Mika Luoto voitti ensimmäistä kertaa järjestetyn JMC-Senior Openin Tampereen Kaupissa, Pekka Kiviniemi oli toinen ja Erkki Koivuranta kolmas

12.12.2022 aloitettiin pikakomennolla ja pikaisilla järjestelyillä senioreille suunnattu turnaus, jota on Tampereella toivottukin. JMC ja Mika Lahti avustivat kisan pystyyn laittamisessa ja näin yhteistyössä uskalsimme kisan järjestää. Tarvetta tällaiselle kisalle olikin, kun 320 suoritusta saatiin kolmessa rikkonaisessakin viikossa kasaan. Kisan päätyttyä järjestäjät ovat ainakin tyytyväisiä.

Alkukilpailua pelattiin aina uudenvuodenaattoon asti ja finaalirajaksi muodostui 1795. Näitä tuloksia olikin kaksin kappalein Janne Heikkiläisellä sekä Rauno Hautamäellä. Janne oli kuitenkin pienemmillä tasoituksilla liikkeellä, joten hän oli viimeinen finaaliin selvinnyt. Finalistien ulkopuolelta extra-paikoilta veteraanina finaaliin selvisi Seppo Kohtala sekä parhaana naisena Pirjo Paju. Finaali pelattiin uudenvuodenpäivänä vähän myöhästetyllä aikataululla, ettei heti aamusta tarvinnut kentälle suoriutua.

Finaalissa pelattiin ensin viisi sarjaa amerikkalaisittain, minkä jälkeen kahdeksan parasta pelasivat round robinin ja voittaja ratkaistiin yhteispistein. Kovinta kyytiä ensimmäisessä osiossa piti Timo Rytkönen pistein 1214. Viimeisenä mukaan kahdeksan joukkoon kampesi taas Janne Heikkiläinen hyvällä loppusarjalla. Ratahoidon jälkeen ennen round robinia voimasuhteet muuttuivat radikaalisti ja round robineita hallitsi Mika Luoto, joka lopulta kisan veikin ylivoimaisesti. Kovan nousun teki kakkoseksi Pekka ”bella bella”  Kiviniemi, jättäen Erkki Koivurannan yhdeksän pisteen päähän.

Kisalle siis oli kysyntää, joten ensi kaudella varmasti homma jatkuu, mutta taas ehkä hiukan isommin!

Kiitos JMC/Mika Lahti, osallistujat sekä runsaslukuinen yleisö. Tällaisia tapahtumia kohti keilailua kannattaa viedä eli huomioidaan eri ryhmiä omilla turnauksilla. Katsotaan, mitä seuraavaksi keksitään!

Hyvää keilakautta kaikille!

Finaalin tulokset

Terveisin,

Sami Konsteri
Kaupin keilahalli