Suomen trio Essi Pakarinen, Peppi Konsteri ja Ani Juntunen pelasivat itsensä MM-trion toiselle kierrokselle ja sitä kautta Suomi jälleen mitalipeleihin!
Kahdeksan joukkueen round robinissa naiset napsivat voittoja. Neljännessä pelissä Tsekkiä vastaan oli ensimmäinen häviö todella lähellä, kun Pepille jäi kymppiruutuun viisireikä. Vastustajan ankkuri Ewa Iwazawa auttoi tyhjällään meidän trion niukkaan voittoon.
Viides peli oli vielä voitto, mutta kuudennessa jouduttiin toteamaan Singaporen toinen joukkue paremmaksi. Pepille jäi kymppiruutuun kasi hievahtamatta pystyyn, kaadolla tilanne olisi ollut toinen. Voitto olisi tiennyt varmaa matkaa mitaleille. Macao voitti oman pelinsä, joten kolme joukkuetta oli kahdessatoista pisteessä. Viimeinen peli ratkaisi onko kaksi jatkajaa suoraan selvillä vai uusitaanko. Suomen vastustaja viimeisessä pelissä oli Macao. Pelin voittaja mitaleille, häviäjä ulos tai uusintaan.
USA hävisi oman pelinsä Japanille, joten Suomelle ainakin uusintapaikka oli varma. Sydäntä raastavan jännä peli Macaota vastaan päättyi juuri niin kuin kaikki toivoi, Suomi voitti ja matkaa varmasti mitalipeleihin! USA, Macao ja vielä viime pelin voitolla mukaan hypännyt Japani selvittivät keskenään kuka heistä tulee mukaan.
Suomi – USA 216 – 211
Suomi – Singapore 1 213 – 182
Suomi – Japani 228 – 202
Suomi – Tsekki 195 – 188
Suomi – Italia 190 – 168
Suomi – Singapore 2 215 – 223
Suomi – Macao 225 – 205
Ruotsin kannustajat sanoivat jo muutama päivä sitten, että pitäisi saada Suomi – Ruotsi finaali aikaiseksi. Toisessa lohkossa oli mukana Ruotsin molemmat parit. Ruotsi 1 voitti neljä ensimmäistä peliään ja näytti menevän varmana finaaliin. Ruotsin kahden häviön jälkeen tilanne lohkossa tasoittui. Lopulta mitalipeleihin matkaa Pohjoismaiden edustajat eli Tanska (Karen Kaergaard Nielsen, Mika Guldbaek ja Megan Gales Dicay) ja Ruotsi 1 (Nora Johansson, Anna Andersson ja Hanna Engberg), jotka molemmat hävisivät kaksi ottelua.
Semifinaalit keilataan vasta torstaina Queen Elizabeth stadionilla. Ensimmäinen peli alkaa klo 4.20 Suomen aikaa, toinen klo 5.20. Välissä keilataan miesten trion semifinaalit ja naisten finaali alkaa klo 8.20. Miesten finaalin jälkeen on mitalien jako.
Japanin hyvä flow jatkui uusinnassa. Sarjalla 211 naiset päihittivät Macaon 174 ja USA:n 155. Semifinaalissa kohtaavat Suomi ja Tanska sekä Ruotsi ja Japani.
Huomenna viimeisenä varsinaisena kilpailupäivänä on joukkueiden vuoro. Miehet aloittavat klo 3 ja naiset 6.30. Karsinnasta kahdeksan parasta jatkaa toiselle kierrokselle, joka pelataan huomenna karsinnan jälkeen. Perjantaina pelattavaan semifinaaliin jatkaa neljä parasta.
Naisten trion 2. kierroksen tulokset
Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka