Tällä viikolla Rapakon takana keilataan USBC Masters. Pelipaikkana on, kuten usein ennenkin, Thunderbowl Lanes, joka sijaitsee Detroitin esikaupungissa Allen Parkissa. Kuten nimestä käy ilmi, kilpailun järjestää USBC, Yhdysvaltain Keilailuliitto, ei PBA. Tästä taas seuraa, että käytössä ovat USBC:n säännöt, ja kuten pari viikkoa sitten U.S. Openissa, merkittävin ero on, että uretaanipallot ovat tyystin kiellettyjä. Ratahoito on 41 jalkaa, 12,5 metriä pitkä keli, jossa öljyä on kiitettävästi, 35,6 ml rataa kohti. Ja kun profiilin suhde on loivahko 1,87:1, pitäisi tulostaso olla hillitty. Kaikkea muuta! Nuori Deo Benard (kuvassa) vasuroi viiteen sarjaan 1309 (keskiarvo 261,8). Englannin Dom Barrett keilasi 1282 ja vielä viisi muuta ylitti 1200 pisteen rajan, jotta isoakovaa mentiin taas.
Mastersin alkukarsintaan osallistuu peräti 390 toiveikasta, jotka kaikki keilaavat kolme viiden sarjan blokkia. Yksi noista keilataan ilman välihoitoa, sen kokee vuorollaan yksi kolmesta kilpailuryhmästä. 15 sarjan jälkeen 63 parasta keilaajaa ja viime vuoden voittaja Gary Haines pääsevät kahden tappion uloslyöntivaiheeseen, joka keilataan kolmen sarjan otteluin. Periaatteessa jatkoon päässeiden tuloksilla ei ole väliä, kunhan sinne selviät, kukin matsi alkaa aina nollilta.
Suomalaisia on mukana viisi ja ensimmäisen viiden sarjan blokin jälkeen parhaiten on sijoittunut Kaaron Salomaa. Hän keilasi A-erässä ja aloitti todella terävästi. Ensin seitsemän jonon ja lopputuplan avulla 265 ja toiseen kahdella triplalla 235, eli yhteistulos 500. Sitten tahti rauhoittui, kolmanteen tuli yhden reiän myötä 190, neljänteen jäi jälleen reikä ja 207. Viidenteen hän keräsi 225 ja näin yhteensä kertyi 1122 (ka. 224,4). Tuo tulos riittää jaetulle 56. sijalle, kun vielä kaksi peliä on keilaamatta.
Tomas Käyhkö aloitti 236-sarjalla, viiden kaadon jono ja viisi yhden keilan paikkoa. Toiseen lirspahti kymppimissi ja iso reikä, sarja jäi 194:ään. Kolmas antoi 225 ja neljäs 206. Viimeisen sarjan kiri, joka sisälsi viiden sarjan jonon ja tuplan lisäksi makean 3-6-7-10 reiän paikon, 244 nosti kokonaispelin summaksi 1105 (ka. 221). Näissä kekkereissä se piisaa jaetulle 70. sijalle.
Santtu Tahvanainen on saanut sormensa hoidettua pelikuntoon ja hän kaatoi viiteen sarjaan tuloksen 1082 (ka. 216), jolla hän on tulosluettelon rivillä 103. Ensimmäisessä sarjassa Santtu paikkaili yhtä keilaa ja sai kahden tuplan avulla 215. Toisessa paikkopeli jatkui, 206. Kolmannessa loppujono nosti tuloksen 237:ään, mutta neljännessä kolme reikää pudotti pisteen 191:een. Viimeisen sarjan alkupuolella hän paikkasi 3-4-6-7 reiän ja veteli loppuun viisi kaatoa, joilla tulokseksi nousi 233.
Jarno Lahti näytti alussa vanhan totuuden: ”Ei se ole peli eikä mikään, jos kahden peräkkäisen sarjan ero ei ole sata pistettä”. Alkunikottelun jälkeen kaatohana aukesi, sarjat 172 ja 279. Jatkossa meno tasaantui ja lukemilla 214, 181 ja 203 kertyi 1049 (ka. 210) ja sillä sijaluku 151.
Luukas Väänänen oli käytetyillä radoilla vaikeuksissa koko kisan ajan. Alkusarjaan tuli kahden missin myötä 173 ja toiseen yhdellä reiällä 197. Kolmanteen alkoi kaatoja ja tulla, mutta 4-6-7 reikä pudotti sarjaksi 212. Pelin paras sarja, 228, tuli neljänteen. Seitsemän ruutua oli paikkailua ja pari irtokaatoa, loppujonolla se nousi hyväksi. Viimeinen sitten romahti pahasti. Neljän missin myötä siihen tuli vain 160 ja yhteistulos jäi lukemaan 970 (ka. 194). Se riitti vasta jaettuun sijaan 284 ja eroa karsintarajaan on 148 pistettä. Kiirettä pitää.
Toisena päivänä Väänäsen B-ryhmä aloittaa klo 14.00. Käyhkö ja Tahvanainen keilaavat hoitamattomilla radoilla klo 18.30 ja Salomaa ja Lahti aamuyöllä.
Pekka Korpi
Kuva PBA