porraspelaajaa.

 

Pekka Korpi

Just Bare PBA Indiana Classicin tulokset

PBA:n sivuille