Liigakaravaani matkaa viikonloppuna Ouluun kauden avaukseen. Tällä kertaa pelipaikkana siellä on ensimmäistä kertaa 14-ratainen Alppila Bowling, joka avasi ovensa vuosi sitten syksyllä.

Miesten liigassa on jälleen entiset suosikit. Viime kauden mestari Mainarit Varkaudesta on varmasti edelleen iskussa isoimpina tähtinään maajoukkueessakin menestyneet Tomas Käyhkö ja Juho Rissanen. Nuoret Luukas Väänänen ja Lenni Juutilainen ovat varmasti kovia alkaneella kaudella. Kokenut Joonas Jehkinen on aina valmis suurtekoihin.

Hopeaa pokannut Lahden Bay käy uuteen kauteen nuorella ja taitavalla joukkueella kärkinään Santtu Tahvanainen, Jesse Ahokas ja Roni Leskinen. Varmasti varteenotettava sakki myös tulevana talvena. Pronssijoukkue GB astelee radoille Talin EM-kilpailujen sankarin Joonas Jähin johdolla. TPS, TKK ja Patteri ovat myös varteenotettavia kilpailijoita. Sarjanousija on kotijoukkueena keilaava OPS, jonka iskukyky on, ainakin kauden alussa, arvoitus.

Pitkän kauden mittaan joitakin poissaoloja tulee eri syistä ja se tietenkin vaikuttaa yksittäisen kierroksen peleihin. Avauskierrokselta poissa ovat ainakin Käyhkö, Rissanen, Tahvanainen ja TPS:n Jesse Kallio, jotka ovat Ranskassa keilaamassa Brunswick Openia.

Alppila Bowlingin radoille levitetään 43 jalkaa pitkä hoito, joka ei kaavion mukaan vaikuta hirvittävän haastavalta. Öljyä on reippaanlaisesti, 27,39 ml, mutta viitosrimalta alkaa seitsemän riman mittainen tälle tasolle yllättävän voimakas ”rinne”. Sitä parhaat pelimiehet pystynevät hyödyntämään. Tämähän tietenkin on vain spekulointia, todellisen tilanteen näemme lauantaina klo 11.00 alkaen, kun gladiaattorit rynnistävät uuteen liigakauteen.

Liigakierroksen aikana Suomen Keilailuliitto tarjoaa mitalikahvit oikein kakun kera kesän mainion maajoukkuemenestyksen kunniaksi.

 

Pekka Korpi

Kuva: SKL

Ratahoito

Online scoring